torstai 12. helmikuuta 2015

Sopimaton pukeutuminen



Nuorta pääministeriämme on moitittu liian rennosta käyttäytymisestä ja epämuodollisesta pukeutumisesta. Kesällä hän saapui johonkin tilaisuuteen polkupyörällä polvihousuissa. Eihän sellainen ole pääministerin arvovallalle sopivaa.

Minä en tällaisesta erityisemmin osaa järkyttyä. Muita kritiikin aiheita minulla kyllä olisi, mutta ne eivät kuulu tämän kirjoituksen piiriin. Kulkekoon vaikka uimahousuissa. Jos polvihousupoliitikko saa erilaisuudellaan suuren äänisaaliin, niin mikäpä siinä. Vastapainoksi poliittiset linjanvedot näyttävät karkottavan äänestäjiä sekä ministeriltä itseltään että varsinkin hänen puolueeltaan. Sitä pidän paljon tärkeämpänä. Siinä ei näytä auttavan edes möreämmällä äänellä puhuminen.

Muodollisesta pukeutumiskoodista poikkeaminen voi olla joskus tehokastakin. Esimerkin muistan omilta kouluajoiltani. Opettajan odotetaan pukeutuvan asiallisesti ja välittömästi.

Naisopettajan tuli olla keski-ikäinen, tarmokkaan oloinen, huoliteltu, siisti, korkeintaan kevyesti meikattu, aina samanlainen kampaus, päässä silmälasit, joiden kehykset olivat kalliin näköiset. Poikkeus sallittiin nuorelle kuvaamataidon opettajalle, jolla sai olla Marimekkoa, sillä siitä tuli tyttömäinen vaikutelma.

Miesmaikalla piti olla hieman nuhjuinen teryleenipuku, kravatti kaulassa, hilsettä olkapäillä ja ruskea nahkasalkku kädessä. Poikkeuksia sallittiin kaksi. Jumppamaikka sai olla verryttelypuvussa, musiikin nuori sijainen sai kulkea farkuissa ja villapaidassa ja hänellä sai olla liian pitkä tulla.

Mitä tapahtuikaan, kun opettaja poikkesi tästä yleiskaavasta? Muistiini on jäänyt, kun 60-luvun lopussa lukiossa luokan eteen ilmestyi vuoden ajaksi englannin sijainen. Ulla-opettaja oli vähän päälle kaksikymppinen ja hän oli omaksunut aikakauden kaikki parhaat nuoren naisen pukeutumismallit, minihame, kireä t-paita, monipuolista hippi-imagoa. Käsiteltäviin teksteihin alkoi ilmestyä oppikirjan rinnalle myös aikakauden lauluja: Hair-musikaalia, Jefferson Airplanea, Beatlesia. Johan alkoi opiskelu maistua, minulla niin kuin monella muullakin pojalla. Varmaan tytöilläkin.

Vuosi kului, mutta Ulla-opettaja ei enää tullut. Tuli uusi keski-ikäinen, siisti, huoliteltu, kevyesti meikattu, jolla oli kalliin näköiset silmälasin kehykset. En tiedä, johtuiko Ulla-opettajan katoaminen hänen pukeutumisestaan. Ainakaan opiskelussa saavutetun  edistymisen puutteesta se ei voinut johtua.

Minä olen pukeutumiskoodiltani vähän kuin Kreikan uusi pääministeri: en mielelläni käytä kravattia. Joskus takavuosina käytin. Virka vaati. En pitänyt tarpeellisena rimpuilla vastaan. Ei se mielestäni ole tarpeellista tähänkään suuntaan. Frakkiinkin olen aivan suosiolla pukeutunut.

Kuvassa asiallisen pukeutumisen ongelmatilanne elokuvassa "Äl yli päästä perhanaa" (Ohjaus Matti Kassila 1968,  kuvassa Toivo Mäkelä ja Maija Karhi).






1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kansakoulun kolmannelle luokalle tuli tanakan, sairaan ja kiukkuisen naisopettajan sijaiseksi..., Marilyn´in kaksoisolento. Sitä ei uskonu todeksi ees eikä sitä kauaa kestänytkään kun kaikki sitten lopahti.
Norssissa oli mielenkiintoisia opettajia sekä ulkokuoreltaan että luonteeltaan, mutta mielenkiintoisimmiksi luokittelen ne auskut. Muistan varsinkin ne miespuoliset (komeat).
Taidelukion opettajat olivat luokka sinänsä; niin läheisiä että.
Mitenkähän oppilaani minut näkevät ja tuntevat?

//Eija



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...