maanantai 23. helmikuuta 2015

Kadonnutta aikaa häätämässä




Nuori mies kysyi minulta, olenko laulumiehiä. Vastasin, että minun lauluääneni on sitä tasoa joka syntyy kun risteytetään varis ja M. A. Numminen.

Ilmeestä näin, että hän ei oikein ymmärtänyt. Ilmeni, että hän ei tiennyt, kenestä Nummisesta puhun. Variksen hän tiesi.


Helsingin Sanomat kirjoitti äskettäin suomalaisesta "yhtenäiskulttuurista". Se on lehden mukaan kuolemaisillaan. Viimeisetkin rippeet ovat katoamassa, kun jopa Ajankohtainen kakkonen on päätetty lopettaa. Viimeisiä rippeitä ovat television itsenäisyydenpäivän vastaanotto ja Vesku Loirin laulu. Kirkkokaan ei enää kosketa koko kansaa niin kuin joskus, puolueista nyt puhumattakaan. Kaukana on aika, jolloin koko kansa luki Tuntemattoman sotilaan. Yhtenä päivänä vuodessa sen voi sentään vielä katsoa elokuvana televisiosta.

Kyllä tuossa perää on. Vielä minun nuoruudessani oli yhtenäiskulttuuri vahvoilla. Joka ikinen suomalainen koki Kekkosen aikaan kaikille yhteisiä elämyksiä Yleisradion välityksellä. Kaikki kuuntelivat tai katsoivat Tarvajärveä, Jatkoaikaa, Spedeä, Listaa, missikisoja, hiihtokilpailuja. Kaikki tunsivat jopa sellaiset kevyen musiikin säikäyttävät ilmiöt kuin Irwin ja M. A. Numminen. Kansakunnan yhteistä turvallisuudentunnetta koettelivat sellaiset nimet kuin Tulilahti, Bodom, Novosibirsk.

Nyt sitten kohtaan nuoren aikuisen miehen, joka ei ole koskaan törmännyt nimeen M. A. Numminen. Se on todiste yhtenäiskulttuurin katoamisesta. En ryhtynyt sen kummemmin selittämään. Miten Nummisen nyt lyhyesti selittäisi. Annoin olla, rinnastukseni ei osunut. Kansallisaarre on unohtumassa.

Toisaalta enhän minäkään tunne tämän nuoren miehen oman aikakauden musiikkia. Vaikka tunsin hyvin 60-luvun rockmusiikin, kiinnostukseni hiipui ja loppui kokonaan viimeistään 80-luvun lopulla. Viimeisiksi kansakuntaa kokoaviksi viihteeksi mainittiin lehdessä sellaisia tv-ohjelmia kuin Putous, Vain elämää, Voice of Finland ja Kingi. Ovatpa päässeet minulta menemään ohi. Yhden jakson Putousta tulin katsoneeksi, kun lehdestä luin, että siinä on tuttu näyttelijä. Yhteen kertaan jäi.

Mikä on se "suomalainen yhtenäiskulttuuri", jota eräät poliittiset suuntaukset tavoittelevat torjumalla vierasta vaikutusta? Minä en tunne minkäänlaista yhteenkuuluvuutta sen suuntauksen edustajien kanssa. Paljon enemmän yhteenkuuluvuutta tunnen niiden kanssa, joita kiihkomielet häätämässä pois. Kansakunta tarvitsisi uutta virtaa, uudenlaisia vaikutteita, uudenlaisia Nummisia nuutuneeseen olemiseensa.





8 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Toisaalta enemmistö ei wanhaan aikaankaan välttämättä tiennyt keitä olivat Tuomas Anhava tai Paavo Haavikko, Einar Englundista tai peräti Ernest Pingoudista puhumattakaan. Sen sijaan vielä vanhemmissa sukupolvissa saatettiin jo yleisemminkin tuntea Koskenniemi, Harmaja (naiset) ja Leino. Luen parhaillaan Volter Kilven Kansallista itsetutkiskelua, jossa hän epäilemättä omista kokemuksistaankin lähtien moitiskelee kansakunnan ohutta sivistynyttä yläkerrosta ja onnetonta kielirajaa siinä. Oppikoulu, radio ja sitten televisio alkoivat sitten laajentaa tuota kerrosta, ja televisio sitten vielä loi jonkinlaista yhtenäistä omalla tavallaan. Kun nyt puhutaan yhä pienemmiksi pirstoutuvista heimoista, se on varmaan tätä ison hämmennyksen seurausta ja ulkomaisten vaikutteitten sekaantumista siihen.
Kun viime aikoina on paljon puhuttu talvisodasta, olen miettinyt pitäisikö Suomen saada joku vastaava katastrofi taas yhtenäistyäkseen, vai johtaisiko se sisällissotaan jossa on monia rintamia. Pelkään pahoin että jälkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi.

Unknown kirjoitti...

Tämä yhtenäiskulttuurin rappeutuminen ei suinkaan ole uusi ilmi, eikä kovin ainutlaatuinenkaan.
Ranskassa Fernand Braudelin mukaan yhteinen kieli ja sen kohtuullisen samanmoinen ääntämys tuli vasta radion ja etenkin television leviämisen myötä. Nyt tuo vaikutus on katoamassa ja niin kielellinen kuin muutkin yhtenäiskulttuuri piirteet ovat katoamassa.

Anonyymi kirjoitti...

Hm..., eikös ole tulemassa tai siis
on jo nyt yksi ja ainoa kulttuuri = internetti-sellainen? Kaikkien pitää osata englantiakin.

//Eija

Anonyymi kirjoitti...

Sinäkin teet surutyötä ja haikailet.
Veljeni kuoli juuri ja muistelen hyviä, mutta enemmän mietin sitä mitä ei ollut vaikka olisi voinut olla, ja sitä mitä ei edes voinut ollakaan vaikka olisin toivonut.
Voi kun nuorimies olisi tuntenut Nummisen. Voi kun historiaa voisi pyörittää taaksepäin. Voi kun ei voi.
JT

Roope Dessutom kirjoitti...

On tietysti aivan perusteltua laajentaa aihetta käsittelemään korkeakunttuuria ja maailmanmitan ilmiöitä aivan globalisaatioon asti. Vanhan kansakoulun lukukirjat toivat oivallisesti esiin näitä Leinoja ja Koskenniemiä ja muita.

Minun pieni kirjoitelmani ei ulottunut niin pitkälle. Mietin siinä yhtenäiskulttuuria arkipäiväisen viihteen näkökulmasta. Vielä 60-luvulla riitti kun radion avasi. Sieltä tuli Kotimaista puolituntista, Sävellahjaa ja Lauantain toivottuja. Sitä kautta koko kansa oppi tuntemaan nämä Nummiset ja Irwinit ja muut. Se oli rahvaan yhtenäiskulttuuria.

Dessu

Anonyymi kirjoitti...

"Vielä 60-luvulla riitti kun radion avasi. Sieltä tuli Kotimaista puolituntista, Sävellahjaa ja Lauantain toivottuja. Sitä kautta koko kansa oppi tuntemaan nämä Nummiset ja Irwinit ja muut. Se oli rahvaan yhtenäiskulttuuria."

Ja me ainakin kaivattiin enemmän eli kuunneltiin Radio Luxemburgia, merirosvoradiota, käytiin diskoissa ja talvisin luistelemassa jääjuhlissa ja numeroilloissa; näissä paikoissa oli musiikkia muualtakin kuin Suomesta ja useimmathan "tähdet" duppas alkuperäisiä kipaleita suomeks (siis covereita).
Muistan ekan retkeni Tukholmaan ja se oli kuin olis tullu uuteen maailmaan.

//Eija

Anonyymi kirjoitti...

https://www.youtube.com/watch?v=TQQCJuSp0n4&feature=player_detailpage

Roope Dessutom kirjoitti...


Ihan samoja kokemuksia minulla kuin Eijalla. Radio Luxemburg vei ajatukset maailmalle. Discoon tutustuin Kotkan Lasinphaltajassa. Tukholman-reissut olivat tie pois lapsuuden yhtenäiskulttuurista.

Mutta silti ne Lauantain toivotut ja muut tulivat tutuiksi. Jäivät Tapio Rautavaarat ja Iltatuulen viestit pysyvästi muistiin, vaikka emme niistä pitäneetkään. Sitä sanon yhtenäiskulttuuriksi.

Dessu



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...