maanantai 12. tammikuuta 2015

Pessimistin pettymys



Onkohan se jokin meteorologian alaan kuuluva luonnonlaki, että isot lumisateet saapuvat Helsinkiin aina viikonloppuisin?

Niin kävi taas viime yönä. Lunta tuli taivaan täydeltä. Oli eksoottinen elämys kävellä kotiin sellaisessa säässä. Olin jo aikeissa ottaa taksin, mutta keskustan tolpalla oli niin pitkä jono, että samassa ajassa kahlaan umpihangessa perille. Hiki siinä tuli, paita kastui. Kengät olivat täynnä lunta ja housunlahkeet märät puolisääreen. Piti mennä yöllä suihkuun.

Kadun auraajille viikonloppuisin iskevä lumimyrsky on tietysti hyvä. Aura-autot liikkeellä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ovat hyvä bisnes. Hyvin auraus toimikin. Kun aamulla lähdin käymään kaupassa, kadut ja jalkakäytävät oli ehditty jo alustavasti aurata. Taloyhtiön piha-alue oli myös siivottu niin, että pääsin kapeaa väylää pitkin viemään roskapussit keräyskatokseen. Penkat olivat kyllä korkeat, joten lumen kuljetus pois kaduilta ja pihoilta on iso urakka.

Olin puoliltapäivin lähdössä visiteeraamaan Kauniaisiin. Autoni on talvilevossa, joten matka piti suorittaa paikallisjunalla. Vanha kokemukseni on, että lumimyräkät aiheuttavat ongelmia raideliikenteelle. Olen joskus joutunut istumaan paikalleen pysähtyneessä junassa pitkään jossain asemien välissä ennen kuin se saatiin liikkeelle.

Kokemuksesta viisastuneena lähdin hyvissä ajoin matkaan. Olin melkein tunnin etuajassa asemalla ja olin varautunut hitaaseen matkantekoon. Näin pessimisti toimii. Ei juna voi tällaisen myräkän jälkeen kulkea aikataulussa luvatulla vauhdilla. Pitää siis matkustaa aikaisemmalla junalla, tai ehkä kahta vuoroa aikaisemmalla, jotta olisi sovittuun aikaan perillä.

Pessimisti pettyi. Juna oli minuutilleen aikataulussa Kauniaisten asemalla. Siinä joutui miettimään yhteiskunnan toimivuutta. Millainen lumenraivausorganisaatio (kuva) oli yön ja aamun mittaan ollut työssä tämän toteuttamiseksi.

Ei ollut mukavaa odotella kadulla Kauniaisissa. En tietenkään voinut mennä soittamaan ovikelloa melkein tunnin etuajassa vaan kuljeskelin lähikatuja edestakaisin. Siinä touhussa minuutit kulkevat aivan erityisen hitaasti. Olin aika kylmissäni, kun sitten lopultakin kello oli niin paljon, että soitin ovikelloa.

                (Kuva: Valentin Lisenkov)





Ei kommentteja:



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...