tiistai 21. tammikuuta 2014

Neljä irrallista kertomusta




Neljä irrallista kertomusta

1. Iäkäs sukulaismummo

Mummo soitti ja kysyi, voisinko tulla käymään ja tuoda tullessani vessapaperia ja roskapusseja. Ne ovat loppuneet. Ne eivät kaupungin palvelutalossa kuulu palveluun eikä hän itse pääse huonoilla jaloillaan kauppaan.

Lupasin tuoda. Sitten mummo muisti vielä yhden. - Toisitko karamellipussin? Mielellään sellaisen jossa on sitä kiss-kissiä.

2. Ylen A-studio

Lähihoitaja kertoi vanhuksista, joita pidettiin tilanpuutteen vuoksi palvelutalon kellarissa. - Näillä ei ole sukulaisia, sanottiin syyksi kun tarkastaja tuli. Toinen vanhus oli unohdettu ruokkia, kolmas oli istunut pyörätuolissaan kakkavaipoissa vuorokauden ympäri. Ammattijärjestön puheenjohtaja vahvisti, että tällaista se on, kun säästetään. Epäpäteviä hoitajia saadaan halvemmalla, ja heitäkin on liian vähän.

3.  Selkärankaseminaari

Elinkeinoministeri kutsui koolle "selkärankaseminaarin". Siellä Suuri Päällikkö kertoi, että "julkisen sektorin osuus on kasvanut kestämättömäksi".  Toinen päällikkö kertoi: "Suomen historiassa nähdään ensimmäistä kertaa sukupolvi, joka on heikommassa asemassa kuin edeltävät sukupolvet." "Meidän pitää myöntää, että julkista sektoria ei voi pelastaa."
 Yksityisestä sektorista hän jostain syystä ei maininnut mitään.

4. Helsingin Sanomat

Lehti on hankkinut kaksi miljoonaa sivua tietoa asiasta, josta ei aikaisemmin ole ollut mitään tietoa. Sellaistakin vielä on, vaikka on niin kehittyneet vakoilukeinot. Salassapitokeinot ovat siis olleet vielä kehittyneemmät. Veikkaan, että lehti ja toimittaja ovat näin sopimattomasta teosta vielä syytteessä. Jotain hienotunteisuutta sentään voi Lehdeltäkin vaatia!

Lehdellä on nyt kuitenkin tietoa veroparatiiseista. Sieltä löytyi aika liuta suomalaisiakin. Läheltä liippaa, yksi on tuo edellisessä kohdassa mainittu päällikkö, jonka mielestä julkista sektoria ei voi pelastaa mutta joka ei sanonut mitään yksityisestä sektorista. Läheltä liippaa myös naapurissani Töölöntorin lähellä sijaitsevan sairaalafirman omistaja - siis yksityisen sairaalan.

Lehti kertoi, että EU:n komissio arvioi, että jäsenmaat menettävät vuosittain tuhat miljardia euroa verotuloja "verosuunnitteluun". Se on juristien käyttämä eufemismi veroparatiiseista.

*   *   *  

Neljä irrallista kertomusta, jotka eivät tietenkään mitenkään liity toisiinsa, ihan niin kuin ne sekalaiset karkit sillä mummon pussissa. Kiss-kissiä ei sieltä monelle riitä imeskeltäväksi.





4 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

:(

Anonyymi kirjoitti...

Veroparatiisit; optiot, yritysjohtajien palkka summat...5 miljoonaa omaavaa suomalaista yhtiötäkin pidetään suomessa maksamalla heille yritystukea :).
Osakkeiden omistus myös sotkee monen moraalia päätöstenteossa. Hoitajan pätevyydessä korkeakoulutus on tärkeää, mutta kuinkas on luonteen laita? Ymmärrys eettisistä arvoista, moraali ja ihmisyys? Kun yhteiskuntaa rakennetaan koville arvoille ymmärtääkö yksilö silloin pitäytyä omissa eettisissä ja moraalisissa arvoissa; nähdä oikeudenmukaisuus ja ihmisyys. Näen onneksi paljon hyvää ja kaunista maailmassa; on oikeasti ihmisiä, jotka välittävät, ovat rehellisiä ja kohtelevat kanssaihmisiään hyvin.
-unna-

Anonyymi kirjoitti...

Hei, niitä tukia on maksettu vain noin 40 miljoonalla eurolla... :)
yritykselle, joka porskuttaa reilulla 5 milj. tai rehellisesti sanottuna rahaa on heillä yli miljardi.
ihanista mummoista ja vaareista ei ole rahasammoiksi, mutta ihmisyys on arvokkaampaa jos sen vain hoksaa.
-unna-

Dessu kirjoitti...

-unna- : Hoitajia on tietysti monenlaisia, ja työmotiivissa on eroja. Koulutus ei tietenkään takaa tasokkuutta.

Resurssien puute on kuitenkin mielestäni yksiselitteinen: se heikentää mahdollisuuksia tasokkaaseen vanhustenhoitoon - kuten kaikkiin muihinkin hyvinvointivaltion toimintoihin.

Kari: jäin miettimään hymiön alaspäin kääntyneiden suupielien kohdetta. Huono kirjoitus vai yhtyminen aiheelliseen kiukutteluuni?

Dessu