perjantai 20. syyskuuta 2013

Muu maa mustikka



 

Olen jokseenkin järkyttyneenä seurannut thaimaalaisten marjankerääjien vaikeuksista mediassa esitettyjä tietoja. Tiedän lapsuuden kokemuksesta, että se työ on lähes epäinhimillistä sellaisissa mittasuhteissa, joista nyt on kerrottu. Työtä tehdään 12 - 15 tuntia vuorokaudessa ilman viikonloppuvapaita. Keräysmäärät ovat satoja litroja.   

Minusta ei siihen työhön olisi. Jossakin käytettiin äskettäin sanaa uusavuton suomalaisista, jotka eivät halua mennä metsään keräämään marjoja. Minä olen uusavuton.  

Lapsena olin marjametsässä vanhempieni mukana. Silloin vielä selkä taipui, mutta määrät olivat pieniä verrattuna näihin thaimaalaisiin. Silti tuli ikuinen vastenmielisyys siihen puuhaan. Tänä kesänä kävin kerran kahden seuralaisen kanssa keräämässä mustikoita kesäkotini lähimaastossa. Jokaisella meistä oli vähän kahvikuppia isompi astia mukana.  Koville otti. Pelkoa hälventämään piti kumppanille ripustaa kilikello kaulaan karhujen ja susien varalta. Kaksi mustikkapiirakkaa sain niistä aineksista vieraille leivotuksi.  

Mediassa on esitetty, että thaimaalaisten kerääjien tuntipalkaksi tulee alle kaksi euroa. Jos noin on, se on siivotonta, likimain orjatyötä. Lisäksi riski on kokonaan kerääjällä, ei marjafirmalla. Jos marjoja ei metsästä löydy, se on kerääjän ongelma, ei firman. Maksu on ehkä kelvollinen Thaimaan palkkatasoon verrattuna, ei Suomen. Miksi sitten kulut asumisesta ja ruoasta peritään Suomen hintatason mukaan, ei Thaimaan? Äskeisessä Ylen A-talk-ohjelmassa marjafirman edustaja ei suostunut kertomaan, millainen voitto firmalle tällä systeemillä jää.  

Toista oli Kekkosen aikaan tässäkin asiassa. Alakoululaisina meidät pistettiin puolukkametsään ämpärin kanssa. Saalis luovutettiin kansakoulun keittolaan, ja sieltä saatiin koko talven ajan marjapuuroa kerran viikossa. Se tuntui herkkuhetkeltä kaikkien velliruokien ja kaalikeittojen seassa.  

Kekkosen aikaan ehdittiin vielä järjestää tuollaiset marjankeräystalkoot, joista viereinen juliste kertoo. Homma toimi suomalaisin voimin, ei tarvittu thaimaalaisia. Minä en kuitenkaan muista olleeni mukana - ehkä satuin olemaan matkoilla.  

Kahvikupillisen verran voin kuvitella kerääväni tulevinakin kesinä, mutta ämpärillinen on mahdottomuus. Kunnioittava ajatus niille, jotka pystyvät keräämään jopa sata litraa päivässä monen kuukauden ajan. Kyllä sellaisesta pitäisi  maksaa kunnolla. On siivotonta, jos tänne tuotetaan kaukaa väkeä tekemään alipalkatusti työtä, johon me suomalaiset - tällaiset kuin minä - emme suostu.

6 kommenttia:

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Eikö teidän datsalla ole poimureita? Sellainen vempele mullistaa marjanpominnan ja karkoittaa lapsuuden kauhumuistot. Puoli sankollista tulee hetkessä täyteen, eivätkä hirvikärpäset ehdi syödä elävältä.

Dessu kirjoitti...

Kyllä yksi ikivanha poimuri taitaa tallissa olla. Ei tullut mieleen etsiä sitä. Sen verran poikkeuksellinen oli idea lähteä marjoja keräämään. Toisaalta mitäpä olisimme enemmällä mustikkamäärällä tehneet. Kaksi mustikkapiirakkaa riitti hyvin. Pakastusvälineitä siellä ei ole.

Dessu

Anonyymi kirjoitti...

Hei...Roope sittenkun!
Mieheksi, jonka nimimerkki kuvastaa minusta jahkailua ja tekemättömyyttä; elämätöntä elämää, saat aikaiseksi kaikenlaista. Kohtuus kaikessa on suuri hyve, kaiketikkin (2 mustikkapiirakkaa).Joutenolo ja kokemisen ilo ilman jonninjoutavia pakkoja tekevät hetkistä yllättävän täyteisiä.

Vuosi ei lopukaan
kanervan kukintaan.
Kun lumi tulee,
kesä on valmiina
sen lumen alla.

Maria Vaara

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Minulla oli viime mökkireissulla seuranani kaksi vanhaa ystävää, jotka eivät lähde metsästä ennenkuin sanko on piripintaan mustikoista. Minä olen lähtenyt mielelläni etukäteen saunaa lämmittämään. Olen melko varma, ettei heidän pakastimistaan tähän aikaan vuodesta löydy tyhjää nurkkaa. Marjoja kuuluu ensin vähän säästellä ja keväällä niitä syödään kaksin käsin, jotta saadaan tilaa seuraavalle sadolle.

Dessu kirjoitti...

Maria: Se on "sitä paitsi", ei "sittenkun". Se kuvastaa vielä suurempaa jahkailua.

Mielenkiintoinen runo. Kiitos siitä. Avaa toiveikkaita näköaloja tulevaisuuteen.

Heidi: Minun lapsuudentraumassani sama ilmiö menee siten, että hillot ja mehut ovat kellarissa isoissa pulloissa ja purkeissa. Sitten parin vuoden kuluttua raivataan tilaa uusille pulloille ja purkeille kaatamalla homehtuneimmat tunkiolle.

Dessu

Anonyymi kirjoitti...

Hei, sitä paitsi...heh.
Kirjoitan maailmaa auki oman pienen maailmani sisältä ja siksi ymmärrykseni ontuu tuon tuosta :).
Runo on runoilija Maria Vaaran teos, minä olen Unna.
T:Unna