Kamala käsiala

 

Kansakoulussa ja vielä keskikoulun alaluokillakin oli kaunokirjoitustunteja. Niistä ei moni poika pitänyt, ne olivat kovin vaivalloisia. Piti työskennellä hiljaa ja huolellisesti. Kaunokirjoitusta pidettiin tyttöjen touhuna.  

Mustekynällä kirjoitettiin. Pulpetin kannessa oli kolo ja kolossa mustepullo. Sinne kynän terä kastettiin. Mustetta tippui terästä helposti, ja se teki tahran vihkoon, ja silloin sai opettajalta moitteet. Varustuksiin kuului myös imupaperi, mutta tahroihin se ei auttanut. Sillä kuivattiin kirjoitus heti tuoreeltaan.  

Tällainen on vierasta nykykoulussa. Minusta se on vahinko. Olen sitä mieltä, että ihmisen olemukseen kuuluu myös  taito tehdä käsillään tarkkaa työtä. Se on arvo sinänsä, eikä sitä korvaa mikään tehokkuus tai näppäryys, jolla perustellaan siirtymistä tietokoneella kirjoittamiseen. Käden taitoa ei tule, jos sitä ei lapsena opi.  

Minä pidin kaunokirjoituksesta ja sain työstäni kehuja opettajalta. En vielä kansakoulussa, josta näytekuva on, vaan oppikoulun puolella. Myöhemmin aikuisena kävin kaksikin kurssia, joilla opiskeltiin kalligrafiaa. Taidolle on ollut käyttöä. 

Koulun tunneilta jäi muistiin merkillinen yksityiskohta. Kaverini Jouko P. oli varsinainen sähläri mustekynänsä kanssa eikä koskaan saanut käsialaansa kuntoon. Opettaja torui. Hän sanoi, että Joukon käsialasta ei saisi selvää edes apteekkari.  

Apteekkari? Ihmetys jäi kytemään. Miten apteekkari liittyy epäselvän käsialan lukemiseen?  

Jossain vaiheessa opettaja selitti asian. Hän kertoi, että lääkäreillä on sekainen käsiala, kun he kovassa kiireessä kirjoittavat reseptejä ja lähetteitä. Niitä apteekkari joutuu tulkitsemaan, ja siinä taidossa he ovat kokemuksen myötä kehittyneet eteviksi.  

[Blogiani lukevat lääkärit älkööt nyt pahastuko - tiedän että heitä on yksi varmasti ja hänen bloginsa   välityksellä mitä ilmeisimmin useita. En herjaa, en pilkkaa, en panettele ammattikuntaa. Kerron vain muistikuvan kaukaa menneisyydestä. Käsialaongelma ei liene voimassa nykyaikana]  

Vähäpätöiseltä maistuva yksityiskohta jäi mieleen ja on pysynyt siellä. Muistikuva aktivoitui viime kesänä, kun pengoin kesäasuntoni aitanvintillä olevaa laatikkoa, jonka sisällä on suuri määrä vanhempieni paperijäämistöä. Sieltä löytyi oheinen lähete - lääkärin vuonna 1952 kirjoittama. Kaunokirjoituksen opettaja oli ainakin tämän lääkärin kohdalla oikeassa. 

Osaisiko muka joku apteekkari (tai joku muu) lukea näytteenä olevaa lähetettä?  En tiedä, onko blogini lukijoissa yhtään apteekkaria. Jos on, pyytäisin ystävällisesti pistämään sähköpostiosoitteeseeni tiedon sisällöstä (osoite löytyy tästä vierestä). Asia on minulle kiinnostava osa perheeni historiaa.  

Voi olla, että tällaisen näytteen laittaminen nettiin näkyville rikkoo intimiteettisuojaa. Sitä varten manipuloin kuvasta piiloon tunnistetiedot:  osan järjestysnumerosta ja päivämäärästä. Kyseinen henkilö on ollut jo yli puoli vuosisataa haudan levossa.   

*   *   *    

Kuvassa oleva koululaisen vihkokirjoitus kertoo mielenkiintoisella tavalla, kuinka uskonnon opetus läpäisi silloin ennen kansakoulussa kaikki oppiaineet, kaunokirjoituksenkin. Kuvat saa suuremmiksi klikkaamalla.