Selailin kirjahyllyjeni vaikeimmin lähestyttäviä nurkkia, sellaisia jotka helposti jäävät vaille huomiota. Tavoitteena oli etsiä jotain siteerattavaksi kelpaavaa ajatusta esitykseen, jonka kohtapuoliin pidän eräässä tilaisuudessa. Heti ensimmäisestä käteen osuneesta kirjassesta löytyi Oiva Paloheimon kirjoitus Taiteen maailmassa 1945.
Maamme SuomiPisti miettimään, millaisista aineksista Paloheimo oli tällaista miettinyt juuri sodan päättyessä. Hän ei ollut mikään poliittinen julistaja, vaikka eräistä kohdista niin voisi päätellä - eettisten ongelmien pohdiskelija kylläkin. Ei tuo teksti voi tarkoittaa pelkkiä sodan aiheuttamia tuntoja. Ei hän ole voinut pelkästään sota-ajan poikkeustilan vuoksi unohtaa kaikkea ennen sotaa tapahtunutta. Olihan siellä monenlaista raikasta uudistuspyrkimystä - onnistunuttakin.
Miksi ei sanota suoraan, että meillä
on kulttuuriavuttomuus, kulttuuritylsyys.
Siis jokin sellainen
tila kuin hyvän kodin hölmön pojan
koulunkäynti. - -
Taantumuksellisuus, siis siirtyminen
taantumuksesta seuraavaan vuorossa
olevaan taantumukseen, kuuluu
laupiaan sovinnaisuuden ja
sentimentaalisuuden rinnalla suomalaiseen
mentaliteettiin. Tästä johtuu,
että me pakostakin vaellamme
alituisessa kulttuurikurjuudessa. Ja tämä
panee myös surkeana kysymään, että
tuleeko meistä kulttuurikansaa koskaan.
Päteekö Paloheimon vaikerrus edelleen? Voinko yhtyä Paloheimon ajatuksenjuoksuun? Pohdittavaksi pitää ottaa nykytaiteen eri ilmenemismuodot.
Aivan nappiin löytö osui tulevan esitykseni aiheen kannalta - siitä pääsen jatkamaan. Jäi hyllyn nurkka enemmälti selaamatta. Blogille tarpeellinen kuvakin löytyi omasta varastosta. Se on siluettitaiteilija Eero Mannisen tekemä.
3 kommenttia:
Niin... Oiva oli myöhemminkin alakuloinen ja viinaan taipuva mies. Sodan jälkeen oli varamasti hankalaa mutta luulen että hän näki monet asiat "huonoina", kuolemaansa saakka. Hänellä oli sisäisesti paha olla. Ehkä se on sitä taitelijan tuskaa...
Moni taitelija tuskailee kun ei onnistumisia tule. Sitten kun tulee niin hermostutaan kun kaiken maailman ihmiset häiritsee. Näin on ollut ja tulee melko varmasti olemaan.
Suomessa sana "kulttuuri" on liian monelle "rikkaiden ihmisten oopperailta tai taidenäyttelyn avajaiset". Sitten kun järjestään jotain, esim. taiteiden yö niin suomalaiset pilaa sen viinan voimalla.
Kohta lähden töihin, kuinka osuvan runon olit löytänyt. Jään innolla odottamaan uusia helmiä :) Tänään ajan paljon, töihin ja sitten opiskelemaan. Jälkimmäisen vuoksi en ehdi lukemaan kuin ammattikirjallisuutta. Siksi kuuntelen paljon äänikirjoja kun ajan. Eilen laitoin valmiiksi äänicd:n Oiva Paloheimon Tirlittan.
Hyvää ystävänpäivää!
Hyvää Ystävänpäivää Dessulle!
Suurkiitokset hienosta kirjahyllyn löydöstä ja sen postauksesta. Tietämättään Dessu on kirjoittanut tällä kertaa allekirjoittaneelle hyvin tutuista henkilöistä.
En tiedä sodasta oikeasti mitään ja jos kirjoituksesta olisi jättänyt pois vuosiluvun, niin ’sota-aika’ unohtuisi siteerauksestakin. Se voisi olla tuoreempi. Olisi tosin aika vaikea löytää yhtä hienosti ajattelevaa ilmaisijaa tuolle ajatukselle tänä päivänä. - Lapsuuden tovereitani asui
Oulunkylässä samalla kadulla ja muistoista kömpii esiin ’Tirlittanin’ kirjoittaja-setä: ” Ukkonen lyö kodin hajalle ja kaikki lentää pois.”
Toinen Dessun mainitsema henkilö, Eero Manninen, arvostettu Linnanmäen siluettitaiteilija oli isäni koulukavereita. Leikattuja muistoja on seinilläni. Taiturimainen saksien käyttö oli tämän poikien veistonopettajan kesäharrastus. Saha oli yksi työkaluista. Mutta hänen sahansa oli pienen tytön mielestä ’taikasaha’ sillä soi - ja vieläpä erittäin kauniisti!
’Sivummalta seuraaja’
Molemmilta kommentoijilta tulee henkilökohtaista kokemusta aiheesta. Maailma on pieni, tuttuja ja omakohtaisia tuntemuksia löytyy yllättävän usein. Tämän aiheen luulin löytäneeni ihan "puun takaa", mutta eipä vain. Kiitän täydentävistä kokemuksista.
Dessu
Lähetä kommentti