perjantai 11. helmikuuta 2011

Kynä suussa

Monilla työpaikoilla voidaan huonosti. On uupumusta, burn outia, masennusta, ennenaikaista eläköitymistä. Syitä ongelmiin on paljon. Omalla työpaikallani Vuoronvarausvirastossa tehtiin syksyllä selvitys sisäisestä ilmapiiristä. Tulokset olivat konsulttifirman analyytikon mukaan kohtalaisen hyvät, mutta silti päätettiin käynnistää saman firman tuottama positiivisen ajattelun kurssi. Siitä on nyt ensimmäinen osa valmis.

Dessu itse ei voi väittää olevansa mikään positiivisuuden mallitapaus. Osuvampi luonnehdinta on yrmeä äijä. Kurssille kuitenkin osallistuin.

Yrmeän äijän näkökulmasta nami-nami-positiivisuus ei maistu. Konstit saattavat sopia sellaiseen mielenmaisemaan kuin Yhdysvallat, jossa hammastahnahymy on herkässä ja small talk ja tuttavallinen selkään läimäyttely kaikenaikaista. Olen kokenut, olen asunut Yhdysvalloissa.

Kurssilla otettiin kontaktia, maattiin lattialla, pidettiin vieressä olevaa käsistä ja kerrottiin tunteista. Ja monta muuta ”harjoitusta”.

Tuli tunnelma, että onpa niksejä. Jälkeenpäin tupakkahuoneessa syvällä kellarin vanhassa pannuhuoneessa juteltiin, että tupakkahuoneen porukalla homma toimii luontevammin. Leppoisa, yhtenhitsautunut tunnelma, jossa voidaan puhua hyvinkin henkilökohtaisia. Eikä tunnu niksihommalta. Siellä tupakkahuoneessa Dessukin usein tauoilla istuu vaikka ei ole enää kymmeneen vuoteen tupakoinut.
Äskettäin katsoin televisiosta (Yle-FST5) norjalaisen elokuvan ”Negatiivisen ajattelun taito” (Kunsten på tenke negativt - 2006). Mainiossa elokuvassa terapeutti yritti opettaa onnettomuuksissa vammautuneita ihmisiä puhaltamaan huonot tunnelmansa paperipussiin ja löytämään sitten ilon aiheita. Ei ihan onnistunut. Tätä niksiä meidän firmamme konsultti ei käyttänyt. Ehkä ensi kerralla, sillä homma jatkuu.

Katsoin televisiosta myös Ajankohtaisen kakkosen Työpahoinvointi-illan viime tiistaina. Tämä on huipputärkeä aihe, ja minulla on työpaikassani aika paljon vastuuta siitä, että henkilöstön hyvinvointi hoidetaan viisaasti.

Kakkosen keskustelu jätti pahan maun. Suomen terveydenhoito on tukehtumassa valtavaan työpahoinvoinnin tsunamiin, syytkin ovat ilmeiset, mutta parannusta ei ole luvassa, mikäli Tohlopin studioon löydettyjen työnantajapuolen edustajien asenne pätee.

Kaikkein vähiten on toivoa kauppojen henkilökunnalla, sillä teidän työnantajapomollaan ei ollut mitään ymmärrystä ongelmiin. Paremmalta ei tuntunut elinkeinoelämän ison pomonkaan ymmärrys. Kolkkoja puhuivat myös vähäisemmät päälliköt, yksi henkilökuntapäällikkö ja yksi tutkija. Myös yksi tavallinen toimittaja julmisteli, hän tuli Kauppalehdestä, mistäpä muualtakaan. Uupumus on oma vika eikä työ voi olla päivähoitopaikka.

Parempaa ongelman ytimen oivallusta yrittivät ammattiyhdistyspomot. Jääkiekkovalmentajalla oli itse koettu burn out antamassa ymmärrystä. Nuori maahanmuuttajapoika oli joukon positiivisin, hän olisi varmaankin tyytyväinen vaikka ei saisi palkkaa ollenkaan, kunhan asiakkailta tulisi edelleen kehuja.

Kaksi vaihtoehtoihmistä antoivat aivan perusteltavissa olevaa virikettä. Jotain sen suuntaista rakennemuutosta työelämään pitää saada. Idealismista lähtee uudistus ja kehitys.

EVAn iso päällikkö yritti väittää, että työpahoinvoinnin syy on viina. Raadissa oli kuitenkin terapeutti, jolla oli tiedot ja tilastot, että uupumisesta kärsivien ylivoimaisesti suurin joukko on pitkälle koulutettuja naisia, työssään äärimmäisen tunnollisia, useimmiten julkisella sektorilla työskenteleviä. Eivät he ole viinaporukkaa. Meni EVA-Apunen kerrankin sanattomaksi.

Keskustelun loppukevennys kuitenkin notkahti niksien puolelle. Fiksun vaikutelman keskustelussa antanut terapeutti pantiin terapoimaan. Hyvä tunnelma piti luoda. Konstina oli panna lyijykynä suuhun poikittain ja rentouttaa poskilihakset hymyyn. Kaikki muut pistivät, vain EVA-Apunen ei. Hän mökötti.

Dessu luulee, että hän olisi tässä asiassa ollut Apusen linjoilla, jos olisi paikalla ollut. Missään muussa Dessu ei ollut Apusen linjoilla.
Ah tätä terapian kekseliäisyyttä.

5 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Minä tein "matkan itseeni" ja kävi puhumassa elämäni huonoista asioista ammattilaisen kanssa. Minua se auttoi, sillä olen muutenkin puhelias ihminen. Myöhemmin kuulin taideterapiasta, siellä haluaisin käydä. En siksi että tarvitsen terapiaa vaan siksi että minulle se olisi ehkäisevää hoitoa.

Jokainen ihminen tarvitsee keinon millä tehdä terapiaa vaikka ei käytä sitä sanaa. Minulla on omat keinoni, joista olen muistaakseni joskus ennenkin puhunut. Osalla ongelmana on, he eivät uskalla "kuunnella itseään" kuin vasta sen jälkeen kun on tullut esim. burn out. Vasta silloin he löytävät keinon miten ehkäistä väsymystä, oli se sitten työtä tai omasta elämästä johtuvaa. Ok, kaikkea ei voi "hoitaa" etukäteen.

Nykyinen peruskoulu opetussuunnitelma vähentää taideopetusta, hyi hyi. Ainoa mitä lapsille/nuorille opetetaan tulee suoraan kirjasta "hauki on kala" tyyliin. Se ei ole opettajien vika vaan päättäjien. Koululaisten tulisi saada enemmän ilmaista itseään opintojen ohella. Näyttelemistä, tanssia, maalausta, musiikkia jne jne, jos koululaiset oppivat jo nuorena ilmaisemaan tunteensa niin se taito pysyisi jatkossakin.

Olen usein miettinyt, voiko positiivisen ajattelun oppia aikuisena... Itse olen oppinut sen taidon isoäideiltäni, ilman heitä en olisi tälläinen. Koetan aina etsiä asioista hyvät ja huonot puolet. Välillä se on vaikeaa ja joistain asioista ei vaan löydy, se on vaan hyväksyttävä.

Mutta nyt jos en lopeta, myöhästyn töistä... Mukavaa viikonloppua !

Kari Rydman kirjoitti...

Täkäläisessä kauppaoppilaitoksessa oli opettajille pakollinen veso-päivä, jolloin heidän piti osallistua positiivisen ajattelun kurssille. Ystäväni, legendaarinen ja syvällinen opettaja - nyt jo itsensä kuoliaaksi juonut - ilmoitti että hänhän ei ajattele positiivisesti. Vastaus: "Ajattelet positiivisesti tai itket ja ajattelet positiivisesti". Ystäväni yrmyili nurkassa sen päivän.

Mikä piru siinä on, että näitä kaikkia 'tulos/laatu/tavoite/mikämilloinkin-johtamisen' kursseja pidetään kymmenvuotiaan tasolla? Naiset kyllä tekevät kiltisti kaikki älyttömuudet, mutta en koskaan ole huomannut minkään asian muuttuneen. Paitsi lomakkeitten. Niitä on joka kerran tullut rutkasti lisää, ja niiden termistö muuttunut aina vain omituisemmaksi.

Ylen ykköseltä kuulin pari päivää sitten, miten prof. Keltikangas-Järvinen totesi työpaikkaongelmista, että niihin auttaa parhaiten ihan vanhanaikainen hyvän ja kunniallisen käyttäytymisen imperatiivi. Nyt ollaan enemmän tai vähemmän hukassa, ja turvaudutaan toinen toistaan hassumpiin terapeutteihin ja konsulttitoimistoihin.

Kari Rydman kirjoitti...

Katsopas vanha Hesarin kolumnini "Muutosvastarinta murskataan"! Sitä kuulemma Juha Siltalakin on käyttänyt luennoillaan. Asiat eivät 15 vuodessa ole muuttuneet miksikään.
http://www.sci.fi/~s151036j/kolumnit/hspolem.htm

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kirjoitus!

Positiivinen ajattelu on yksi vahvuuteni. Olen sen saanut syntymälahjana. Joistain ikävistä asioista ei ole voinut välttyä, mutta nekin ovat kääntyneet vuosissa komiikan puolelle ja niille on voinut jopa naurahtaa.
Onni ja autuus – osin - on olla oman työpaikkansa ‘herra’ ja ‘juoksupoika’. Ei ehdi minkään sortin ‘burn out’ tarrata hihasta kiinni. Pahoinvoinnista työpaikalla en tiedä mitään, sillä viihtyvyys on ollut ja edelleenkin omasta itsestäni kiinni. – Minusta ei pitäisi unohtaa sitä, että ’kotipahoinvointi’ heijastuu työpaikoille!
Onnea on se, että on saanut tehdä mukavia töitä ja että illalla on voinut innokkaana odottaa aamua päästäkseen jatkamaan. Toisinaan on yön tunnit kuluneet uusia suunnitelmia laatiessa. Tarpeen mukaan päivä on ollut jopa 36h. ‘Maassa maan tavalla’ eli 2h lounastaukoa en ole varmaan koskaan viettänyt. Jä kaiken lomassa ehtii jotain aina harrastamaankin.
Ehkä kallistuisin ajatukseen, että alkoholi ei enää olekaan työpaikkojen suurin vitsaus, sillä kuvioihin on astunut voimakkaasti ‘häirintä’ ja ‘sex’. Se näkyy ja kun katselee esim. myyjättäriä, niin ei voi välttyä ajattelemasta, että ovatko juhlista tulossa vai menossa! Paljasta pintaa näkyy prosentuaalisesti enemmän. Miehiltä vaaditaan suurta tahdonvoimaa olla katsomatta tai koskematta! – Miehiäkin ahdistellaan – eivät ole välttyneet ‘häirinnältä’ tai 'puumanaisilta'. ??

'Burn out' on myös osin, ei aina, toisella nimikkeellä 'laiskuus!
Paha sanoa auttaako kurssitukset tällaisiin oireisiin!

'Sivummalta seuraaja'

R. E. Dessutom kirjoitti...

Sarille: Olen erittäin suuressa määrin samaa mieltä siitä, että koulujen taideaineet ansaitsisvat paljon lisää tunteja. Tunnen asian harvinaisen hyvin entisen ammattini perusteella ja väitän, että taideaineilla saavutetaan paljon hyötyä ja iloa.

Anonyymille: Mielekäs ja pysyvä työ luo hyvän olon. Huonosti menee, jos työ on pakkotahtista, pätkätyötä tai sellaista, johon ei voi mitenkään itse vaikuttaa. Niiden määrä lisääntyy, valitettavasti.

Kari R. Annoitpa linkin vaikuttavaan kirjoitukseen. Oikein lämmitti mieltä lukea teksti, jonka voin täysin allekirjoittaa. Kiitos.

Dessu



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...