Aarretta etsimässä

Längelmäveden hellekesän vieraiden virrassa yksi oli erityisen odotettu. Hän tuli Brysselistä. Hänen nimensä on Sofia (”Sohvi”) ja ikää hänellä on kahdeksan vuotta.

Sohvi oli ensimmäistä kertaa yksin matkustanut vanhempiensa kotimaahan. Ennen Längelmävedelle saapumistaan Sohvi oli kaksi viikkoa toisen isoisänsä luona Kallaveden rannalla. Sieltä Roope-vaari haki tyttärentyttärensä juuri niinä päivinä, jolloin helleaalto laskeutui yllemme täydellä tehollaan.

Ilman hellettäkin Sohvilla oli julki lausuttu tavoite: hän haluaa uida Suomen jokaisessa järvessä. Kolmenkymmenen asteen paahde antoi idealle perusteita, vaikka Roope-vaarin Toyotassa onkin kelpo tuuletus.

Roope-vaari, joka on kaikkea kiirettä inhoava mies, hyväksyi toiveen. Matkareitti Kuopiosta Längelmäelle suunniteltiin niin, että ajetaan pikkuteitä ja pysähdytään jokaisella uimarannalla, joita reittimme varrella näkyviin tulee. Monta niitä tulikin, kun Kuopiosta köröteltiin kohti Jyväskylää. Uimapuvut eivät ehtineet kuivua ennen kuin kastuivat taas. Roope-vaari itsekin - vanha uimamaisteri - ui jokaisella pysähdysspaikalla.

Kuopion torilta oli molemmille ostettu hellehattu. Se johdatti matkalaiset kaksiääniseen yhteislauluun uimarantojen välitaipaleilla. ”Isoisän olkihattu” on niitä lauluja, jotka Roope-vaari osaa ulkoa ja Sohvi oli nopea oppimaan.

Jyväskylässä syötiin ja käytiin taas uimassa. Tuomiojärvi on Roope-vaarin kotijärvi, jossa hän ui jo pikkupoikana. Kerroin Sohville juttuja niiltä ajoilta. Sitten matka jatkui. Poikkesimme uimarantojen lisäksi kahteen vanhaan puukirkkoon - Petäjävesi ja Keuruu - katsomaan, olisiko ovella vaivaisukko. 

Perille saavuttiin iltahämärissä. Vaikka monessa järvessä olimmekin uineet, totesimme, että muutama Suomen järvi jäi vielä uimatta. Ensi kesänä sitten.

Längelmäveden kaksiviikkoisen merkittävin tapahtuma oli yöretki saareen. Roope-vaari toimi soutuveneen kapteenina virka-aseman mukainen virkalakki päässä. Matkasimme veden yli pienelle saarelle teltta ja ylenpalttiset eväät mukanamme. Lisäksi mukanamme oli salaperäinen aarrekartta, joka antoi aiheen olettaa, että saarella on muinaisten merirosvojen piilottama aarre.

 Teltta pystytettiin, nuotio sytytettiin, herkullisia eväitä syötiin ja sitten alettiin tutkia karttaa. Se oli vaikeaselkoinen, mutta vähitellen pääsimme oivallukseen, mistä kannattaa etsiä. Vaivalloisten etsintöjen tuloksena aarre todella löytyi saaren rannan kivenkolosta. Ja sattui niin onnellisesti, että siellä oli juuri sellainen kaulakoru, jollaista Sohvi oli aina toivonut.

Sen kunniaksi syötiin lisää herkullisia eväitä. Sitten mentiin telttaan nukkumaan.

¤ ¤ ¤ 

Kun loman lopussa ajoin Sohvin Vantaan lentokentälle, lauloimme taas ”Isoisän olkihattua” mutta uimassa emme poikenneet. Päätimme soutaa saareen taas ensi kesänä. Siellähän saattaa olla enemmänkin aarteita.