Hieno homma Rööperissä

Dessutom käveli tänään Punavuoressa ja katseli näyteikkunoita, sikäli kun lumipenkkojen seasta ikkunoiden lähelle onnistui menemään. Päämääränä oli poiketa tuttuun divariin Uudenmaankadun ja Fredan kulmassa.

Melkoinen joukko ihmisiä keltaisissa huomioliiveissä oli lumitöissä. Siis lapiohommissa, ei mitään rakennusviraston lumiauramiehiä. Ylen kameramiehetkin näyttivät olevan paikalla.

Jotain erikoista siinä oli. Dessu pysähtyi katselemaan syrjästä - varoen ettei joudu itse lapion varteen eikä kameran eteen. Vähitellen selvisi: siinä oli perisuomalaiset talkoot.

Lapioista oli pula, ei talkooväestä.

Pääosa talkooväestä oli viereisessä vastaanottokeskuksessa asuvia turvapaikanhakijoita, loput Rööperin kantaväestöä. Talkooväki kaivoi lumikasojen alla seisovia autoja esiin. Niitä myös autettiin käynnistämisessä ja liikkeelle pääsyssä. Kapea katu oli täynnä ihmisiä ja juttu luisti. Oli pientä kansanjuhlan tuntua.

Illalla Ylen uutisissa tapahtuma sai huomiota: ”Olen ollut täällä kolme viikkoa. Me vain istumme sisällä ja syömme ja nukumme”, toteaa gambialainen turvapaikanhakija Mustapha Jobe. ”Haluaisn tehdä jotain töitä ja auttaa suomalaisia, koska he ovat niin vieraanvaraisia meitä kohtaan.”

¤
Tapahtuman taustalla on turvapaikanhakijoiden ja punavuorelaisten yhteistyötä edistävä verkosto, joka perustettiin viime syksynä, kun kaupunki avasi vastaanottokeskuksen entiseen Martta-hotelliin. Verkoston Facebook-ryhmä kerää punavuorelaisia toivottamaan tulokkaat tervetulleeksi alueelle.

Hieno homma, tervehtii Dessutom rööperiläisiä. Juuri näin pitäisi kaikkialla menetellä, mutta kun se on niin saamarin vaikeaa perinteiselle junttisuomalaiselle luonteelle. Paljon helpompi on perustaa näitä nimby-ryhmiä (not in my back yard), joiden tarkoitus on karkottaa turvapaikan hakijat ja muut erityisryhmät kauas kaupunkien laidoille.

Suomalainen sielu on joissakin asioissa kummallinen. Mielikuva muinaissuomalaisesta, joka erämaan yksinäisyydessä lähtee kirves kädessä tapporeissulle ylävirtaan heti kun huomaa virrassa ajelehtivan tuoreen lastun, pitää pienin muunnoksin paikkansa tänäkin päivänä.

Nuorempi polvi alkaa olla toisenlaista - heissä on toisenlaista mutkattomuutta kuin vanhemmassa. Vaikka me suurten ikäluokkien 60-luvun nuoret olimme jo maailmalla liikkuvaa joukkoa, jokin jäi kesken.

Ei Dessutomkaan aina voi kehua itseään hoksaavaisuudesta. Muistin kätköistä nousee kuvaava tapaus muutaman vuoden takaa. Dessu oli Topeliuspuiston leikkikentällä nelivuotiaan lapsenlapsensa Sohvin kanssa. Muita ei ollut, oli varhainen aamu. Sitten paikalle tulee muslimipukuinen äiti pienen tyttärensä kanssa. Sohvi ottaa tähän heti kontaktia.

Minulla oli pussillinen karamelleja taskussa. Sohvi tulee pyytämään. - Saako antaa kaverillekin? hän kysyy. - Kyllä saa.

Sitten Sohvi huomaa, että minä itsekin otin. Hän tulee topakkana ja osoittaa viereisellä penkillä istuvaa äitiä.
- Äidille kans!

Itse en olisi hoksannut. Nelivuotiaalla ei ollut kulttuurisia kontaktivaikeuksia.

Tuttaviksi tultiin, kiitos nelivuotiaan.

¤

Totta kai netti laulaa nyt heti täysillä, kuinka muutamasta lumityöhön hetkeksi ryhtyneestä laiskasta muukalaisesta revitään isoja otsikoita, vaikka omassa maassa jne jne.

Ne haluavat siirtolaisen eristäytyviä slummeja, sellaisia joissa ongelmat ja häiriöt kasaantuvat. Sellaisessa kaupungissa junttisuomalaisuuden poliittinen viesti menestyisi. Rööperin malli on heille kauhistus.