maanantai 1. helmikuuta 2010

Rekisterit ja Coca-Cola-kamera

Jo pikkupoikana Dessutom oppi keräilijäksi. Sitä on jatkunut läpi vuosikymmenten.

Meillä Jyväskylän pikkupojilla oli 50-luvun loppupuolella tieto, että poliisipäällikkö maksaisi korvauksen, kun hänelle tuotaisiin lista maantiellä liikkuneiden autojen rekisterinumeroista. Ja vielä parempi, jos listassa olisi merkintä, mihin suuntaan mikäkin auto oli menossa.

Miksi ihmeessä?

Oli sellainen käsitys, että sillä tavalla poliisi pääsisi varastettujen autojen ja rosmojen jäljille.

Se oli jonkinlainen aikansa kaupunkilegenda, ties mistä peräisin. Mutta me otimme sen tosissamme. Minäkin istuin monena kesäloman iltana vihko ja lyijykynä kädessä Taulumäen kirkon takana risteyksessä, josta käännyttiin Laukaan suuntaan. Vihko täyttyi rekisterinumeroista ja nuolista, jotka kertoivat auton menosuunnan.

Ei niitä autoja siihen aikaan kovin paljon liikkeellä ollut. Automerkin tulivat tutuiksi. Kuskitkin olivat enimmäkseen tuttuja: Riikonen, Räty, Paananen, Heinämäki, Kutinlahti, Komi, Jussila… Ne samat siinä ajelivat edestakaisin, niinpä keräilyyn kyllästyi aika pian. En koskaan käynyt tarjoamassa vihkoani poliisille, en tiedä, kävikö kukaan muukaan. Mutta seikkailun makua siinä oli: oltiin ikään kuin rosvoja jahtaamassa.

¤

Sitten tulivat purukumien keräilykuvat. Purukumit olivat ohuita leveitä laattoja, ja paperikuoren alla oli kuvia. Oli filmitähti-sarja, Elvis-sarja, Buffalo Bill -sarja, eläinsarja. Varmaan muitakin, mutta näitä minä keräsin.

Seuraavaksi muistan keränneeni limsapullojen värikkäitä repäisykorkkeja. Sellaisia ei ole enää aikoihin ollut, varmaankin siksi, että niistä sai helposti haavan sormeen. Korkki oli taipuisaa metallia, siinä oli tarttumisnipukka ja siitä vedettiin ympäri. Näitä korkkeja taivuttelimme kiinni polkupyörän pinnoihin. Oli komea näky, kun etupyörän pinnat olivat täynnä välkkyiviä ja kimaltelvia korkkeja.
¤

Seuraava keräilykohde oli Coca-Cola-kamera. Pullojen kruunukorkin sisäpinnassa oli pieni tarra, joita piti kerätä. Kun määrätty määrä tarroja oli saatu, ne lähetettiin tehtaalle, ja sieltä tuli palkinnoksi kamera.

Se oli valtava menestys. Uskaltaisin väittää, että suuri osa Suomen nuorisosta 1960-luvun puolivälissä oppi  valokuvaamaan tällä yksinkertaisella mutta luotettavalla laitteella. Dessutominkin albumit niiltä vuosilta sisältävät suuren määrän kuvia, jotka on otettu tällä kameralla. Se oli helppo ja kevyt pitää mukana liftausreissuilla, ja monenlaista hetken ihastusta ja vähän pysyvämpääkin tyttöystävää tuli tallennetuksi.

¤

Jossain vaiheessa tuli uusi keräilyvillitys, johon Dessutom ei kuitenkaan jostain syystä osallistunut. Siinä kerättiin tupakka-askien repäisynauhoja. Kun niitä oli kerätty tietty määrä, ne lähetettiin jonnekin, ja palkkioksi maksettiin rahaa poliisikoirien hankintarahastoon. Siis mitä enemmän tupakoit, sitä enemmän Suomen poliisi sai koiria.

Kertakaikkisen loistava idea! Tupakointi yhdistyy hyväntekeväisyyteen!

Nykyisin Dessutom keräilee enää muutamia kirjasarjoja, äänilevyjä ja elokuvia. Ja wanhanajan apteekkipulloja ja wiinapulloja kesäkodin aitan hyllylle.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Joka hemmo niitä rekkareita keräs sillon kun niistä näki mistä päin auto oli lähtösin.Jyskylän rekkareissa oli muistaakseni ekana X-kirjain. K.Rahiala kerää mm. pakattuja sokeripaloja ja kahvikupin paperialusia.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...