torstai 4. helmikuuta 2010

Tampereelle on päästävä

Dessutom on lähdössä viikonlopuksi Tampereelle tuttuja tapaamaan. Matkustusväline on vielä päättämättä. Kai sinne jotenkin pääsee.

Juna olisi mukava mutta kallis ja epäluotettava tällaisilla lumikeleillä. Omalla auto olisi halvempi mutta vaivalloinen. Tällainen hintasuhde on kamala mutta tosi.

Tampere on Dessulle yksi neljästä tutusta kaupungista, muut ovat Helsinki, Jyväskylä ja Tukholma. Tässä ”tuttu” tarkoittaa perinpohjaisesti tuttua, jossain elämänvaiheessa kotikaupunkia. Tampereella Dessu ei ole koskaan ollut virallisesti kirjoilla, mutta hän vietti siellä vuodesta 1975 alkaen monta vuotta kaiken liikenevän vapaa-aikansa. Magneettina toimi nainen, mikäpä muu. Reissaaminen Helsingistä sujui enimmäkseen liftaamalla.

Näsinneulassa hän ei kuitenkaan ole koskaan käynyt (siis huipulla, juurella kyllä). Syynä on korkeanpaikankammo. Tornihan voi kaatua, sellainen raskasnuppinen ja ohutvartinen hujoppi. Pyynikin torni on tullut valloitetuksi. Paras on kuitenkin Haralanharjun torni Oriveden tien varrella. Se Topeliuksen ”Mä oksalla ylimmällä…” Siellä tulee isänmaallinen olo.

Naisten perään Dessu on Tampereelle matkustanut ensimmäistä kertaa jo 60-luvun loppupuolella. Suosikki-lehdessä oli kirjoitus, jossa hehkutettiin Tampereen naisia (tyttöjä?) jotka ovat villejä ja vapaita. Nuoreen mieheen tepsiviä esimerkkejäkin villeydestä kerrottiin.

Sitten tuli mainos Tampereen jäähallissa pidettävästä suuresta rock-tilaisuudesta, joka alkaisi illalla ja jatkuisi pitkälle aamuyöhön, esiintyjinä huippubändejä. Nulikkaikäinen lukiolainen Dessu päätti lähteä sinne tutustumaan niihin Tampereen villeihin neitoihin. Kotona Jyväskylässä elämä oli tietysti harmaata ja tylsää - mitään villiä ei koskaan tapahtunut. Neitoja oli kyllä Tipula täynnä, mutta ei ehkä aivan niin villejä.

Siitä alkoi imu suuren maailman eksoottisiin houkutuksiin.

Jos en väärin muista, bileet olivat uudenvuoden yönä. Talvi ainakin oli. Neitoja jäähallissa oli paljon, varmaan villejäkin, mutta tutustuminen ei oikein luonnistunut.

Myöhempien aikojen tamperelainen ystävätär arvioi osuvasti kehnon menestyksen syyn: ”Et varmana muistanu panna sillon talvisyrännä röröä kainaloon. Ekkä osannu eres lirttailla”.

¤

Jäähallissa tuli ilta ja tuli yö ja tuli aamuyö. Tilaisuus päättyi mutta seuralaista ei käsipuoleen tarttunut. Rautatieasemalle oli pitkä kävelymatka. Eikä asemahalli ollut auki, eikä mikään muukaan paikka. Pakkasta oli niin kuin 60-luvulla vain osasi, ja aamun ensimmäistä junaa Jyväskylään piti odottaa tuntikausia.

Vielä nykyisinkin joka kerta, kun Dessutom kulkee Tampereen asemahallin pääovesta, hän muistaa kirkkaasti 60-luvun pakkasyön, jolloin hän värjötteli siinä oven pielessä ja kuljeskeli edestakaisin lähikaduilla odotellessaan hallin oven aukeamista ja lähtevää junaa.

Siitä odottelusta varmaankin sai alkunsa Tampereen uudemman ajan tunnushokema ”Pipa päässä rotvallir reunalla”.

Aivan toisella tavalla Dessu oli fantasioissaan kuvitellut sen yön viettävänsä. Mutta kokemuksista oppii. Samoin vaille kokemuksia jäämisistä.

¤

Tällä tulevalla viikonloppureissulla on tiedossa yösija ja mukavaa seuraa. Tillikassa toivoisin pääseväni poikkeamaan - se on Tampereella käydessä aina kulttuurihistoriallinen välttämättömyys. Ennen olivat myös Pispalan Pulteri ja Salhojankadun Pub.

Mutta kohta pitäisi päättää, miten matkustan. Anskattoo ny.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kaikkea se Manse teettää. Kerran oon yöpyny Tammmerin yläkerroksissa, oli sa mahtavaa.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...