Kukkivat kummut

Vuosikaudet olen alkukesästä ajanut Längelmävedeltä Vaasaan ja pysähtynyt jossain Jalasjärven tienoilla keräämään tienpenkalta kimpun lupiineita. Kukkakimpun olen perillä ojentanut vanhallerouvalle, joka riemastui aina saadessaan mielikukkaansa.

Tänä kesänä en ajanut Vaasaan. Täältä etelästä sinne kannattaa mennä junalla - sitten kun virustilanne taas sallii. Lupiineita keräsin silti. Omalta tontilta. Paljon.

Sana "kerääminen" on väärä sana kuvaamaan toimintaani. Oikea olisi "repiminen". Niitä oli levinnyt tien reunalta viereiselle kukkaniitylle. Revin ne kaikki, ja nyt ne odottavat jätesäkeissä kuljetusta pois.

Muihin kukkiin suhtaudun suopeasi. Viime kerralla ystävällisissä kommenteissa annattiin tunnistusapua. Samaa toivon taas, sillä olen aloittelija ja uuden kesäkotini runsaat istutukset ovat minulle ennalta tuntemattomat.

Jotain sentään tunnistan itsekin, kuten unikon, alppiruusun ja pionin. Niitä täällä on, kuten kuvista näkyy. Lieneekö niillä tunnistettavia alalajeja, sitä en tiedä.

Mutta sitten on muita, joiden tunnistamista olen yrittänyt kirjojen ja nettisivujen avulla. Mutta tunnistaminen "jättää sijaa varteenotettavalle epäilylle", kuten juristit ongelman tyylikkäästi ilmaisevat.

Toinen tunnistamisen k

ohde on ollut ötökät. Niitäkin täällä on paljon. Puuha alkaa tuntua toivottomalta, vaikka käytössäni on oivallisia tunnistuskeinoja, sekä painettuja että digitaalisia. Mutta piruko niistä ottaa selvän, kun tuntomerkkinä on jokin viiksikarva tai mahapuolen juova.

Lintujen tunnistamista olen yritellyt myös. Monenlaista sirkuttajaa on kuulunut, yötä päivää. Eniten huomiota on herättänyt rantametsikön hullu käki, joka on nyt kukkunut kaiken aikaa 
toista kuukautta. Kaksikinsataa kertaa putkeen, sitten pieni paussi, ja sitten alusta taas.

(Lopuksi heräsi epäily, onko minulla kytemässä piilevä kotiseutukaipuu lapsuuteni Jyväskylään, kun huomasin kirjoittaneeni otsikoksi sitaatin Keski-Suomen maakuntalaulusta: " - - ah polut korpia kiertävät kaidat / kukkivat kummut ja mansikkamaat - - ". Kun tänne Kymenlaaksoon olen jotenkin päätynyt, eikä täällä korpia ole. Eikä tontillani mansikkamaata.)

Multasormi

On kuulkaa hämmentävää muuttaa kesäksi asumaan aivan vieraaseen paikkaan. Tähän ei taida ihan heti tottua.

Talo on vanha. Sillä on historiaa ja se näkyy joka puolella. Mutta siitä historiasta minä en tiedä juuri mitään. Jotain saa selville, kun katsoo tarkasti ympärilleen. 

Täällä on asunut herrasväkeä monessa polvessa. Oikein opettajia! Ympärillä on tavallisia maalaistaloja kivinavetoineen. Mutta tämä on koristeellinen talo. Terassissakin 96 pientä siroa ikkunaruutua ja pitsiverhot.

Pihalla näyttää kasvavan outoja kasveja. Niiden kanssa olen erityisen hämmentynyt, sillä osaamiseni on pahasti puutteellinen. Nyt olisi syytä osata, etten päästä tärviölle ilmeisen arvokasta pihapiiriä. Istutettuja kasveja näyttää nousevan tontilla joka puolella. Puutarhakirjani eivät taida olla kelvollisia lajintunnistukseen. 

Ensiksi huomio kiinnittyi päärakennuksen seinällä kiikkuvaan lehdettömään risukasaan. Ajattelin, että se on kuollut villiviini. Mutta nyt siihen on ilmestynyt lehtiä. Ei ole villiviini.

Jo syksyllä ensikäynnillä kiinnitin huomiota muutamaan oudon näköiseen puuhun - kuusia varmaankin. Nyt olen tarkkaillut, säilyttävätkö ne muotonsa vai pitäisikö niiden muotoa manipuloida.

Ensimmäisenä puhkesi kukkaan kaksi pensasta saunakamarin portaanpielessä. Nyt kukat ovat jo kuihtumassa. Villisti kukkivat myös tontin viisi isoa omenapuuta. Kahden latva näkyy kuvan rakennuksen takaa. Omenoiden lajia ei kai voi vielä mitenkään selvittää.

Nyt pihalle on puhkeamassa useita kukkia. Alppiruusut ovat nupuillaan, sen kasvin tunnistan. Sen sijaan tätä nopeasti kukkimaan puhjennutta punaista en ole vielä kirjoistani löytänyt.

Mielelläni otan vinkkejä vastaan blogia lukivilta asiantuntijoilta. Aikomukseni on raportoida lisää tällaisia kesän mittaan.

Maalaismaisema

Erilainen kaupunkielämä on jatkunut yli kaksi kuukautta. Siinä on ollut puolensa - sekä hyvät että huonot. Harmillisinta on ollut totaalistoppi kaupungilla kulkemiselle. Tällaiselle nirppanokalle kuin minä ei oikein tule tyytyväinen olo Keskuspuistossa kulkemisesta.

Pitäisi päästä maleksimaan keskikaupungilla. Sitä olen aina harrastanut mutta nyt en ole uskaltanut. Joku saattaisi aivastaa päin naamaa. Motivaatiota ovat vähentäneet myös suljetut ovet kaikkialla. Ei pääse museoihin, ei edes kuppiloihin.

Tässä on kyllä ristiriita. Olen lähipäivinä muuttamassa kesäksi maalle, ja siellä maalaismaisemassa maleksiminen tuottaa aina täyden tyydytyksen. Varsinkin yöllä kuljeskelu. Luulen, että tämä toteutuu taas siitäkin huolimatta, että uuden kesäkotini maalaismaisema on aivan tuntematonta seutua.

Vähän jännittää, pääsenkö henkisesti irti vanhasta kesänviettopaikastani pohjoisella Pirkanmaalla, jossa sentään vietin kesät lähes puolen vuosisadan ajan. Juutunko kaipaamaan sinne takaisin, kun minulla on aika vahva taipumus nostalgisiin tunnelmointeihin. Huomaan usein reissuillani hakeutuvani vilkaisemaan nuoruusvuosieni romanttisia tapahtumapaikkoja. Näin käy Jyväskylän lisäksi varsinkin Tukholmassa ja Amsterdamissa.

Moni asia on nyt uudenlaisella tolalla. Paikka on pienempi, enää ei löydy yösijaa eikä yhtäaikaista saunanlöylyä 16 vieraalle. Yövieraita mahtuu 6 ja löylyihin vain 4 kerrallaan. Yövaellusteni reitti on vielä aivan aavistamaton. Eiköhän sieltäkin yön laululintuja löydy. Löytyykö lepakoita suhahtelemaan taivaalla ja veden pintaa hipoen? Saa nähdä. Längelmävedellä niitä ole paljon.

Yhdestä asiasta moni varoitteli minua Längelmävedellä. Pitivät viehtymystäni hulluna. Nyt turvallisuus lisääntyy, kun viehtymykselleni ei enää ole mahdollisuutta.

Minulla oli voittamaton halu lähteä yön pimeydessä uimaan kauas järvenselälle. Siellä käännyin selälleni ja aloin kellua ja annoin aaltojen viedä. Siinä saattoi mennä puolikin tuntia, ja pidin sitä jonkinlaisena meditatiivisen kokemisen kaltaisena elämyksenä. Näin tapahtui erityisesti loppukesän täyspimeinä öinä. Vain sytytetty myrskylyhty laiturilla näkyi pienenä tuikkuna ja kertoi, mihin suuntaan palata. Muita valoja ei näkynyt missään.

Olihan se uhkarohkeaa, myönnän. Järvi on syvä ja matkaa rantaan useita satoja metrejä. Tosin paluumatkan puolivälissä oli pieni matalikko ja siinä kaislojen keskellä sileä litteä kivi, juuri sopiva loikoilupaikka yhdelle, ja kahdellekin, jos ovat hyvin lähekkäin. Mutta oli aika sattumanvaraista, osuiko siihen kaislikkoon pimeässä.

Tällaista laajaa uinti- ja kellumisvesistöä ei enää ole käytettävissäni. Uintimatkat taitavat jäädä alle sadan metrin.

Uudessa paikassa näyttäisi olevan erinomainen keittiökasveille sopiva puutarha. Sen otan ilman muuta käyttöön. Lisäksi siellä on monipuolisen näköinen koristekasvien puutarha. Olen tosin nähnyt sen vasta myöhäissyksyllä ja talvella, joten lajintunnistus on puutteellinen.

Siellä on myös pieni mutta asiallisesti varustettu verstas. Lisää työkaluja tuli myös muuttokuormassa, samoin vanhat haalarini. Verstastyöt aloitan linnunpöntöistä. Niitä ei entinen omistaja tainnut jättää ollenkaan, en ainakaan ole huomannut. Myös hyönteishotellin teko-ohjeet olen ottanut talteen.

Voi olla, että jatkan blogin pitoa harvakseltaan kesälläkin. Ainakin välineet siihen ovat käytössä. Aikaa kirjoitteluun luulisin olevan entisiä kesiä enemmän, sillä vierasruuhka vähenee eikä museoita tai kesätapahtumia ole luvassa. Mutta voi olla, että en ehdi, jaksa tai viitsi kirjoittaa. Sen näkee. Siltä varalta, että tämä jää viimeiseksi kirjoitukseksi tällä erää, toivotan lukijoille oikein riemullista kesää.