perjantai 26. kesäkuuta 2020

Kukkivat kummut

Vuosikaudet olen alkukesästä ajanut Längelmävedeltä Vaasaan ja pysähtynyt jossain Jalasjärven tienoilla keräämään tienpenkalta kimpun lupiineita. Kukkakimpun olen perillä ojentanut vanhallerouvalle, joka riemastui aina saadessaan mielikukkaansa.

Tänä kesänä en ajanut Vaasaan. Täältä etelästä sinne kannattaa mennä junalla - sitten kun virustilanne taas sallii. Lupiineita keräsin silti. Omalta tontilta. Paljon.

Sana "kerääminen" on väärä sana kuvaamaan toimintaani. Oikea olisi "repiminen". Niitä oli levinnyt tien reunalta viereiselle kukkaniitylle. Revin ne kaikki, ja nyt ne odottavat jätesäkeissä kuljetusta pois.

Muihin kukkiin suhtaudun suopeasi. Viime kerralla ystävällisissä kommenteissa annattiin tunnistusapua. Samaa toivon taas, sillä olen aloittelija ja uuden kesäkotini runsaat istutukset ovat minulle ennalta tuntemattomat.

Jotain sentään tunnistan itsekin, kuten unikon, alppiruusun ja pionin. Niitä täällä on, kuten kuvista näkyy. Lieneekö niillä tunnistettavia alalajeja, sitä en tiedä.

Mutta sitten on muita, joiden tunnistamista olen yrittänyt kirjojen ja nettisivujen avulla. Mutta tunnistaminen "jättää sijaa varteenotettavalle epäilylle", kuten juristit ongelman tyylikkäästi ilmaisevat.

Toinen tunnistamisen k
ohde on ollut ötökät. Niitäkin täällä on paljon. Puuha alkaa tuntua toivottomalta, vaikka käytössäni on oivallisia tunnistuskeinoja, sekä painettuja että digitaalisia. Mutta piruko niistä ottaa selvän, kun tuntomerkkinä on jokin viiksikarva tai mahapuolen juova.

Lintujen tunnistamista olen yritellyt myös. Monenlaista sirkuttajaa on kuulunut, yötä päivää. Eniten huomiota on herättänyt rantametsikön hullu käki, joka on nyt kukkunut kaiken aikaa 
toista kuukautta. Kaksikinsataa kertaa putkeen, sitten pieni paussi, ja sitten alusta taas.

(Lopuksi heräsi epäily, onko minulla kytemässä piilevä kotiseutukaipuu lapsuuteni Jyväskylään, kun huomasin kirjoittaneeni otsikoksi sitaatin Keski-Suomen maakuntalaulusta: " - - ah polut korpia kiertävät kaidat / kukkivat kummut ja mansikkamaat - - ". Kun tänne Kymenlaaksoon olen jotenkin päätynyt, eikä täällä korpia ole. Eikä tontillani mansikkamaata.)



















1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Jaahas, lisää jänniä kasveja. Perennalajeja on niin monia variantteja, että ihan tarkkaa lajiketta on paha mennä sanomaan, mutta sukuja kyllä pystyy tunnistamaan. Ensimmäinen noista on unikko (papaver), toinen on alppiruusu (rhododendron), kolmas joku pioni. Valkoista tähkämäistä kukkaa en tunnista. Sen alla punainen tupsumainen kasvi on jokin angervo, olisiko ruusuangervo. Sitten on punapäivänkakkara. Valkoinen vielä nupullaan oleva kukka lienee varjolilja ja sininen kukka on lehtoakileija, jota on muitakin värejä, esim. vaaleansinistä, vaaleanpunaista ja valkoista.

Kukkaisterveisin,
Räkättirastas