maanantai 18. toukokuuta 2020

Maalaismaisema

Erilainen kaupunkielämä on jatkunut yli kaksi kuukautta. Siinä on ollut puolensa - sekä hyvät että huonot. Harmillisinta on ollut totaalistoppi kaupungilla kulkemiselle. Tällaiselle nirppanokalle kuin minä ei oikein tule tyytyväinen olo Keskuspuistossa kulkemisesta.



Pitäisi päästä maleksimaan keskikaupungilla. Sitä olen aina harrastanut mutta nyt en ole uskaltanut. Joku saattaisi aivastaa päin naamaa. Motivaatiota ovat vähentäneet myös suljetut ovet kaikkialla. Ei pääse museoihin, ei edes kuppiloihin.



Tässä on kyllä ristiriita. Olen lähipäivinä muuttamassa kesäksi maalle, ja siellä maalaismaisemassa maleksiminen tuottaa aina täyden tyydytyksen. Varsinkin yöllä kuljeskelu. Luulen, että tämä toteutuu taas siitäkin huolimatta, että uuden kesäkotini maalaismaisema on aivan tuntematonta seutua.



Vähän jännittää, pääsenkö henkisesti irti vanhasta kesänviettopaikastani pohjoisella Pirkanmaalla, jossa sentään vietin kesät lähes puolen vuosisadan ajan. Juutunko kaipaamaan sinne takaisin, kun minulla on aika vahva taipumus nostalgisiin tunnelmointeihin. Huomaan usein reissuillani hakeutuvani vilkaisemaan nuoruusvuosieni romanttisia tapahtumapaikkoja. Näin käy Jyväskylän lisäksi varsinkin Tukholmassa ja Amsterdamissa.



Moni asia on nyt uudenlaisella tolalla. Paikka on pienempi, enää ei löydy yösijaa eikä yhtäaikaista saunanlöylyä 16 vieraalle. Yövieraita mahtuu 6 ja löylyihin vain 4 kerrallaan. Yövaellusteni reitti on vielä aivan aavistamaton. Eiköhän sieltäkin yön laululintuja löydy. Löytyykö lepakoita suhahtelemaan taivaalla ja veden pintaa hipoen? Saa nähdä. Längelmävedellä niitä ole paljon.



Yhdestä asiasta moni varoitteli minua Längelmävedellä. Pitivät viehtymystäni hulluna. Nyt turvallisuus lisääntyy, kun viehtymykselleni ei enää ole mahdollisuutta.



Minulla oli voittamaton halu lähteä yön pimeydessä uimaan kauas järvenselälle. Siellä käännyin selälleni ja aloin kellua ja annoin aaltojen viedä. Siinä saattoi mennä puolikin tuntia, ja pidin sitä jonkinlaisena meditatiivisen kokemisen kaltaisena elämyksenä. Näin tapahtui erityisesti loppukesän täyspimeinä öinä. Vain sytytetty myrskylyhty laiturilla näkyi pienenä tuikkuna ja kertoi, mihin suuntaan palata. Muita valoja ei näkynyt missään.



Olihan se uhkarohkeaa, myönnän. Järvi on syvä ja matkaa rantaan useita satoja metrejä. Tosin paluumatkan puolivälissä oli pieni matalikko ja siinä kaislojen keskellä sileä litteä kivi, juuri sopiva loikoilupaikka yhdelle, ja kahdellekin, jos ovat hyvin lähekkäin. Mutta oli aika sattumanvaraista, osuiko siihen kaislikkoon pimeässä.



Tällaista laajaa uinti- ja kellumisvesistöä ei enää ole käytettävissäni. Uintimatkat taitavat jäädä alle sadan metrin.



Uudessa paikassa näyttäisi olevan erinomainen keittiökasveille sopiva puutarha. Sen otan ilman muuta käyttöön. Lisäksi siellä on monipuolisen näköinen koristekasvien puutarha. Olen tosin nähnyt sen vasta myöhäissyksyllä ja talvella, joten lajintunnistus on puutteellinen.



Siellä on myös pieni mutta asiallisesti varustettu verstas. Lisää työkaluja tuli myös muuttokuormassa, samoin vanhat haalarini. Verstastyöt aloitan linnunpöntöistä. Niitä ei entinen omistaja tainnut jättää ollenkaan, en ainakaan ole huomannut. Myös hyönteishotellin teko-ohjeet olen ottanut talteen.



Voi olla, että jatkan blogin pitoa harvakseltaan kesälläkin. Ainakin välineet siihen ovat käytössä. Aikaa kirjoitteluun luulisin olevan entisiä kesiä enemmän, sillä vierasruuhka vähenee eikä museoita tai kesätapahtumia ole luvassa. Mutta voi olla, että en ehdi, jaksa tai viitsi kirjoittaa. Sen näkee. Siltä varalta, että tämä jää viimeiseksi kirjoitukseksi tällä erää, toivotan lukijoille oikein riemullista kesää.


Ei kommentteja: