Olen
suunnitellut alkavan kesän lukemisia. Kesäksi olisi hyvä löytää jokin isompi
teema. Olen päätymässä dekkareihin, pitkästä aikaa.
Olen
parina Helsingin-kesänä havainnut, että liian vaativaa kirjaa ei jaksa helteessä
lukea. Toista se oli maalla, kun ison terijoensalavan varjossa lepotuolista pääsi pulahtamaan uimaan ja jatkamaan taas
lukemista. Kaupunkikodin kuumuudessa on tukalampaa. Parvekkeen lepotuoli on
kuumuuden ja melun takia epäviihtyisä.
Dekkarit
ovat hankala laji. Klassikot tunnen, uutuuksia en. Pitäisi tietää, minkä
käteensä ottaa. Lajityyppi tarjoaa paljon myös sellaista, mihin ei aikaansa
kannattaisi tuhlata.
Elokuvat
ja tv-sarjat täydentävät tarjontaa. Niissä kuitenkin joutuu usein palaamaan
vanhaan tuttuun. Katselin hiljattain vanhojen Beck- ja Wallander-sarjojen
uusintoja. Alkuperäiset kirjat olivat laadukkaita, mutta tuttujen
henkilöhahmojen myöhemmät versiot eivät ole samaa tasoa.
Elokuvahyllyssäni
on kokoelma vanhoja film noir -elokuvia, yhteensä 17 itse tallettamani dvd-levyä,
joissa on 49 elokuvaa. Ne voisivat olla nyt kiinnostavia. Agatha Christiestä
sen sijaan tunnen saaneeni kyllikseni, tulipa millainen uusi elokuva tai sarja
tahansa. Sama koskee Sherlock Holmesia.
Komisario
Maigret kiinnostaa. Luin niitä joskus nuorena, mutta sitten ne jäivät.
Muistikuva on hyvin myönteinen. Sarjassa on vaikka kuinka monta osaa, ja
divareissa niitä näkyy olevan. Hyllyssäni on kaiken kaikkiaan niukasti
rikoskirjallisuutta. Wallandereita ja Matti Yrjänä Joensuuta on täysi sarja,
muut ovat yksittäisiä osumia.
len
selannut hakuteoksia. Niistä ei kuitenkaan löydy uusinta tuotantoa, siis
suunnilleen tällä vuosituhannella ilmestyneitä. Puutteeseen olen hakenut
suosituksia täältä netistä, ja löytänytkin. Lisää saa suositella. En kaipaa
kovaa actionia, rankkaa väkivaltaa, gangsterisotia yms.
Kuvissa Dekkariseuran kirjanmerkkejä, Kallion kirjaston dekkarikellarin
lukunurkka, Dekkariseuran pinssi ja omasta hyllystäni pikaetsinnällä löytyneitä alan tuotteita.