Hienotunteisuus

Olen kai liian hienotunteinen. Jotkut kyllä taitavat välillä väittää päinvastaistakin.

Molemmat saattavat olla jossain määrin oikeassa - tilanne vaihtelee sen mukaan, keneen hienotunteisuus tai sen puute kohdistuu. Yksiin yhtä, toisiin toista, näin epädemokraattisesti se menee.

Nyt kyseessä on kirja, jonka lainasin muutama vuosi sitten tuttavalle. Olisi jo aika palauttaa se, mutta en saa asiasta huomautetuksi. Se on sitä liiallista hienotunteisuutta. Voisi nolostua huolimattomuudestaan, tarkka ja jämpti ihminen.

Minä itse sen kirjan hänelle lainaksi tarjosin. Hän on entinen rehtori, joka ryhtyi eläkkeelle päästyään tekemään väitöskirjaa. Minä tarkistin hänen työnsä kieliasua ja keksin, että hyllyssäni on yksi esseekirja, joka voisi sopia väitöksen lähdemateriaaliksi.

Uusi tohtori promovoitiin muutama vuosi sitten. Kyseinen kirja mainitaan lähdeluettelossa, joten ei ideani huono ollut. Olisi jo aika palauttaa kirja, mutta uusi kelpo rouva tohtori ei ole sanallakaan maininnut asiasta, vaikka olemme monta kertaa tavanneet tai puhuneet puhelimessa. Viimeksi aivan äsken. Enkä minä taaskaan onnistunut edes pientä vihjausta puuttuvasta palautuksesta antamaan.

En luule, että hän aikoo tahallaan kähveltää kirjani. Luulen, että hän on ihan oikeasti unohtanut koko asian työnnettyään kirjan hyllyynsä johonkin huomaamattomaan paikkaan muiden kirjojen sekaan. Eikä kirja aiheensa takia ole minulle tärkeä vaan siksi, että esseekokoelman toimittaja oli minulle tuttu ja siinä on henkilökohtainen omistuskirjoitus.

Mutta sitten asian toinen puoli. Aina välillä iskee synnintunto. Minulla itsellänikin on hyllyssäni palauttamaton lainakirja. Vielä paljon vanhempi, jostakin 1960-luvun loppuvuosilta.. En rupea sitä tässä tarkemmin selostamaan, sillä olen synnintunnossa kiemurrellen kirjoittanut siitä aiemmin. Sen pääsee lukemaa  tästä . Siinä kuvatussa asiassa ei ole tapahtunut mitään muutoksia kirjoituksen jälkeenkään.

Kuvassa ohjeita asianmukaiseen kirjojen lainaamiseen. Tämä lappu on tuttu  ikäpolveni kirjaston käyttäjille vuosikymmeniä sitten. Vain yhtä kohtaa näistä on nyt rikottu, muilta osin uskon kaiken olevan kunnossa, jopa kulkutaudin osalta.

Kaikki on kamalaa

Vanhoja ikuisuuspelkojani:

Huvipuistot. Minkäänlaiseen härveliin tai kieputtimeen en suostu menemään. 1968 eräs tyttö viekoitteli minut Tukholman Gröna Lundissa sellaiseen ja sain ikuisuustrauman. (Vaikutukseltaan lyhytkestoinen pikahelpotus tuli siitä, kun seuraavaksi menimme lemmentunneliin lipumaan joutsenen selässä romanttista virtaa pitkin.)

Ukkonen aiheuttaa aina ahdistusta ja tykytystä. Tämä on kotoa opittu sukurasite, sillä 1938 salama tappoi isoisäni.

Lentäminen. Koskaan en täysin tottunut vaikka virkatehtävät veivät usein matkoille. On huojentava ajatus, että tästä vaivasta olen aivan ilmeisesti lopullisesti vapautunut. Mihin muka vielä matkustaisin? Jos matkustan niin junalla ja laivalla pääsen.

Korkeat paikat. Tämä on noloa. Ei onnistu mökin katolle kiipeäminen. Ei onnistu, että kiipeäisin keittiötikkailla vaihtamaan kattolampun. Siedätyshoitoa joskus yritettiin mutta ei helpottanut.

Uusin pelko: luotanko liikaa koronavaaran hiipumiseen? Vaikka olen kahdesti rokotettu, pitäisikö sittenkin vielä sinnitellä sisällä ja odotella, että tauti takuuvarmasti on väistynyt? Tähän asti olen noudattanut huipputiukkaa varovaisuutta, ja olisi kohtalon ivaa, jos nyt loppusuoralla sattuisi vahinko. Minulle ei edes ole ollut vaikeaa pysytellä vapaaehtoisessa karanteenissa kotona.

Pikkuisen pelkään käärmeitä, isoja koiria, hissiä, humalaisia yökulkijoita ym.

Kuka mitäkin pelkää: suljettuja / avoimia / pimeitä paikkoja. En minä sellaisia. Kirjailija Raymond Carver kirjoitti pelosta pitkän runon, jossa on minulle vaikeasti käsitettäviä kohtia (2, 6, 8, 16, 19). Tuota listaa kun lukee, niin vahvistuu vakaumus, että melkein kaikki elämässä voi olla kamalaa.

(Kuva: Michelangelo: Viimeinen tuomio  //  Runo: Raymond Carver: Pelko, suom. Lauri Otonkoski)

 

 

Risukasa

Kävin maalla kesäkodissa pistämässä kesän lopullisesti pois näkyvistä. Mielestä se ei ihan yhtä helposti poistu.

On se aina haikea ja surullinen hetki, vaikka tämä oli hankala kesä. Silloin kun kaikkien aikojen helleputki oli päällä, mielessä pyöri ajatus, että eikö tämä koskaan lopu. Tukalaa oli.

Kesä lähti pois näkyvistä konkreettisesti sillä hetkellä kun taittelin puutarhatuolit kasaan ja nostin ne talliin. Katselin niitä ja mietin, että aika monta tuntia siinä tuli istuttua ja katseltua pilviä ja pääskysiä ja ylle kaartuvia puita. Aikaa oli, mitään erityisempää ei ollut tekeillä. Lukeakaan ei helteessä aina jaksanut.

Niinä kuumina päivinä vietti tallinnalaisessa sairaalassa elämänsä viimeisiä päiviä suuresti arvostamani kirjailija ja filosofi Jaan Kaplinski. Tätä en tietenkään Suomenlahden vastarannalla omenapuuni alla tiennyt. Kaplinskin elämä päättyi jokseenkin yhtä aikaa helleputken kanssa.

Kaplinskilla on runo, johon tunnen juuri tämän kesän perusteella yhtäläisyyttä. Siinäkin maataan kesällä pihalla ja katsellaan pilviä ja pääskysiä. Vähäistä eroakin on: Kaplinskin minäkertoja makasi risukasassa, minä aurinkotuolissa. Kaplinskin kertoja kaipaisi risukasaansa takaisin mutta ei ehdi. Minulla - joutilaalla ja laiskalla eläkeläisellä - ei ole ajasta pulaa.

 

Erot eivät taida olla kovin merkittäviä. Vahva elämys molemmilla. Joukostamme poistuneen virolaiskirjailijan muistoksi luen nyt keskustelukirjaa suomenruotsalaisen esseisti-kirjailija Johannes Salmisen kanssa. Sivistynyttä ja ajatuksia herättävää kulttuurikeskustelua.

 

 

Tarpeeton mutta hyvä

Kaksi vuotta sitten lääkäri antoi minulle lähetteen uniapneakokeisiin. Vähän yritin vastustella, sillä tiesin oireet eikä minulla ollut sellaisia, kuorsausta lukuun ottamatta. Ei ollut havaintoja hengityskatkoksista, ei mitään päivätorkahtelua tai väsymystä. Nukkumisessa ei ole koskaan ollut ongelmia, en ole tarvinnut uni- tai nukahtamislääkkeitä. Iltapäivätorkut otan kyllä aina jos mahdollista mutta ilmankin pärjään.

Sen tosin myönsin lääkärille, että nukkumisaikatauluni on hieman epäsovinnainen, klo 3 - 10, mutta se on vakiintunut ja aina sama. Elämäntapaani voi siis pitää säännöllisenä.

Tutkimukseen kuitenkin menin. Sain kotiin yhdeksi yöksi laitteen, joka mittasi kaikkea mahdollista nukkumiseen liittyvää. Antureita ja remmejä piti kiinnittää joka puolelle. Voi sanoa, että se yö oli vuosikausiin aina, jonka nukuin huonosti.

Kuinkas sitten kävikään! Mittarit kertoivat että minulla on "vaikea obstruktiivinen uniapnea", jota hoitamaan minulle annetaan Cpap-laite. Tätäkin vastaan pikkuisen yritin vängätä. Onko mittaustulos luotettava, kun nukuin niin huonosti?

Ei auttanut vänkäys, laite tuli. Olen sitä käyttänyt puolitoista vuotta. Se on kuulkaa hyvä laite!

Opin sen käytön heti. Ensimmäinen yö meni yhtä hyvin kuin kaikki yöt, vaikka alkuunpääsyn vaikeudesta varoiteltiin. Vähäisintäkään ongelmaa ei ole ollut missään vaiheessa.

Nukkumaan mennessä laitan sierainmaskin nenälle ja remmin niskan taakse ja painan nappulasta koneen käyntiin. Kone alkaa puhaltaa ilmaa nenään. Se tehostaa hengitystä. Olisi toisenlaisiakin maskeja, isompia, koko nenän ja suun peittäviä kuonokoppia, mutta niitä en ole kokeillut, sillä pieni ja pehmeä sierainmaski ei ole minulla pudonnut paikaltaan. Enkä ole nukkuessa edes ilmaletkuun sotkeutunut.

 Välillä olen ihmetellyt, teenkö jotain väärin kun on niin helppoa. Liityin facebookin uniapnea-ryhmään, ja siellä tuntuu kaikilla olevan mahdottomia vaikeuksia laitteen käytössä. Minä en ole edes muuttanut laitteen säätöjä, kaikki on siinä asennossa kuin käyttöön ohjauksessa laitettiin. Näyttöruutu kertoo joka aamu  unen keston js puhalluksen häiriöt ja pistää perään hymynaamoja. Unihoitaja kaukolukee kerran vuodessa sim-kortin ja kehuu, että hyvin olen huolehtinut hoidosta.

 Jonkinlaisesta hyötyfilosofian eli utilitarismin näkökulmasta olen kuitenkin miettinyt asiaa. Nukuin hyvin ennen Cpap-laitetta, nukun laitteen kanssa ihan yhtä hyvin. Nukkumisen laatu ei siis ole parantunut - kuinka voisikaan? En tuntenut erityisempää päiväväsymystä ennen laitetta, eikä tilanne ole laitteen myötä miksikään muuttunut. Onko laitteen käytöstä siis jotain hyötyä?

Ihan mielelläni sitä kuitenkin käytän. En tiedä, osaisinko ilman sitä enää nukkuakaan. Ihan kuin olisin tullut siitä riippuvaiseksi.