Hyödyllistä puuhaa jouluksi 3

 

Tällä kirjoituksella taitaa olla väärä otsikko, tai ainakin otsikosta voisi poistaa attribuutin "hyödyllistä". Kirjoitan peleistä. Joulupuuhaa ne kyllä monelle ovat, mutta eivät ehkä järin hyödyllisiä.  

Moni on yrittänyt johdattaa minua pelien maailman, jopa kaikesta innostuva sihteerini neiti B., joka yritti opettaa minulle Angry Birdsiä, vieläpä palkallisella työajalla. Taisi pelaamiseni kuitenkin jäädä muutamaan itsenäiseen kokeiluun. 

En seuraa jalkapalloa, en jääkiekkoa. Pesäpalloa seurasin hieman, mutta sekin on jäänyt. En osaa golfia, en tennistä, en hevospooloa. Tikkataulu on maalla saunan seinässä, mutta en osu. Kännykkäaikakauden alussa kokeilin matopeliä, ikävystyin pian. Tietokoneellani näkyy olevan ohjelmapakettiin kuuluvat korttipelit ym., mutta kertaakaan en ole kokeillut. Vihoviimeisiltä näyttävät kaikki pleikkaripelit, erilaiset räiskintä, sota- ja kilpa-ajopelit. Tietokonetta käytän kyllä runsaasti, mutta en pelaamiseen. Joskus ihmettelen itsekin nurjamielistä suhtautumistani.  

Ainoat pelit, jotka tunnen hyvin ja joita muistan hyvällä, olivat pajatso, räsypokka ja jätkänshakki. Mutta nekin ovat kadonneet jonnekin menneisyyteen. Paluu ei ole näköpiirissä.  

Sitten on vielä yksi, kaukaa lapsuudesta. Mummolla oli Fortuna, juuri tuollainen kuin kuvassa. Sitä pelasin mummon kanssa jouluisin. Se lauta on vieläkin tallella kesäasuntoni aitan romuvarastossa, lohkeilleena ja ränsistyneenä. Kuulat ovat kadonneet. Pelilautoja on uskoakseni tallella monilla muillakin. Se on hyvä peli, ei sitä suotta mainoksessa ylistetä. Suosittelen kokeiltavaksi, jos mahdollista. Voisivat lapset saada aivan uudenlaisen elämyksen, jossa välittyy eteenpäin palanen kulttuurihistoriaa.

 

 

Hyödyllistä puuhaa jouluksi 2

 

 

Eilinen ohjeistus lystikkäiden jouluisten seuraleikkien pariin saavutti suuren yleisön. Stat counterista näen, että pari sataa kiinnostunutta on käynyt tutustumassa niihin. Kyllä nyt monessa torpassa heitetään harakkaa pitkien pyhien virkistykseksi.  

Kommenteissa vanha blogiystäväni kariav suorastaan kertoi kokeilleensa harakan heittoa (ja ilmeisesti myös ehjin nahoin selvinneensä). Toinen blogiystäväni Sari oli sen sijaan vähän epäilevä: kuinkahan moinen onnistuu täysin vatsoin. En osaa sanoa, en ole kokeillut.  

Nyt tulee uusia hyödyllisiä ohjeita joulun viettoon, tällä kerralla askartelua.  

Kaikilla blogin lukijoilla on varmaankin joulukuusi, joko torilta ostettu tai metsästä kähvelletty. Siihen tarvitaan koristeita - olisihan se vähän outo ilman. Latvaan tähti, oksille renksuja.  

Kaupoissa kyllä myydään monenlaisia koristeita, mutta ne ovat enimmäkseen kimaltelevaa glitteriä ja tingeltangelia. Sellainen sopii ehkä amerikkalaiseen jouluun, mutta uskon, etteivät blogini lukijat sellaisesta innostu. Uskon, että heillä on pohjoisen Euroopan perinnetietoisuutta, joka ei sorru kaupallisiin kotkotuksiin. Heitä varten liitän tähän askarteluohjeita, joilla kotitorpan jouluun saa aidompaa tunnelmaa.  

Ohjeet ovat peräisin divarista löytyneestä kirjasta Sata askartelutehtävää - WSOY 1953.

 

 

Hyödyllistä puuhaa jouluksi 1

 

Tällaisina kylminä ja pimeinä päivinä Dessulle tulee välillä mieleen, että olisipa nyt hyvä olla niin kuin maalaistalon kissa. Lämpimällä uuninpankolla nukkuisin, välillä nousisin voisulaa syömään, sitten taas nukkuisin.  

Mutta ei ole Töölöntorin reunalla uuninpankkoa eikä edes voita, joten on pakko välillä lähteä ulos. Joulumarkkinoille menin katselemaan ja divareita kiertelemään.   

Löysin pari kiinnostavaa kirjaa, joista tahdon nyt blogin lukijoille muutaman loistavan idean joulunviettoa varten tuoda nähtäväksi.  

Kaikkihan tietävät omasta kokemuksestaan, että joulunpyhät saattavat käydä väsyttäviksi. Pitää olla myös pirteää toimeliaisuutta, ei pelkkää ruokapöydässä nuhjaamista ja joululaulujen laulelua. Löysin kirjan, jossa ohjataan jouluväki lystikkäiden seuraleikkien pariin.   

Näitä pitää kokeilla. Suosittelen lukijoillekin. Lukekaa ohjeet ja katsokaa kuvat. Pientä etukäteisvalmistelua vaaditaan.  (Kirja: Suomen kansan kilpa- ja kotileikkejä - SKS 1928)

 

 

 

 

 

Hienot herrat

 

Olin kuskina iäkkäälle sukulaistädille, joka halusi päästä katsomaan Lucia-kulkuetta. Ruotsinkielisillä suomalaisilla elää vahvana tämä tunnelmallinen perinne, ja on se jossain mitassa levinnyt suomenkielisellekin puolelle.  

Täti kertoi olleensa joskus kauan sitten itsekin Lucia-kulkueessa. Muistot liikuttivat häntä, vaikka ei siinä Senaatintorin reunalla paljon ollut näkyvyyttä ja vielä vähemmän kuuluvuutta.  

*   *   *    

Ennen torille lähtemistä kirjoitettiin joulukortit. Se on jo monta vuotta jatkunut perinne, sillä kirjoittamiseen täti tarvitsee apua. Käsi vapisee. Itse hän käyttää vapinasta verbiä "loukuttaa". Se on pellavan käsittelyyn liittyvä termi. Minulle kovin tuntematonta puuhaa.  

Joulukorttien kirjoittaminen hänen osoitekirjassaan oleville ihmisille epäilyttää minua vuosi vuodelta enemmän. Vanhassa koristeellisessa muistikirjassa on vain muutama nimi, joiden kanssa hän on kontaktissa. Suurin osa on sellaisia, joista hän ei ole vuosikymmeniin kuullut mitään. Arvioni mukaan joukossa on jo yli satavuotiaita. Lienevätkö hengissä. Mahtavatko asua siinä osoitteessa, joka on muistiin merkitty vuosikymmeniä sitten.   

Silti kortti lähetetään kaikilla. Mitähän Itella tekee korteille, joille ei löydy vastaanottajaa? Tuottavatko tuloksettomat etsinnät kohtuuttomasti työtä ja vaivaa?  

Yksi muistikirjan nimi aiheutti tällä kerralla poikkeuksen säännöstä. Se oli äskettäin yliviivattu. Nimen omistaja, muuan lehtori M. oli poistunut keskuudestamme. Täti oli nähnyt kuolinilmoituksen lehdessä.  

Tämä lehtori M. on ollut korttien kirjoittamisessa hankala tapaus. Hänen kohdallaan täti on jahkaillut joka vuosi. Lähetetäänkö lehtorille kortti vai ei? Aina on päädytty siihen, että lähetetään.  

Jahkailun syynkin tiedän. Lehtori M. on ollut nuorena turhan villi mies, hän on käyttäytynyt "hieman  sopimattomasti, vaikka olikin hieno herra". Täti oli jo nuorena uskonnollisuuteen taipuvainen ja joutui hätistelemään nuorta hienoa herraa (ei silloin vielä lehtori!) kauemmaksi. "Tansseissa se likisteli ja saatille tuppautui. Ei sen viereen uskaltanut edes istua - heti pisti käden kaulalle."  

Täti pysyi neiti-ihmisenä. Lehtori otti vaimon. "Oikein häijyn", kertoi täti tyytyväisen oloisena.  

Tänä jouluna lehtorille lähetettävää joulukorttia ei siis enää tarvinnut jahkailla. Yksi elämänmittainen draama on näytelty loppuun.  

(Kuva Aulikki Oksasen kirjasta Piispa Henrikin sormi - WSOY 2004)