tiistai 23. helmikuuta 2010

Saatanan tunari

Dessutom kaiveli arkistolaatikoitaan. Niistä löytyy monenlaista lippua ja lappua. Järjestäminen olisi tarpeen - ehkä sitten pirteinä eläkepäivinä.

Käteen osui muistiinpanolappu vuodelta 1976. Palasi mieleen muistikuva nostalgiselta aikakaudelta, jolloin Urho Kekkonen oli sekä kuningas että kruununprinssi.

Urkkiin liittyvää folklorea on varmaan kansatieteen arkistoissa riittämiin. En tiedä, onko tämä lastenloru.

Alkuun vähän opastusta nuoremmille sukupolville lorun ymmärtämiseksi:

• Kekkonen oli määrännyt pääministeriksi kaverinsa Martti Miettusen. Tämän ”hätätilahallituksen” tehtäväksi Kekkonen määräsi hoitaa kuntoon vaikea työttömyysongelma.

• Kekkosella oli tapana lähetellä poliitikoille kirjeitä, joissa hän haukkui lyttyyn huonosti tehtävänsä hoitavat henkilöt. Näitä kirjeitä hän myös päästi julkisuuteen koko kansan luettavaksi. Niitä kutsuttiin yleisesti nimellä ”Myllykirjeet”. Sellaisen saaminen oli poliitikon uralle tuhoisaa, siksi Kekkosen suuttumusta pelättiin.

• Laajalti tunnetuksi tuli eräälle johtavalle poliitikolle lähetetty kirje, jossa Kekkonen käytti tästä nimitystä ”saatanan tunari”.
¤
Dessutom osui kesällä 1976 kuuntelemaan kun alakouluikäiset lapset leikkivät Kapteeninkadun ja Tehtaankadun kulman pienessä puistikossa Ullanlinnassa. Leikin alussa pistettiin osallistujia yksi kerrallaan pois pelistä samoin kuin Entten tentten -lorussa. Pelaajat seisoivat piirissä ja pelin johtaja keskellä. Johtaja lausui lorua rytmikkäästi painottaen ja osoitti sormella jokaisen painotavun kohdalla yhtä piirissä seisovaa ja pyöri samalla eteenpäin. Lorun viimeiset sanat olivat ”… pelistä POIS”. Se, johon sormi pois-sanan kohdalla osoitti, joutui ulos leikistä.

Näin se meni. Kuvittele mielessäsi rytmikäs skandeeraus ja sen mukaisesti etenevä osoittava sormi:

- - Älä kerro Miettuselle!
Miettunen kertoo Kekkoselle
Kekkonen kirjeen kirjoittaa
ja taas on yksi saatanan tunari PELISTÄ POIS.
Lähimenneisyyden folklorea.

maanantai 22. helmikuuta 2010

Hyi Hesari

Sanomalehden kunniakas tehtävä on toimia vallan vahtikoirana. Isolta laatulehdeltä, kuten Helsingin Sanomilta, on lupa odottaa paljon. Vahtikoiran pitää räksyttää.

Tutkiva journalismi on vaativa mutta äärimmäisen tärkeä tehtävä. Pitäisi kaivaa esiin yhteiskunnan mätäpesäkkeitä, päättäjien hämäräpeliä, yhteisten varojen väärinkäyttöä ja muuta vallan liepeillä tapahtuvaa likaista toimintaa. Parhaimmillaan lehdet, myös Hesari, siinä onnistuvatkin.

Tänään sunnuntaina 21. helmikuuta Hesarin politiikan toimitus oli päässyt todellisen jymyjutun jäljille. Toimittaja Piia Elonen paljasti kolumnissaan verovarojen väärinkäyttäjän. Tilaa paljastukselle annettiin reilusti sunnuntainumeron A-osan alkupuolella, sivulla 5.

Näin se meni. Käynnissä olevien olympialaisten naisten hiihtokilpailuun oli osallistunut 19-vuotias hiihtäjätär. Kisa ei mennyt häneltä hyvin. Hiihdon jälkeen televisiohaastattelussa hän oli sanonut, että latautuminen puuttui näistä kisoista. Löysää oli meno ollut, paras vire puuttui.

Tällaisesta puheesta toimittaja oli vetänyt nenäänsä niin sanotun herneen. Tämä on verorahojemme väärinkäyttöä. Hiihtoliitto on saanut sinun ja minun maksamista veroista tukea miljoona euroa, hiihtäjätär saanut siitä avustusta ja olympiakomiteakin toimii pääosin yhteiskunnan rahoilla.

Ja sitten televisioon kehtaa ilmestyä hiihtäjätär, joka ei ole latautunut.

Adrenaliini oli toimittajan suonissa virrannut ja hän heittäytyi kyyniseksi: ”Niinpä, mitä nyt yhdet olympialaiset sinne tänne. Niitähän piisaa. Kuka nyt viitsii ryhtyä moisiin latautumaan. Toista se on Kuopion sprintti tai Saarijärven kansalliset kisat."

¤

Dessutom ei nähnyt kyseistä kilpailua eikä näin ollen haastatteluakaan. Mutta hän voi hyvin kuvitella, mitä hädin tuskin täysi-ikäisyyden puolelle yltänyt hiihtäjätär läähätykseltään onnistuu haastattelijan mikrofoniin sanomaan. Ei ehkä aivan kirkkainta mediaesiintymisen hallintaa.

Tällaisesta sitten maan suurimman sanomalehden politiikan toimitus repäisee ison jutun, nuoren hiihtäjättären nimeltä mainiten, lähestulkoon verbaalisen mestauksen. Eikö nyt kummempaa verovarojen väärinkäytöstä valtakunnasta löydy? Heikoilla on Hesarin tutkiva journalismi.

¤

Onneksi samasta lehdestä löytyi ansiokaskin paljastus, ainakin Dessutomille uusi tieto. Toimittaja Annamari Sipilä kertoi Suomen euroedustajien äänestyskäyttäytymisen huipputärkeässä periaateasiassa.

• ”Neljä edustajaa on sitä mieltä, että eurooppalaisille naisille ei pidä taata mahdollisuutta turvautua ehkäisyyn ja raskaudenkeskeytykseen. Samat neljä vastustavat sitä, että naisilla olisi mahdollisuus ilmaiseen raskaudenkeskeytysneuvontaan.”

• ”Nelikko on myös sitä mieltä, että äitiyslomaa ei pidä kytkeä isyysvapaaseen niin, että ´naisilla olisi parempi suoja työmarkkinoilla ja jotta voitaisiin torjua isyysvapaan käytöstä yhteiskunnassa vallitsevia stereotyyppisiä käsityksiä´ ”.
Nämä neljä ovat:
Sari Essayah (kd)
Timo Soini (perus)
Eija-Riitta Korhola (kok)
Hannu Takkula (kesk)

Listan kaksi ensimmäistä edustajaa menevät vielä pidemmälle, sillä he vastustavat

• ”että naisilla olisi oikeus valvoa omia seksuaalisia ja lisääntymiseen liittyviä oikeuksiaan”.

• ”toimia, jotka edistävät naisille suunnattujen seksuaali- ja lisääntymispalvelujen saatavuutta ja parantavat naisten tietämystä oikeuksistaan ja saatavissa olevista palveluista.”
¤

Niinpä. Vuosi on siis 2010 ja paikka Euroopan parlamentti. Dessutom pääsee taas mieliaiheeseensa, uskontojen ongelmalliseen suhteeseen ihmisen seksuaalisuuteen. Siitä olen kirjoittanut aikaisemminkin, viimeksi 16. helmikuuta.

Arvelen, että tällaiset aatokset eivät voi pohjautua muuhun kuin uskonnolliseen fundamentalismiin. Kaikilla neljällä edustajalla on sidos uskontoihin. Molemmat naiset ovat taustaltaan Kristillisen liiton väkeä, Takkula lestadiolainen ja Soini roomalaiskatolinen.

Kiinnostavaa olisi tietää, miten europarlamentin viides uskontoihminen, isä Mitro, olisi asennoitunut. Mutta hän oli poissa äänestyksestä.



Tällaista journalismia Hesari tarvitsisi. Jotta me äänestäjät tietäisimme…

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Me paparazzit

Dessutom ajoi kolmosen raitiovaunulla Töölöstä kauppatorille. Kävely ei käynyt päinsä tuulessa ja pakkasessa. Vanhaan kauppahalliin ostoksille oli matka.

Yksi kaupunkielämän hyviä puolia on, että tarkkailtavaa riittää ja sen voi tehdä huomaamattomasti. Olen vuosikymmenet yrittänyt napata lennosta repliikkejä, eleitä, ilmeitä, hahmoja. Raitiovaunut ovat siihen oivallinen paikka.

Paluumatkalla vaunuun nousi kaksi varttuneessa iässä olevaa tätiä, mitä ilmeisimmin niitä kuuluisia Eiran tai Kaivopuiston eläkeläisiä. He istuivat takanani, josta pystyin kuulemaan heidän keskustelunsa. Toinen tädeistä kertoi nähneensä Esa Saarisen kirjakaupassa.

Toinen mietti hetken ennen kuin sytytti:
- Ai, se muotitohtori? Noo, oliko sillä hassut vaatteet?
- Juu, oli oli.
¤

Dessutomin kollega Vuoronvarausvirastosta kertoi äskettäin nähneensä Jari Tervon Eerikinkadulla. Ihan selvin päin se näytti olevan mutta oli ilmeisesti kapakkaan menossa.

¤
Naapuripöydän nuorimies Elitessä kertoi kaverilleen katselleensa Sofi Oksasta jossain, ilmeisesti kapakassa, tarkempi paikka jäi epäselväksi. Hyvin oli ollut tällingissä, tuntikausia sellaisen tekemiseen menee. Mutta kyllä kannattaa, tulos on makee.

Toinen kuitenkin toppuutteli, että se on jotenkin kireä feministi.

¤

Dessutom itse näki kadulla ministeri Mauri Pekkarisen. Hän juoksi risteyksessä Eläinmuseon ja Sibelius-Akatemian välissä ja ylitti risteyksen liikennevalon jo vaihduttua punaiselle. Hän rynnisti iso salkku oli kädessä kohti Eduskuntataloa. Tyypillistä Kepun häsläystä, ajatteli Dessutom.

¤

Dessutom siunaa onneaan, ettei koskaan ole tullut kuuluisaksi. Eikä tule. Blogin valokuvakin on epäselvä.

lauantai 20. helmikuuta 2010

Rähmäkäpälä

Dessutom myöntää olevansa tumpelo teknisissä taidoissa.

Naisille sellainen on kuulemma luontaista mutta aikamiehelle häpeäksi. Pitäisi vähintäänkin osata vaihtaa autoon talvirenkaat, kytkeä digiboksi ja koota Ikean myymistä kapuloista kaappi.

Osaisinko? Renkaiden vaihtoa olen kokeillut mutta vain kerran, ja siitä on vuosia. Yksi kerta riitti. Sen jälkeen olen ostanut palvelun rengasfirmalta.

Miten Dessutomista pääsi tumpelo tulemaan? Syy oli kai siinä, että 15-vuotiaana, kun muut Jyväskylän pojat rupesivat rassaamaan mopojaan, minä aloin lukea runoja. Siinä menivät miehen taidot ja maine.

¤

Kyllä siitä kerrallisesta renkaanvaihtamisesta valmista tuli mutta kauan kesti. Ongelman ydin oli pulttien auki vääntäminen. Kumpaan suuntaan väännän? Ettei vaan mene entistäkin kireämmälle.

Kiinni myötäpäivään, auki vastapäivään. Vai oliko päinvastoin? Tekniikan teoriapuoli ei ole vakuuttavasti hallinnassa. - Entä mutteri? Sitä kai pitää vääntää päinvastaiseen suuntaan kuin ruuvia?

Vielä suurempi epäröinti pukkaa päälle, kun vääntämisen kohde ei ole suoraan edessä. Jos väännän ruuvia ylöspäin selälläni maaten, mihin päin myötäpäivä onkaan. Tai kurkottelen vaikkapa tietokoneen taakse.

Kun avasin auton renkaan pultteja, käsivoima ei riittänyt. Jalka avuksi: polkaisen koko painollani, joka ei ole aivan vähäinen. Entä jos polkaisen väärään suuntaan? Sen jälkeen pulttia ei enää avaa mikään.

Eikä ruuvi / mutteri ole ainoa pulma. Sama pätee vaikkapa lampun vaihtamiseen. Tai rintaliivien hakasten avaamiseen. Kummalla puolella olikaan koukku, kummalla lenkura, kun edestä selän taakse kurkottaa eikä näe?
Jestas jos aikamies siinä puuhassa on rähmäkäpälä! Nulikkaikäisenä niin taisi Dessutomillekin käydä, sillä runoista oppii vain lemmenelämän teoriaa, ei käytäntöjä.