Ei, en ole Balkanin vuorilla taistelemassa, vaikka otsikon runolliset sanat sellaiseen viittaavat. Kävin vain Helsingin Senaatintorilla katsomassa Lux Helsinki 2024 -valotaidenäyttelyä. Mutta vilu ja nälkä sielläkin tuli.
Kauan en
kärsinyt. Pakkasta oli liikaa, jotta olisin ruvennut katselemaan esitystä.
Harvoin minulla on mieleen juolahtanut, että olisikohan viisasta hankkia
pitkälahkeiset kalsarit. Nyt juolahti.
Toisaalta
mikä pakko minun on pahalla pakkasella ulos lähteä.
Voin aivan hyvin pysyä sisällä. Ei pakkaspäiviä täällä kovin usein tule.
Ainoa pakollinen ulkona käynti on matka ruokakauppaan. Matkaan ovelta ovelle ei
mene täyttä minuuttiakaan.
Muistikuva
lapsuusvuosilta kertoo, että pitkät kalsarit ovat mahdottoman epämukavat. Olo
on kankea kuin lenkkimakkaralla kuorensa sisällä. Kutittavatkin, muistaakseni.
En saanut otetuksi valokuvaa kirkon ja muiden torin rakennusten seiniä valaisevista teoksista. Ei tehnyt mieli riisua lapasia käsistä kameran näppäilyä varten. Blogin lukija voi halutessaan googlata Lux Helsinki 24. Sieltä löytyy kuvia. Pistän tähän tilalle Louis Sparren maalauksen samalta torilta 1907. Valotaideteoksia siinä ei vaalitettavasti ole, ei ehkä yhtä hirmuista pakkastakaan.
Nousin
raitiovaunuun ja ajoin kotia kohti. Pitkästä aikaan poikkesin kuuluisalle
Jaskan grillille, kun oli vilun lisäksi se nälkäkin. Juolahti nimittäin mieleen
käydä katsomassa, olisiko pitkällä listalla Balkanin makkaraa. Ihan tuon
otsikon laulun kunniaksi. (Jaskan maailmankuulusta grillistä olen kirjoittanut
täällä: KLIK )
”Kauan on kärsitty vilua ja nälkää / Balkanin vuorilla taistellessa. / Oi kallis kotimaa, Suomi sulo Pohjola, / ei löydy maata sen armaampaa. - - ”
Tuosta säkeen lopun väitteestä taidan kyllä tällaisilla pakkasilla olla hieman eri mieltä. Jopa niin viisas runoilija kuin Arja Tiainen kirjoittele harkitsemattomia talven mukavuudesta. Minun mielestäni tässä ei ole mitään mukavaa.