Yksi puuttuu

Lehdestä luin, että tunnettu ruotsalaisomisteinen huonekalukauppaketju uusii käytäntöjään valitusten vähentämiseksi. Kyseinen ketju on tullut tunnetuksi siitä, että asiakas joutuu itse kokoamaan ostamansa huonekalun. Kaupasta hän saa mukaansa laatikollisen kapuloita, pussillisen ruuveja ja kokoamisohjeen. 

Valituksia on tullut siitä, että pussissa on aina yksi ruuvi liian vähän. Tällainen herättää tietysti kauppiaassa epäilyn, että asiakas on itse toheloinut ruuvien kanssa. Luultavasti hänen puuttuva ruuvinsa on vain pyörähtänyt johonkin maton alle piiloon. Nyt firma aikoo ruveta punnitsemaan ruuvipussit. Näin saadaan kiistämätön dokumentti siitä, että ruuveja todella on oikea määrä, ja asiakkaan on turha tulla vaatimaan uutta. 

Jopa on ovelaa! Huijarit ja hutilukset, tällaiset kuin Dessu, saadaan näin järjestykseen. Minun täytyy tunnustaa, että olen kerran itse ollut tällaisella asialla. En tosin ollut hakemassa ruuvia vaan puutappia. Eikä sitä yhtä puutappia pussista puuttunut, vaikka niin väitin. Se katkesi, kun vasaroin sitä reikään.

Mutta ei tämä huonekalukauppa ole ainoa. Vähän väliä minulta puuttuu yksi, milloin mitäkin. Tässä muutamia esimerkkejä viime ajoilta:

* * * 

Päätin pitkästä aikaa lukea Mämmilä-sarjakuva-albumit. Ne ovat loistavaa ajankuvaa suomalaisesta yhteiskunnasta 1970-luvun lopulta alkaen. Lukunautinnon kruunaa se, että tapahtumat sijoittuvat oikeasti tunnistettavan näköiselle paikkakunnalle, Orivedelle. Kesäkotini sijaitsee siinä lähellä, Längelmävedellä.

Albumeita ilmestyi kaikkiaan yhdeksän. Mutta minun kirjahyllystäni löytyi vain kahdeksan. Osa 6 puuttui, sen nimi on ”Rakennemuutos rassaa”. Mihin hemmettiin se on voinut joutua? Onko täällä käynyt varas?

* * * 

Poikkesin kulman takana olevaan kauppaan. Oli tulossa vieras, joka juo siideriä. Ostin kolme pulloa, hinta tasan 9 euroa. Lompakkoni pikkutasku on kolikoita täynnä ja siksi painava kuin punnus. Ajattelin keventää - kyllä kolikoista 9 euroa varmaan kertyy. Perässäni kassalla ei ollut pahasti jonoakaan.

Kertyi 8,90 e. Yksi pieni kolikko puuttui. En saanut armoa. Piti kerätä kolikot takaisin kukkaroon ja maksaa kympin setelillä. Nyt lompakkoni on yhden euron verran entistäkin painavampi.

* * * 

Lajittelin pyykkiä. Kertyi kuusi sukkaparia, seitsemäs jäi parittomaksi. Jotain yhteistä minulla ja tulevalla presidentillä. Arvostukseni nousi. 

* * *  

Pidettiin tietokilpailua. Kysyttiin seitsemän kääpiön nimiä. Aloin luetella: Viisas, Vilkas, Lystikäs, Nuhanenä, Unelias, Jörö. Yksi vielä? 

Ei tullut mieleen. Tarjosin korvikkeeksi John Lennonin seitsemän hääpiön nimiä, jotka muistan taatusti, vaikka niitä on yksi liikaa: Unikäki, Rujo, Kikkelä, Virne, Liisa, Koira, Ylermi ja Valionbaari (suom. Anselm Hollo). Ei auttanut, sillä kysyttiin Disneytä, ei Lennonia. 

* * *  

Välillä ihmettelen, onko alituinen yhden puuttuminen minun henkilökohtainen taipumukseni. Vai onko kyseessä jonkinlainen luonnonlaki, joka koskee muitakin?

Huono kauppa

Pari vuotta sitten ostin uuden sängyn. Kävin Kehä-kolmosen varrella sijaitsevassa huonekalumyymälässä ja löysin mieleiseni, aika nätin eikä kovin kalliin. Myymälän nimen jätän tässä mainitsematta, mutta vihjeeksi kerron, että se on maailmanlaajuisesti menestynyt ruotsalainen huonekaluketju.

Taisi tulla tehdyksi huono kauppa. Nyt sänky kitisee ja natisee, sillä pohjasta on irronnut kiinnike. Se on murtanut reunan, joten sitä ei voi korjata, ei ainakaan minun taidoillani ja työkaluillani.  Sängyssä pitäisi maata hiljaa ja heilumatta, mutta eihän sellainen käy...

Nyt jälkeenpäin olen miettinyt ostoksen järkevyyttä. Mikä tarve minulla oli antaa hinnan vaikuttaa ostospäätökseen? Ei minun talouteni olisi hunningolle joutunut, vaikka olisin kalliimmankin ostanut. 

Selitykseksi en keksi muuta kuin ihmisluonteen kyltymättömän ahneuden, joka jostain käsittämättömästä syystä koskee joskus myös minua, vaikka en tahtoisi. Kai minuun osui idea, että rahaa säästyy johonkin tarpeellisempaan. 

Toisaalta valintaani ei vaikuttanut pelkkä hinta. Esteettinen puoli vaikutti myös, sillä sängyn päätyjen ja reunojen ulkonäkö miellytti. - Tämä selitys miellyttää minua enemmän kuin edellinen.

Nyt pitää hankkia uusi sänky. Samaan huonekalukauppaan en taida enää mennä. Oheisessa kuvassa olisi mukavan näköinen vaihtoehto. Vieläköhän niitä valmistetaan? Sattuisivatko Lahden suunnalla asuvat blogini lukijat tietämään? (klikkaamalla hienon sängyn kuvan saa suuremmaksi)

Harvinaista herkkua

Sihteerini neiti B, joka on moderni ja ennakkoluuloton ihminen, yllätti taas tänään. Hän on julistanut pitävänsä minut ajan tasalla estämällä minua taantumasta muinaismuistoksi. Tänään sitä julistusta taas toteutettiin.

Meidän piti sopia erään työprojektin aikataulusta, ja hän vaatimalla vaati, että emme käy neuvottelua toimistossa vaan menemme ulos neuvottelemaan.

Minä ensin lievästi vastustelin, kun epäilin, että hän haluaa vähintäänkin Savoyhin, mutta hän vakuutti pitäytyvänsä edullisessa paikassa. Niinpä hän talutti minut Sokoksen alakerrassa sijaitsevaan hampurilaisbaariin. 

Kaiken lisäksi hän jalomielisesti lupasi tarjota, kunhan minä puolestani maksan laskun. Mitäpä muuta voin kuin suostua. 

Baarissa hän kantoi eteeni tarjottimellisen kerroshampurilaista, ranskanperunaa, Coca-colaa, kahvia, pehmisjäätelöä ja servettejä. Siinä sitten istuimme korkealla jakkaralla ikkunapöydässä ja kävimme asiallisen työneuvottelun.

Minun täytyy myöntää, että tällaista ruokaa en ole nauttinut vuosikymmeniin. Mutta ei se pahaa ollut, epäkäytännöllistä kylläkin. Servettejä kului, kun majoneesit tai mitkä lie tarttuivat partaan ja sormiin. En oikein hallinnut tekniikkaa.

Tunsin olevani vähän niin kuin kielletyissä puuhissa. Varmaan jotenkin samanlaiselta kuin muinaisilla neuvostoliittolaisilla kun he saivat länsituristeilta purukumia tai sukkahousuja. Lääkärilleni en tästä mainitse.

Mieleen muistui myös vanha tarina hampaasta, joka pistettiin yöksi Coca-cola-lasiin. Aamulla hammas oli kadonnut. Tällä tarinalla peloteltiin lapsia silloin, kun juoma oli uusi. Lienee liioittelua.

Mutta nyt olen ajan tasalla enkä vähään aikaan taannu muinaismuistoksi. Se tieto antaa uutta ryhtiä ja itsetuntoa. Työprojektikin tuli siinä sivussa suunnitelluksi. Tehtäväni on valmistaa eräs tekstikokoelma julkaisukuntoon helmikuun loppuun mennessä, ja sihteerini avustaa siinä. Työ pitää minut kiireisenä virka-ajan ulkopuolella, joten blogiaktiivisuuteni laimenee joksikin ajaksi.