Vaarallinen paikka

Edellisellä kerralla kirjoitin korruptiokeikasta ravintola Manalassa. Kirjoituksen lopussa lupasin palata aiheeseen ja kirjoittaa Jaskan grillistä, joka sijaitsee Manalan ulko-oven edessä.

Hieman kaduttaa, että lupasin, mutta täytyy pitää lupaus. Katumus perustuu siihen, että olen pitkään vältellyt asioimista mainitussa grillissä. Välttely taas perustuu henkilääkärini Eevan tiukkaan suositukseen - määräykseen? - että minun pitää syödä omenoita ja pysyä etäällä nakkikioskeista (eli snägäreistä, kuten minua urbaanimpi väki niitä kutsuu). 

Eeva-tohtorin määräyksen takana ei suinkaan ollut huoli siitä, että joutuisin nakkikioskin jonossa tappeluun, mikä sinänsä on alituisesti vaaniva vaara Jaskan grillinkin öisessä jonossa kuten Suomen kaikkien nakkikioskien jonoissa. Nakkikioskitappeluthan ovat, kuten tiedetään, pysyvä osa elävää suomalaista kansanperinnettä. 

Eeva-tohtori oli huolissaan kolesterolistani.

Niinpä en ole pysähtynyt Jaskan grillille pitkään aikaan, vaikka siitä ohi usein kävelenkin, sillä se sattuu sijaitsemaan kotimatkani varrella keskustasta Töölöntorille. En ole tarkistanut asiaa, mutta olen aika varma, ettei siellä myydä omenoita.

Sen sijaan siellä myydään suuria ja rasvaisia annoksia, ja kauppa käy hyvin öiseen aikaan. Asiakkaita tulee paljon siitä kulman takana sijaitsevasta talosta, jossa on 14 pylvästä ja leveät portaat. 

Grillin omistajan kaupallisesta hoksaavuudesta todistaa, että asiakaskunta on hyvä myyntivaltti. Niinpä ruokalistan annosten nimet ovat osa suomalaista poliittista historiaa. Viereinen kuva ei ole kovin terävä, mutta klikkaamalla sen saa suuremmaksi ja ehkä lukukelpoiseksi. Tutunnimisiä annoksia löytyy.

Muutama vuosi sitten satuin lukemaan New York Timesin matkailutoimittajan Helsingin-reissulta kirjoittaman jutun. Hänkin oli päätynyt yöllä Jaskan grillille. Tallensin kirjoituksen mutta en tullut merkinneeksi muistiin päivämäärää enkä ehdi nyt etsiä. Liitän jutun tähän:

Helsinki´s Grub Club


Each night in Helsinki, Finland, a random assortment of people, from celebrities to the living dead, line up in front of a tiny metal hutch tucked behind the Finnish parliament building. Inside the kiosk sits an old woman sporting granny glasses and a Soviet-era dye job that tints her hair an iridescent tangerine. Two outsize condiment dispensers hang, udderlike, from the ceiling; meat patties in puck form are lined up in front of a grill. The Finns have a word for their proudest national characteristic: sisu, or, roughly, “guts.” It takes sisu — a lot of sisu — to eat at Ykkos Jaskan Grilli.


I first learned about Jaskan Grilli at a bar called Tori, in the Punavuori district, Helsinki's pleasantly chill answer to Manhattan's West Village. Lotta, a stylish young Finn, explained the basics: The Grilli has been around for about 25 years, it opens at 7:30 p.m. and closes at 4:30 in the morning, and it's where everyone goes when the bars close. It's known for sandwiches crammed with ambiguous meat stuffs and covered in outlandish quantities of raw garlic. “If you were to hang out at Jaskan Grilli for two weeks, you would meet the who's who of Finland,” she said. “And the who's not.”


Lotta's boyfriend and his mates, a boisterous group ranging in age from 22 to 50, tried to convey to me the peculiar genius of Jaskan's. Apparently there are two traditions. You buy a half liter of milk to wash down your sandwich. And you fight. Fight? “Yes, normally, there is always a fight,” said one of the friends, a television cameraman in his 40s. “A good fight. Then you hug a little bit, and go have some sausage and milk.”


“It's drunk food,” said a banker. “Gourmet crap, I call it,” chimed in another. They all started talking at once. On many nights, some farmer will drive from more than 100 miles away just to get his fix. On weekends, the queue can extend more than 300 feet. One time the filmmaker Renny Harlin supposedly offered to buy everyone a sandwich if he could jump the line. “Everyone is in the same mood,” a Swedish businessman said. “A lot of after-parties start there. Place to pick up girls, also.”


At 2 a.m., we headed over. Lotta began to translate the menu. The first item is “hot dog.” After that, things get esoteric. There is the famous Jaskan Special (meat pie, beefsteak, ham patty, sausage), and the infamous Kannibal (big meat pie, beefsteak, fried egg, two ham patties, ham, sausage and all 14 condiments), from which I'm told no one has ever returned alive. The other items are named after celebrity regulars: the Tarja Halonen, for the Finnish president; the Kansalainen, after Tapani Kansa, a Finnish crooner; and my favorite, the Salarakas, or “Secret Lover,” in honor of the salacious tabloid speculations surrounding a prominent Finnish businessman.


The ancient server, Aliisa, chatted with us. Old Jaska, who started the Grilli, sold it 16 years ago. (Where is he now? “He likes to go on vacations in Thailand.”) Aliisa has seen year after year of Finns sidle up to her window. “They come to tell me they're pregnant, to show me their baby. Now their children come.”


At that moment, a middle-aged man in a two-tone windbreaker wandered up. He wouldn't have been especially notable but for his young companion, who held up an umbrella for him, sheltering him from the rain. “He is the Dr. Phil of Finland,” Lotta whispered. “He had a TV show for a few years, but they canceled it, because no one in Finland has any problems.” I asked him about his Grilli habit. “I come once a week,” he said. “What they do here is garlic. Fresh garlic. You eat it and can never speak to another person thereafter.” He quickly became grand. “Before McDonald's came to our country, it used to be there was a grilli on every corner. Every country has its own fast food that was destroyed by American cultural imperialism!” He laughed, then bade us good night.


My experience in the notorious queue had been so civilized. But I'd been warned that times had changed. Fights at Jaskan Grilli were rare now, the milk on offer lactose-free. I shouldn't have worried, though. Two hulking Mafioso types exited a taxi and lurched toward us. I turned and thanked Aliisa and started to walk away. “Thank you very much,” one of the men mimicked, in an admirable approximation of my mid-Atlantic wheedle. I wanted to turn and give him a special greeting from Brooklyn, but I kept walking. My sisu failed me, I suppose.

Jouduin Manalaan

Dessu istui iltaa äskettäin ravintola Manalassa. Kyseessä oli ns. sidosryhmätapaaminen, suomennettuna korruptiokeikka eli lasku firman piikkiin. Manala on sellaiseen hyvä paikka. Lisäksi Dessulla on sieltä lyhyt kotimatka. Töölöntorin nurkalle sieltä kävelee viidessä minuutissa.

Lehdistä olen huomannut viime aikoina monia juttuja, joissa Manala on mainittu. Olen tullut ymmärtämään, että siellä on rillutellut moni muukin epämääräinen asiakas.

Yksi Manalan vakioasiakas, varattomaksi miljonääriksi luokiteltu liikemies, vangittiin juuri viime viikolla. Hän piti kuulemma hovia Manalassa poliitikkojen kanssa, ja siellä niitä kuuluisia vaalirahoja suhmuroitiin.
Toisen uutisen mukaan muutama päivä sitten Manalan naapuritalon pomomies oli tullut ravintolaan nauttimaan ”tavalliset ruokajuomat” ja sitten alkanut huudella naapuripöytään sopimattomia. Siinä naapuripöydässä sattui istumaan saman naapuritalon vähän pienempi pomomies, joka aiemmin oli työmaalla pitänyt puheen, jossa oli irvinyt sitä isompaa pomoa.

Iltapäivälehtiinhän sellainen huutelu päätyy, kun se naapuritalo sattuu olemaan aika merkittävä laitos, enkä nyt tarkoita Kansallismuseota vaan sitä toisella puolella sijaitsevaa taloa, jossa on kadun puolella 14 pylvästä. Ja Manalassa päivystää aina joukko journalisteja, jotka kyllä kuulevat kaikki huutelut, saati sitten muut kuiskutukset.

Dessu ei ole Manalan vakioasiakas. Ilmapiiri ei ole aivan hänen makuunsa. Dessu viihtyy paremmin toisessa töölöläiskapakassa, Elitessä, joka ei ole kaukanakaan. Manalan talolla on kuitenkin melkoinen historia, siellä on tehty muutakin politiikkaa kuin vaalirahoja ja naapuripöytiin huutelua, esim. perustettu aikoinaan jääkäriliike. Talon nimi on Ostrobotnia eli Botta. Sen juhlasalissa opiskelijat ovat bailanneet vuosikymmeniä ja siellä Dessukin nuorena miehenä kävi monta kertaa tyttöseuraa pyydystämässä. Samassa talossa sijaitsee myös kuuluisa St. Urho´s Pub, jonka Urkki itse kävi aikoinaan avaamassa. Vieressä on myös jazz-kapakka Storyville, jossa olen muutaman kerran käynyt kuuntelemassa mm. Claes Anderssonin trion soitantoa.

Manalassa korruptiokeikalla käytyään ja lehdet luettuaan Dessu tunsi pienen hetken itsensä tärkeäksi: hän oli käynyt lähellä valtaa ja julkisuutta ja paikkaa, jossa tapahtuu suuria asioita, valtakunnan politiikan ja liike-elämän keskiössä. Sellainen hivelee hiljaisen ja vetäytyvän miehen mieltä.

Manalan mainoslause on ”Pirulliseen nälkään, helvetilliseen janoon”. Hyviä soppalounaita siellä tarjotaankin, ja sopuhintaan, niin kuin opiskelijoiden paikassa kuuluukin. Ilta-aikaan, ja erityisesti yöaikaan, varsinainen ruokahoukutus sijaitsee kuitenkin Manalan vieressä, heti ovesta ulos astuessa. Siinä nimittäin sijaitsee yksi Helsingin - ja Suomen - kuuluisimmista ravitsemuslaitoksista nimeltä Jaskan grilli. Siitä kirjoitti pitkän jutun jopa New York Times.

Palaan Jaskan grilliin lähipäivinä. Se ansaitsee oman kirjoituksen.

Terapian tarpeessa

Tähän aikaan vuodesta ilmapiiri kiristyy. Sen aistii työpaikoilla, ainakin meillä Vuoronvarausvirastossa. Meillä väki kulkee kireänä ja kiukkuisena kaikkialla muualla paitsi äijien salaisessa tupakkaloukossa, joka sijaitsee viisi kerrosta varsinaisen työkerroksen alapuolella ja siitä vielä pitkät ahtaat kierreportaat syvälle luolaan, joka joskus on ollut pannuhuone. Tasa-arvosyistä pitää tähdentää, että vaikka paikka tunnetaan nimellä ”äijien luola”, kyllä siellä kolme naistakin käy. Myös Dessu käy, vaikka joutui lopettamaan tupakoinnin yli 10 vuotta sitten, sillä vaikka luolassa on tunkkaista, ahdasta ja rumaa, siellä on ennen kaikkea miellyttävän leppoisaa. 

Kireyden aistii myös kaduilla ja erityisesti suurissa tavarataloissa, joihin menemistä kannattaa välttää mielenrauhansa säilyttääkseen.

Vaikka oudompi voisi toisin luulla, syy kireyteen ei ole poikkeuksellinen sää vaan lähestyvä joulu, jota myös rauhan juhlaksi jossain kutsutaan. Joulun valmistelua emme voi mitenkään välttää.

Miten säilyttää mielenrauhansa kiihtyneessä ympäristössä?

Se on vaikeaa, mutta konsteja on. Dessun hyenkilökohtaiset terapeuttiset konstit ovat - äijien tupakkahuoneen ja tavarataloboikotin lisäksi - hiljentyä kotona Ingmar Bergmanin ja Jean Renoirin hienoimpien elokuvien katseluun sekä kodin ja työhuoneen systeemien suunnitteluun.

Parasta terapiaa minulle on miettiä sellaisia tärkeitä asioita kuten maustepurkkien optimaalista järjestystä keittiön hyllykössä tai vaatekaappien systeemeitä kätevyyden näkökulmasta. Mausteet aromeiden mukaiseen järjestykseen ja paidat henkareihin siihen järjestykseen, missä otan ne käyttöön.

Tai kirjahyllyt: miltä näyttäisi, jos järjestäisinkin kirjat aakkosjärjestyksen sijaan jotenkin toisin.

Ehkä kirjan selkämyksen värin mukaan, vaikkapa sateenkaaren värijärjestykseen? Punaiset vierekkäin, keltaiset, siniset, vihreät… Tai suuruusjärjestykseen? Vasempaan laitaan suuret kirjat ja siitä vähitellen pieneneviä. Tai vuosiluvun mukaan? Alkuun vanhimmat ja siitä kohti uutuuksia. Tai hankinta-ajan järjestykseen? Vai olisiko parempi järjestää ne käyttötarpeen mukaan, vasemmalle ne, joita tarvitsen kaiken aikaa, ja oikealle ne, joita en käytä koskaan? Vai ryhtyisinkö anarkistiksi ja pistäisin kirjat aivan sattumanvaraiseen järjestykseen, sekoittaisin ne kuin lottokone pallot?

Entä miten pidän pään kirkkaana kokouksissa, joissa joudun vähän väliä istumaan. Puheenjohtajana en voi muuta kuin yrittää päästä äkkiä valmiiksi. Silloin pitää kuunnella, mitä väki sanoo. Mutta entä kun en ole puheenjohtaja? Mitä mietin? Längelmäveden kesiä? Nuoruutta? Naisia? Mukavia? Lottoriviä?

¤  ¤  ¤ 
Kyllä joulupaniikilta voi suojautua, jos on mahdollisuus vetäytyä, mutta kaikilla ei ole. Jotkut näyttävät jopa nauttivan ryntäilystä.

Jos oikein kireälle menee, ei auta muu kuin ottaa kemikaaleja. Tämä on ollut hyväksi tunnettu keino jo vuosikymmeniä, kuten vanhasta mainoksesta näkyy (klikkaamalla suuremmaksi)