Missä olin kun - - (osa 5)

 

[jatkuu]

- - vuosi vaihtui. Muistelen entisiä vuodenvaihtumisia - muistin virkistäjinä vanhat kalenterit ja päiväkirjat

1. tammikuuta 1989 klo 00.00   (38 vuotta)     Paikka: Kotona nukkumassa

Tyttövauva tuli taloon alkukesällä -88. Vanhempien elämä muuttui perinpohjaisesti. 

 

Nuorenparin elämää oli kestänyt monta vuotta. Paljon oli ehtinyt tapahtua. Molempien opiskeluvuodet olivat takana ja työurat hyvässä kehitysvaiheessa. Vapaa-aika oli vilkasta: oli menoa, seuraelämää, tapahtumia, konsertteja, teatteria, elokuvaa, juhlimista. Jaksaminen ei ollut ongelma, ja opiskeluvuosien kireä budjetti oli poistunut säännöllisten kuukausitulojen myötä. Isänperintönä saatu sata vuotta vanha ränsistynyt torppa pohjoisella Pirkanmaalla oli kesänviettojen keskipiste, jossa vieraita riitti.

Kesä 1988 oli tarkoitus viettää kesäkodissa totuttuun tapaan, sillä vauva oli luvassa vasta syksyllä. Toisin kuitenkin kävi. Vauva tuli yllättäen jo kesän alussa. Siinä tuli kiire, sillä valmistelut olivat pahasti kesken.

Rattaat löytyivät tuttavien kautta Ruskeasannasta, kehto työpaikan esihenkilöttäreltä – molemmat jo omistajilleen tarpeettomaksi käyneinä. Pinnasänky ja hoitopöytä piti ostaa uutena kaupasta.

Edellisen vuoden aikana olimme käyneet läpi vaadittavan byrokratian. Oli psykologin haastattelu, oli kotiolojen katselmus, oli terveystarkastus, oli Pelastakaa lapset  -r.y.:n ohjeistustilaisuus. Ja sitten yhtäkkiä tuli soitto, että nyt Matti ja Maija –kodissa Haagassa olisi teille sopiva pienokainen. Tulkaapa tutustumaan.

Molemmissa kuvissa olemme lähdössä ensimmäistä kertaa kotiin Matti ja Maija –kodista. Sää oli melko hyvä, joten koko matka Töölöön asti kuljettiin jalan. Kuvia matkalla otettiin paljon, sillä tiedostettiin, että tässä ja nyt on elämän käännekohta ja siitä pitää jäädä muistoja. 

Kesäkotiin piti kuitenkin kohta muuttaa, sillä Helsingin-koti oli luvattu kahdeksi kuukaudeksi Tšekkoslovakiasta Suomeen muuttavalle perheelle ensiasunnoksi. Sitä ei voinut perua. Sen sijaan suuri osa maalle kutsutuista vierailuista piti perua. Vain vauvan isovanhemmat pääsivät sinä kesänä tutustumaan uuteen perheenjäseneen.

Se kesä ja syksy olivat rankkoja – se täytyy myöntää. Vauvan nukkumisrytmi ei meinannut asettua lähellekään toivottua. Minä jatkoin syksyllä työssä, äiti jäi hoitovapaalle siihen asti, kun vauva täytti kaksi vuotta. Järjestely ei ollut tasa-arvon näkökulmasta hyvä, mutta käytännön syyt painoivat enemmän.

Vuodenvaihteeseen mennessä ongelmat helpottuivat. Vuoden vaihtuessa saimme nukkua keskiyön hetken. Ilotulituksen pamahduksetkaan eivät herättäneet.

Vuoden 1989 ensimmäisenä päivänä me tuoreet vanhemmat pääsimme ensimmäistä kertaa yhdessä muutamaksi tunniksi ulos, sillä vauvan mommo ja mufa olivat tulleet Helsinkiin ja lupasivat hoitaa vauvaa iltapäivän ja illan.

Vapaa-aika tuntui ruhtinaalliselta. Kävimme lounaalla kiinalaisessa ravintolassa ja sen jälkeen katsoimme Aki Kaurismäen uuden elokuvan ”Ariel”.

[Sarja päättyy. Olisi näitä entisten vuodenvaihteiden muistoja enemmänkin. Ehkä joskus myöhemmin palaan asiaan.]