Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelkoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelkoja. Näytä kaikki tekstit

perjantai 20. tammikuuta 2023

Maailman vaikein

Olen hämmästellen seurannut, kuinka vaikea asia translaki on eduskunnalle ollut. Tähän sopii vanha ja kulunut itkeä vai nauraa –fraasi. Kyllä, molemmat.

Olen vuosien ajan nähnyt läheltä, kuinka kipeä asia yhteiskunnan suvaitsemattomuus on.Tunnen kaksi henkilöä, joita juuri tämä laki koskee, toinen entisessä työyhteisössäni, toinen lähisuvussani.

On vaikea ymmärtää, että vielä nykyaikanakin konservatiivinen ja uskonnollinen elämänkatsomus lukitsee ajattelun heti kun mennään ihmisen herkimmälle alueelle, seksuaalisuuteen. Tuomitsemisvietti pääsee heti hallitsemattomasti valloilleen.


Olen huomannut, että sukupuolen korjaaminen muutetaan näillä tuomitsevilla tahoilla usein jonkinlaiseksi vitsiksi, muiden alapäävitsien joukkoon, halventavassa tarkoituksessa. Mies naisena, nainen miehenä on vanha takuuvarma komedia-aines.

Mutta niille, joita tämä henkilökohtaisesti koskee, tämä ei ole mitään komediaa. Se on totista totta, epätasa-arvon ja sorron väline. Siinä ei ole kyse armeijan välttelystä ja naisten pukuhuoneeseen livahtavista tirkistelijöistä, niin kuin eräät puolueet epäilevät.

Nyt on eduskunnassa taas kerran nähty outo näytelmä. Jotkut keräävät ääniä tuleviin vaaleihin, keinona kaikenkarvainen vehkeily, taktikointi, huomion herättäminen ja idioottimaiset tekosyyt. Sellaiset tiedetään tehokkaiksi – gallupit näyttävät, että sellaisiin turvautuvat puolueet menestyvät.

Aihe on ikivanha. Silmiin osui juuri lehtileike vuodelta 1966. Samasta aihekokonaisuudesta siinäkin on kyse.

Hufvudstadsbladet julkaisi nimilistan, vetoomuksen. Nimilista on kiinnostava, melkein kaikki tuttuja nimiä ikäiselleni. Kirjailijoita, taiteilijoita. tieteentekijöitä, siltä taholta yleensä uutta luovaa ajattelua voi odottaa. Tässä listassa joukossa on yllättäen yksi kirkonmieskin, tuleva arkkipiispa.

Eräs yksityiskohta vielä näyttää ilmeiseltä. Taitaa olla pitkälti samaa tuomitsijoiden joukkoa, jolta ei riitä ymmärrystä #metoo-liikkeen esiin nostamalle ongelmalle. – Enää ei uskalla edes flirttailla naisille  -asenne on osa isoa pakettia, ikiaikaista maailman vaikeinta asiaa.

KUVAT:                       

1.   Billy Wilder:  Piukat paikat -1959 / Jack Lemmon & Tony Curtis

2  Sergio Leone Huuliharppukostaja -1968 / Claudia Cardinale & Jason Robards
 

tiistai 17. tammikuuta 2023

Sekaisin

Sataa vettä. Sataa paljon. Sataa joka päivä. Lumi on sulanut, vain penkat jäljellä. On tammikuun puoliväli. Näin ei kuuluisi.

Yritin lähteä kävelylle, mutta ei siitä mitään tullut. Sateenvarjo pystyssä on paha kävellä. Lopetin lyhyeen.

Muutenkin vanha leipälajini kaupunkikävely on ollut sekaisin. Liukkaalla en lähde ollenkaan. Sen verran neuroottiseksi olen tullut kaatumisille.

Mutta on siihen tullut muutakin ongelmaa. Alaselkä ja lonkka eivät jostain syystä enää pidä kävelystä. Jos tämä jatkuu, pelkään pahoin, että blogini kohta Kävelykierros Helsingissä ei enää isommin täydenny (nyt 117 kirjoitusta, ks. sivun oikeassa laidassa vähän alempana olevaa tunnisteluetteloa).

                                                             (Paul Cadmus 1934)

Kävin juhlissa. Kaveri täytti pyöreitä kymmeniä.

Olisi ollut viisaampi jättää menemättä, kun minä nyt itsepäisesti vietän tipatonta tammikuuta. Muut eivät viettäneet.

Ei tuntunut mukavalta seurueelta, varsinkaan yömyöhään. Aina ennen on tuntunut oikein mukavalta.

*

Kymenlaakson kesäkotini uusi omistaja kyseli, onko minulla tallella lisää tallien ja liitereiden ja arkkujen avaimia.

On minulla, paljonkin. Nyt on kuitenkin sellainen ongelma, että avaimia on jos vaikka mihin, varmaan toista sataa. Miten erotan kasasta kesäkotini tallien ja liitereiden ja arkkujen avaimet? Kaikki ylimääräiset avaimet vuosikymmenien varrelta ovat sekaisin. isossa kenkälaatikossa. Sinne olen myös vienyt suuen määrän tyhjiä avainrenksujen nimilappuja odottamaan päivää, jolloin otan kaikki avaimet mukaan joka paikkaan ja kokeilen yksi kerrallaan jokaiseen lukkoon.


 

sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Oikein- ja väärinkäyttöä

En mennyt mihinkään, vaikka oli vappuaatto. Katselin vain ulos ikkunasta.

Kaikenlaiset väenpaljoudet ovat kauhistus. Ruuhkan sekaan en suostu - siellä voisi iskeä paniikki tai korona. Ruuhkan reunalla voisin kyllä katsella, mutta siitä voisi vahingossa tempautua sekaan. Esplanadilla ei nyt vappuna ole väljää, niin kuin Marcus Collinin maalauksessa (1938).

Sama pätee jopa elokuviin, teattereihin ja konsertteihin. Ostan aina laitapaikan, mieluiten takaa. Täyden rivin keskeltä ei pääsisi muita häiritsemättä pois, jos tulisi tarve vaikkapa vessaan.

Uuno Kailaan runo on kummallinen. Mikä aiheuttaa tuollaisen onnen? Runoilija ei elämässään hahmottunut onnellisuuden julistajana.


Havis Amanda on viehättävä patsas, mutta sitä pitäisi päästä katsomaan rauhassa, ei minkään teekkarihulinan tai jääkiekkoreuhan  seassa. Se on arvokkaan taideteoksen väärinkäyttöä.

Minäpä olen päässyt aivan kosketusetäisyydelle Mantan patsaasta, vaikka en teekkari tai jääkiekkofani olekaan.

Mantan ympärille rakennettiin kahdeksan vuotta sitten yhdeksi kesäksi hotellihuone. Minä kävin siellä ja kirjoitin siitä tänne kuvaraportin ("Rietasta ja ruokotonta", 28. elokuuta 2014). Se oli yksihuoneinen hotelli, huoneessa parisänky ja Mantan kurvikas patsas sängyn keskellä. En minä yövieraaksi hotellihuoneeseen päässyt, huonevarauksia kesän mittaisessa performanssissa oli liikaa. Mutta pääsin päiväkäynnille turistivirran mukana. Katselkaapa kuvat ja raportti täältä: (click).

Se oli taideteoksen oikeinkäyttöä.



keskiviikko 6. huhtikuuta 2022

Tänään tässä ja nyt

Piti löytää sopiva kevätruno. Vaikka monta löytyi, mikään ei oikein sopinut siihen, mitä näkyy ikkunasta. Eikä tähän synkkään maailmanaikaan muutenkaan.

Huhtikuun runot kertovat valosta, lumen alta paljastuvasta maasta. Heräävästä luonnosta. Toiveikkuudesta.

Ei tämä huhtikuu sellainen ole. 

                                                (Martin Lewis -1932)

Kaveri täyttää 73. Sekään ei tunnu hyvältä. Vasta äsken hän oli koulupoika, opettajien mieliharmi, kavereiden ilopilleri, tyttöjen suosikki. Hän on piilottanut facebookista syntymäpäivänsä ja muistuttanut, etten onnittelussa mainitse ikää. Jokuhan voisi luulla häntä vanhaksi. Tiedetäänhän nuo sinkkumiesten murheet!

Kevätrunoja löytyi, mutta ne helkyttelivät samaa iloista huhtikuun riemua. Eeva-Liisa Manner (Kirkkaat aamut kohoavat), Aaro Hellaakoski (Keväinen junamatka), Arvo Turtiainen (Oli huhtikuun ilta), Eila Kivikk´aho (Kevättä), Lasse Heikkilä (Balladi keväästä ja sillasta), Saima Harmaja (Ensimmäinen kevätpäivä). Einari Vuorela, tuo Jukojärven korpirastas, näyttää olleen oikea kevätriemun suurmestari: (Kevättunnelma / Huhtikuu / Kevät kirkas / Keväthämyssä),

Kaksi runoilijaa sentään tuntui olevan tänään, tässä ja nyt. Jyri Schreck ja Ilpo Tiihonen. Ja ei sovi unohtaa T. S. Eliotin sanoja "Huhtikuu on kuukausista julmin" teoksessa Autio maa 1922) eikä Anssi Mänttärin samannimistä elokuvaa (1983).

Pitkästä aikaa innostuin leipomaan bravuurituotettani eli hiekkahentusia. Vieraita on tulossa, pitää näyttää parastaan. Resepti oli tallella ja aineksia saatavilla. Leipomustyön viihdykkeeksi soitin Ralph Vaughan Williamsin Joulukantaattia. Illalla aloin lukea uudestaan Pirkko Saision kirjaa Passio. Tällaista ei ole vuosikymmeniin tapahtunut, että lukisin uudestaan kirjan, jonka olen juuri äsken lukenut - onkohan kolmea kuukauttakaan. Siitä sopii päätellä jotain arvostuksesta.



tiistai 29. maaliskuuta 2022

Osaatko pilkkusäännöt?

Arvaan, että blogin lukija tietää kirjoittavansa varsin virheetöntä tekstiä. Yhdyssanat sujuvat, isot ja pienet alkukirjaimet ovat hallinnassa, et kirjoita enään, sydämmessä, olumpialaiset, viirus, elämänkerta tai aijon reijittää. Tämmöisten kohdalla olet varma, mutta pilkkujen kohdalla joudut vähän arvailemaan. Usein arvaus osuu kyllä kohdalleen mutta jonkinlainen epävarmuuden tunne jää häiritsemään mieltä.

Tuo pätee tietenkin vain tärkeään asiakirjoitukseen. Yksityiset tekstiviestit, facebook, blogit ja muu sellainen on kokonaan eri asia. Niitä on lupa näpytellä rennosti.

Väitän tuntevani aiheen, sillä olen sen parissa tehnyt koko työurani. Monet ihmiset hieman arastelevat näyttää minulle tekstejään, kun tietävät ammattini ja arvaavat, että minä osaan jopa ne pilkkusäännöt. Luulevat, että minun intohimoni on kytätä virheitä ja tehdä havaintojeni perusteella ikäviä päätelmiä kirjoittajasta. Olen jopa saanut kuulla, että joku jättää kommentoimatta blogiani siinä pelossa että kommenttiin lipsahtaa virhe.

Kyllä virheiden pelko aiheuttaa tähän ammattiin ja koulutukseen pienen stigman. Luultavasti jotain samantapaista liittyy moneen muuhunkin ammattiin. Piilottelevatko ihmiset huoletonta liikennekäyttäytymistään poliisituttaviltaan, epäterveitä elämäntapojaan lääkärituttaviltaan jne.

Kielioppinatsiksi jossain vitsissä meitä nimitettiin. Minä olen koko lailla väsynyt ja turhautunut koko asiaan. En viitsi enkä jaksa osallistua mihinkään vänkäykseen oikeakielisyysasioista, joita esim. Aristoteleen kantapää on täynnä. Aihepiiri näyttää kiinnostavan monia. Kahdessa tätä edeltävässä blogikirjoituksessani on kieleen liittyviä havaintoja ja mielenkiintoisia kommentteja.

Muutamassa asiassa olen kuitenkin tarkka ja annan helposti ärtynyttä palautetta. Tiedotusvälineiden ja viranomaisten pitää käyttää korrektia kieltä. Ei sovi, että urheilutoimittaja puhuu olumppialaisista tai uutistoimittaja Pelkiasta. Toinen kotimainenkin kuuluu näissä yhteyksissä osata, se ruotsalainen runoilija ei ole Karl Maikl Belmän. Siitäkin olen ilkeillyt, kun suomalainen pankki otti nimensä Kalevalasta mutta ei suostunut edes logossaan kirjoittamaan nimeään sääntöjen mukaiseen asuun. Kyllä tällaisilta voi mielestäni vaatia kielenkäytön laatua, samoin kovin kansallismielisiltä poliittisilta aatesuunnilta. Mitä se heidän korkealle korotettu suomalaisuutensa sitten on, jos ei kansallisen kielen edes kohtuullista oikeaa käyttöä hallitse, eikä kansalliskirjallisuuden perusteoksia, kuten Kalevalaa tai Seitsemää veljestä tunne? Vaikuttaa huijaukselta.

Mutta vielä ne pilkkusäännöt.

Osaatko ne? Ne ovat suoraan sanottuna aika monimutkaiset. Olen itsekin ollut joskus keskustelemassa, voitaisiinko niitä yksinkertaistaa. Ei ole kohtuullista odottaa, että tavallinen kielenkäyttäjä tunnistaisi tuosta vain päälauseet, sivulauseet, lauseenvastikkeet, epäsuorat kysymyslauseet, kaikki lauseenjäsenet ja lisäksi pitkät listat rinnastus- ja alistuskonjunktioita.

Yleinen käsitys on, että joidenkin sanojen eteen tulee aina pilkku. Ei se ihan loppuun asti niin mene. Se menee niin, että tunnistaa nuo edellä mainitut ja sitten muistelee, millainen sääntö koskee kahden päälauseen rajaa, millainen kahden sivulauseen rajaa jne.

Haluatko testata osaamisesi? Olen tähän tekstiin tahallani kätkenyt kolme pilkkuvirhettä. Löydätkö ne? (Annan vastaukset kommenteissa muutaman päivän kuluttua.)


 

 

 

perjantai 18. helmikuuta 2022

Onneksi ei kovin usein

                                                                         (Kuva: Stefan Koidel)

Aina ne samat ikävät unet palaavat. Onneksi eivät kovin usein, sillä niistä jää paha maku koko päiväksi. Kummallisesti kuitenkin juuri ne jäävät muistiin, toisin kuin hyvät unet, jotka unohtuvat heti, vaikka kuinka päättää heräämisen hetkellä painaa muistiin.

1. Ylioppilaskirjoitukset

Ruotsin- / englannin- / saksankielistä tekstiä pitäisi kääntää suomeksi, mutta kieli on aivan vieras, kaikki on unohtunut. Kynäkin on hukassa. Elämänura on kiinni juuri tästä kokeesta.

2. Teatteriesitys

Teatteriesitys on menossa. Odotan hädissäni näyttämön takana vuoroani astua näyttämölle. Unohdus on käynyt, mikä näytelmä? Mikä on roolini? Olenko ollenkaan tätä harjoitellut? Kädessäni on plari, josta yritän löytää minulle merkittyjä vuorosanoja. Saan merkin, että nyt pitää mennä.

3. Putoaminen

Kiikun jossain reunalla, vähän kuin James Stewart Vertigon alussa kerrostalon räystäänreunalla. Voimat vähenevät, ote luistaa...

4. Sotku

Hieno salonki, paljon juhlaväkeä. Huomaan, että kengästäni jää joka askeleella haiseva jälki mattoon. Olen varmaankin astunut kadulla koirankakkaan. Yritän hämätä, etten se minä ole, mutta sotku vaan pahenee joka askeleella.

5. Vessa

Istun rauhassa vessanpytyllä. Yhtäkkiä huomaan, että olenkin hienossa salongissa juhlavieraiden seassa. Yritän hämätä, että ihan vaan tässä nojatuolissa istuskelen.

6. Alastomuus

Hieno salonki, paljon juhlaväkeä. Yhtäkkiä huomaan olevani ilman vaatteita. Onneksi kukaan ei tunnu huomaavan tai välittävän.

7. Pakeneminen

Huumehörhö ajaa takaa. Juoksen karkuun minkä pääsen mutta askel on hidas, jotenkin kummallisen leijuva, vähän kuin astronautin kuukävelyssä.

Pitäisi varmaankin lukea Freudia, jotta saisin kiinni unieni tulkinnasta. Kirja näyttää hyllyssä olevan, etuaukeaman merkinnän mukaan olen sen ostanut vuonna 1976. Lukematta on kuitenkin jäänyt, en ainakaan muista - ei ole oikein oman alan juttuja. Lieneekö nykytieteen näkemyksessä luotettavakaan?



 

perjantai 4. helmikuuta 2022

Aina ajan tasalla

Minäkö muka ajastani jäljessä?

Tällaisenkin väitteen olen saanut kuulla, kun en suostunut vaihtamaan Yaris-autoani (vuosimalli 2004) uudempaan, jossa olisi sentään ollut automaattivaihteet ja peruutustutka. Enkä suostunut edes asentamaan Yarikseeni navigaattoria, sillä minä löydän kyllä perille ilmankin, ja jos en löydä, eksyminen on oikeastaan aika hauskaa.

Tuollaiset väitteet ovat pelkkää pahaa puhetta ja panettelua. Sen todistaakseni kirjoitan tällä kerralla pelkästään ajankohtaisista asioista.

1) Sote. En saanut äänestää aluevaaleissa, koska Helsingissä ei äänestetty. Seurasin silti tuloslaskentaa. Olisin kyllä halunnut nostaa äänestysprosenttia, jos olisin saanut, sillä sote on tärkeä. Ydinkysymys näytti olevan, pitäisikö budjetista riittää rahaa myös yksityisten terveysfirmojen osakkeenomistajille.

- Mieluummin ohjaisin rahat julkisen terveydenhuollon työolojen ja palkkojen kohentamiseen, mutta niin ei nyt näytä käyvän.


2) Korona. Rajoituksia vähennetään vaikka tartuntaluvut huitelevat pilvissä. Parin viikon päästä rajoitukset luvataan lopettaa kokonaan. Näin tehtiin myös puolisen vuotta sitten,  ja huonosti siinä kävi.

- Olisin pidättyväisempi, mutta ymmärrän, että hallitukselle on elinkeinoelämän taholta pahoja paineita. Tukea kyllä pitäisi lisätä pahimmin kärsineille, kuten esiintyville taiteille ja ravintoloille. Pahaa pelkään, että viimeistään syksyllä tauti lähtee taas lentoon, ja sitten kadutaan.

3) Hymypoika. Rehdin hymypojan / -tytön patsaalle on suunniteltu sukupuolineutraali versio. En kannata. Pikemminkin tämmöinen kilpailu ja patsaiden jako pitäisi lopettaa kokonaan.

Minä voitin hymypojan kansakoulun 4. luokalla, varmaankin ihan ansaitusti. Ei siihen minun kohdallani mitään kiusaamista liittynyt. Mutta 10-vuotiaan pojan imagoposeeraukselle tyttöjen suuntaan se ei tehnyt hyvää. Nolotti hirmuisesti tulla valituksi mammanpojaksi. Olisin halunnut olla aivan toisenlainen, villimpi, karskimpi. Siitä eteenpäin olinkin


4) Olympialaiset. Taitavat kisat mennä pahasti pilalle koronan vuoksi. En seuraa, kiinnostukseni loppui johonkin Mäntyrantaan ja Kankkoseen.

- Kiinnostavia ulkourheilullisia yksityiskohtia: Leikistähän urheilussa kuulemma on kysymys - ihanko totta, penkkiurheilijat ja toimittajat?  // Löytyykö mistään rohkeutta protestointiin isäntävaltion ihmisoikeustilannetta kohtaan? // Miten onnistuu vokaaliharmonian poikkeus selostajilta, haastatelluilta? 


 

 

torstai 13. tammikuuta 2022

Kaikki peruttu

Ei tulekaan tapaamista Lindan ja Andrean kanssa Kosmoksessa. Emme menekään katsomaan Runaria ja Kyllikkiä Kom-teatteriin. Ei olekaan tapaamista vanhojen koulukavereiden kanssa Jyväskylässä. Ei tulekaan tutun kuoron konserttia Balderin salissa. Ei tulekaan kapakkailtaa Urmaksen kanssa, vaikka ehdin jo ostaa hänen uuden kirjansa omistuskirjoitusta varten. Ei tule vieläkään synttärikutsuja täällä Töölöntorin kulmalla.

Vähänkös tämmöiset minua haittaa!  Pikkupuutteita kaikki, voin olla ilmankin. Korvaavaa puuhaa riittää kyllä.

Toista on nuorilla.

Tässä jää kokonaiselta ikäluokalta kokonaan väliin lukioajan ja opiskelun sosiaalinen puoli, kaverisuhteet, ihastumiset, pariutumiset. Ne äärimmäisen tärkeät vaiheet, joita ei saa samassa sävyssä korvatuksi. Ne joita minä itsekin vielä näin varttuneessa iässä kaiholla muistelen.

Tässä on syntymässä kokonainen pikkulasten ikäluokka, joka ei ole kokenut elämää ilman ympärillä vellovaa tautia. Joka on ehkä vain kuullut tarinoita, että joskus on ollut aika, jolloin kukaan ei käyttänyt maskia.

Nuorilla on tietysti vielä toivoa paremman ajan tulosta. Meillä senioreilla tässä on isompi ongelma, kun aktiivivuosia on jäljellä vain rajallinen määrä. Jääkö tässä ollenkaan tilaa paremmalle ajalle? Vai pysyykö kuntokävely puistoissa ja rannoilla tärkeimpänä kodin ulkopuolisena elämänsisältönä loppuun asti?

                                              (Kuva: Marianne von Werefkin)
 

lauantai 1. tammikuuta 2022

Eipä aikaakaan niin...

Melkein kaksi vuotta kulkutauti kukoisti tiedotusvälineissä mutta yhtään tartuntaa ei osunut tuttavapiiriini. Melkein ehdin luulla, että jossain kauempana se kiertää mutta minun kaverini osaavat olla tarkkoja.

Ja kuinkas sitten kävikään! Nyt yhtäkkiä joulun jälkeen kolme fb-kaveriani on ilmoittanut saaneensa positiivisen testituloksen.

Kaikki tällaisia minun ikäisiäni, kaksi naista, yksi mies. Eivät taatusti mitään yökerhoissa bailaajia tai muita riskinottajia. Kaikki vähintään kaksi kertaa rokotettuja. Kaikki ikänsä puolesta riskiryhmäläisiä, yksi suorastaan vaarallisesti riskiryhmäläinen äskettäin päättyneiden leukemiahoitojensa heikentämänä.

Miten tässä nyt yhtäkkiä näin kävi? Vielä marraskuussa näytti siltä, että valoisa tulevaisuus ja pitkästä piinasta vapautuminen ovat tuossa tuokiossa täällä. Nyt läheltä ja kaukaa kuuluu huonompia uutisia kuin koskaan.

On herännyt mietteitä, voiko tämä sittenkin osua myös minuun.

Olen ollut koko ajan vakuuttunut, että ei voi. Olen ollut yltiövarovainen.

Nelinkertaisena riskiryhmäläisenä (ikä, paino, verenpaine, uniapnea) olen pitänyt tiukkaa linjaa kulkemisissani. En ole käynyt muualla kuin ruoka- ja juomakaupoissa ja kävelyllä lähipuistoissa. Ruoka-ainekset tulivat pääosin netistä tilattuina kotiovelle kerran viikossa.

Ehdin kyllä hyvältä näyttäneen syksyn aikana lieventää tiukkaa linjaani. Kun tartuntaluvut olivat lupaavasti hiipumassa. Ajoin bussilla esikaupungin isoon markettiin, ajelin raitiovaunulla keskikaupungilla, kävin yhden kirjan julkistamistilaisuudessa, pistäydyin kerran kapakassa, kävin sukulaisen siunaus- ja muistotilaisuudessa Keravalla, kävin kahdessa taidenäyttelyssä ja kirkkokonsertissa.

Ne olivat riskin paikkoja, mutta selvisin.

Nyt toistaiseksi en käy missään muualla kuin puistossa kävelyllä.

On kerrottu, että jokainen tulee kohtaamaan viruksen ennemmin tai myöhemmin. Sitä tässä on mietitty, että onko kolmasti rokotetulla nyt maksimaalinen suoja eikä se tästä paremmaksi enää tule. Vai voiko suoja tulla vielä tätäkin paremmaksi. Keksitäänkö ehkä lääke, joka parantaa sairastuneen eikä edes riskiryhmäläisen tarvitse olla huolestunut, että rokotuksista huolimatta voi käydä huonosti?

Minua tällainen rajoitusten alainen elämä ei isommin haittaa. En pääse tylsistymään - virikkeitä ja mielekästä puuhaa riittää kyllä. Mutta tiedän ja ymmärrän, että monille tämä on ahdistava taakka.


Ja sitten on suorastaan järkyttäviin mittoihin yltynyt hulluus, jota olen netistä hieman syrjästä seurannut. Viimeksi olen tyrmistyneenä seurannut, millaiseen tolkuttomaan kiihkoon rokotteen vastustajat ovat itsensä ajaneet. Siellä laaditaan kanteluita ja ilmiantoja ihmisoikeusviranomaisille kansanmurhan valmistellusta. Murhasyytteeseen ovat joutumassa mm. kaikki kansanedustajat, jotka ovat äänestäneet hoitohenkilökunnan rokotuspakon puolesta.

Nimilistoja kerätään syytteen nostamiseksi, ja ne listat ovat jo pitkiä ja kasvavat koko ajan. Operaatioilla näyttää olevan kytkentöjä tiettyihin poliittisiin ja aatteellisiin suuntauksiin niin Suomessa  kuin Yhdysvalloissakin. Tällainen vimmautuminen näyttää olevan hyvää kasvualustaa ihmisille, jotka rajoitusten ja vaikeuksiensa keskellä ovat ahdistuneessa tilassa osuneet likaisen nettimaailman pyydyksiin.

Ei tällaista ole Suomessa ennen ollut. Suomen kansassa on perinteisesti ollut vallalla jonkinasteinen järkevyys. On se tietysti nytkin  valtaosassa, mutta kyllä tässä hulluudessa korjaamista riittää pitkäksi aikaa.

(Runo: P. Mustapää, Koiruoho, ruusunkukka -1947, Kuva: Baba Corneliu: The Fear -2012)


 

 

perjantai 3. joulukuuta 2021

Toisin kuin minä

                                                           

HS julkaisi äskettäin (su 28.11.21) kaksi röntgenkuvaa vierekkäin. Otsikko kertoi, että tältä näyttävät koronan ruhjomat keuhkot.

Katselin keuhkojen kuvia tarkasti. Toisessa kuvassa mustan ja harmaan alueen värikontrasti oli vähän voimakkaampi, toisessa haaleampi. Minun silmäni eivät kuitenkaan mistään osanneet päätellä, kumpi kuvista esitti sairaita keuhkoja, kumpi terveitä.

Piti lukea teksti, ja vähitellen asia selvisi. Selväksi kävi myös, että sairaiden keuhkojen vauriot ovat poikkeuksellisen vakavan näköiset. Vaurioista näkyi, millaista taistelua sairaaloiden teho-osastot joutuvat nykyisin käymään.

Mutta minä en vieläkään nähnyt muuta kuin vähän tummemmat ja vähän vaaleammat keuhkokuvat. Luulen, että suuri enemmistö lehden lukijoista on yhtä lukutaidottomia kuin minä. Lehtijutun tavoite oli varmaan säikäyttää lukijoita ottamaan rokotteita ja suojautumaan kaikin keinoin. Luulen, että hyvä tarkoitus ei kuitenkaan onnistunut siitä yksinkertaisesta syystä, että ei tuollaiseen pysty muu kuin asiantuntija.

Minun kohdallani ei osaamattomuudesta tällä kerralla koitunut vahinkoa, sillä asenne on kunnossa ilman säikähtämisiäkin. Luotan asiantuntijoihin. Kaksi rokotusta on saatu ja ensi viikolla on aika varattuna kolmanteen. Tässä välissä on jo saatu myös kausi-influenssarokote.

Joskus on kyllä koitunut vahinkoakin.

Puolenkymmentä vuotta sitten terveyskeskuksen vastaanoton päätteeksi lääkäri käski mennä laboratorion kautta. Piikki käsivarteen pistettiin ja verta imettiin. Muutaman päivän päästä lääkäriltä tuli tekstiviesti, että kalium on 3,0.

Aha, hyvä tietää tämä, ajattelin. Mietin kai hetken, onko 3,0 hyvä vai huono, mutta siihen se jäi. Vuoden verran meni, kunnes kävi ilmi, että se oli huono.

Siitä koitui kaikenlaista harmia. Tutkittiin, otettiin kokeita, mitattiin ja lääkittiin. Olisi kuulemma ollut helppo selvittää, että 3,0 ei ole viitearvojen mukainen. Netistä olisi löytynyt.

Mutta kun minä olen neuroottisen arka kaikenlaisten sairausasioiden suhteen. Lapsena ja vielä nuorenakin luin lehtien lääkäripalstoja ja heti huomasin itsessäni jokaisen käsittelyssä olleen sairauden kaikki oireet. 

Käännekohta tuli silloin, kun luin jostain Eeva-lehden lääkäripalstalta kääntyneestä kohdusta. Heti tunsin itsessäni siinäkin kerrotut oireet. Siihen loppui lukeminen.

Siitä asti olen tuntenut itseni terveeksi.

On kyllä tullut viime aikoina mieleen hieman epäsovinnainen ajatus. Voisikohan olla niin, että ainakin osa näistä rokotekriitikoista ja muista salaliittoteoreetikoista on kulkenut tuota samaa reittiä kuin minä naistenlehtien palstoilta saatujen pelkojen ohjaamana? Ja siihen juuttuen, kaiken tiedon torjuen. Jopa asiantuntijoiden korona-tiedon torjuen, toisin kuin minä. 

    (Kuva: Viktor Tardieu - 1923)


 

 

perjantai 26. marraskuuta 2021

Synkkää aikaa

 

Yksinäisyys taitaa olla pahinta.

Pandemian vaikutus alkaa näkyä nuoremmissakin. Lähipiirissäni on näkyvissä huolestuttava tapaus.

Vielä kuukausi sitten oli vahvoja viestejä siihen suuntaan, että kohta elämä normalisoituu. Ja sitten tulikin pettymys. Paha pettymys.

Kohta kaksi vuotta jatkunut sisällä pysyminen ja loputon kirjoittaminen ja lukeminen käy ymmärrettävästi psyyken päälle. Tiedostan, että pitäisi auttaa, mutta olen ymmälläni, miten sen voisi tehdä. Puhelinkontakti ei poista yksinäisyyttä, kun sekin alkaa jo aiheuttaa torjuntaa.

Totisesti me elämme synkkää aikaa (Bertolt Brecht).

(Kuva: Irina Bondareva -1920)