Olen hämmästellen seurannut, kuinka vaikea asia translaki on eduskunnalle ollut. Tähän sopii vanha ja kulunut itkeä vai nauraa –fraasi. Kyllä, molemmat.
Olen vuosien ajan nähnyt läheltä, kuinka kipeä asia yhteiskunnan suvaitsemattomuus on.Tunnen kaksi henkilöä, joita juuri tämä laki koskee, toinen entisessä työyhteisössäni, toinen lähisuvussani.
On vaikea ymmärtää, että vielä nykyaikanakin konservatiivinen ja uskonnollinen elämänkatsomus lukitsee ajattelun heti kun mennään ihmisen herkimmälle alueelle, seksuaalisuuteen. Tuomitsemisvietti pääsee heti hallitsemattomasti valloilleen.
Olen huomannut, että sukupuolen korjaaminen muutetaan näillä tuomitsevilla tahoilla usein jonkinlaiseksi vitsiksi, muiden alapäävitsien joukkoon, halventavassa tarkoituksessa. Mies naisena, nainen miehenä on vanha takuuvarma komedia-aines.
Mutta niille, joita tämä henkilökohtaisesti koskee, tämä ei ole mitään komediaa. Se on totista totta, epätasa-arvon ja sorron väline. Siinä ei ole kyse armeijan välttelystä ja naisten pukuhuoneeseen livahtavista tirkistelijöistä, niin kuin eräät puolueet epäilevät.
Nyt on eduskunnassa taas kerran nähty outo näytelmä. Jotkut keräävät ääniä tuleviin vaaleihin, keinona kaikenkarvainen vehkeily, taktikointi, huomion herättäminen ja idioottimaiset tekosyyt. Sellaiset tiedetään tehokkaiksi – gallupit näyttävät, että sellaisiin turvautuvat puolueet menestyvät.
Aihe on ikivanha. Silmiin osui juuri lehtileike vuodelta 1966. Samasta aihekokonaisuudesta siinäkin on kyse.
Hufvudstadsbladet julkaisi nimilistan, vetoomuksen. Nimilista on kiinnostava, melkein kaikki tuttuja nimiä ikäiselleni. Kirjailijoita, taiteilijoita. tieteentekijöitä, siltä taholta yleensä uutta luovaa ajattelua voi odottaa. Tässä listassa joukossa on yllättäen yksi kirkonmieskin, tuleva arkkipiispa.
Eräs yksityiskohta vielä näyttää ilmeiseltä. Taitaa olla pitkälti samaa tuomitsijoiden joukkoa, jolta ei riitä ymmärrystä #metoo-liikkeen esiin nostamalle ongelmalle. – Enää ei uskalla edes flirttailla naisille -asenne on osa isoa pakettia, ikiaikaista maailman vaikeinta asiaa.
1. Billy Wilder: Piukat paikat -1959 / Jack Lemmon & Tony Curtis
2 Sergio Leone Huuliharppukostaja -1968 / Claudia Cardinale & Jason Robards
1 kommentti:
olin 70-luvulla mukana gay liberation frontissa; leedsissä kukoisti noihin aikoihin voimakas homo- ja transihmisten alakulttuuri. siihen aikaan jo pelkästään homokohtalot saattoivat olla kurjia, mutta transvestiittien ja transseksuaalien asema oli kyllä vähemmistöistä haavoittuvaisin.
he olivat ympäristön jatkuvan pilkan ja halveksunnan puolustuskyvyttömiä kohteita. lähes kaikki joutuivat kohtaamaan käsittämättömiä vaikeuksia arkipäivän elämässä.
ystäväni neil oli outo poikkeus. sukupuolenkorjausleikkaukseen hän ei mennyt, koska oli sinut sen kanssa, että identiteetti oli pakattu väärään kehoon. kaikillahan ei ole tällaista voimaa itsessään. neil muistutti paljon priscilla, aavikon kuningatar -elokuvan eleganttia ja maltillista bernadettea.
ps. translakiin liitetyt uhkakuvat ovat niin toopeja, että päätä särkee. kukaan ei lähde näihin pitkiin ja vaikeisiin muutosprosesseihin kevyin perustein. ei kukaan. piste.
ps. tuossa lehtileikkeessä on tuttuja nimiä. asuin 70-luvun alussa lyhyen aikaa leif ja marina sundströmin puutalon yläkerrassa toukolassa.
Lähetä kommentti