tiistai 29. maaliskuuta 2022

Osaatko pilkkusäännöt?

Arvaan, että blogin lukija tietää kirjoittavansa varsin virheetöntä tekstiä. Yhdyssanat sujuvat, isot ja pienet alkukirjaimet ovat hallinnassa, et kirjoita enään, sydämmessä, olumpialaiset, viirus, elämänkerta tai aijon reijittää. Tämmöisten kohdalla olet varma, mutta pilkkujen kohdalla joudut vähän arvailemaan. Usein arvaus osuu kyllä kohdalleen mutta jonkinlainen epävarmuuden tunne jää häiritsemään mieltä.

Tuo pätee tietenkin vain tärkeään asiakirjoitukseen. Yksityiset tekstiviestit, facebook, blogit ja muu sellainen on kokonaan eri asia. Niitä on lupa näpytellä rennosti.

Väitän tuntevani aiheen, sillä olen sen parissa tehnyt koko työurani. Monet ihmiset hieman arastelevat näyttää minulle tekstejään, kun tietävät ammattini ja arvaavat, että minä osaan jopa ne pilkkusäännöt. Luulevat, että minun intohimoni on kytätä virheitä ja tehdä havaintojeni perusteella ikäviä päätelmiä kirjoittajasta. Olen jopa saanut kuulla, että joku jättää kommentoimatta blogiani siinä pelossa että kommenttiin lipsahtaa virhe.

Kyllä virheiden pelko aiheuttaa tähän ammattiin ja koulutukseen pienen stigman. Luultavasti jotain samantapaista liittyy moneen muuhunkin ammattiin. Piilottelevatko ihmiset huoletonta liikennekäyttäytymistään poliisituttaviltaan, epäterveitä elämäntapojaan lääkärituttaviltaan jne.

Kielioppinatsiksi jossain vitsissä meitä nimitettiin. Minä olen koko lailla väsynyt ja turhautunut koko asiaan. En viitsi enkä jaksa osallistua mihinkään vänkäykseen oikeakielisyysasioista, joita esim. Aristoteleen kantapää on täynnä. Aihepiiri näyttää kiinnostavan monia. Kahdessa tätä edeltävässä blogikirjoituksessani on kieleen liittyviä havaintoja ja mielenkiintoisia kommentteja.

Muutamassa asiassa olen kuitenkin tarkka ja annan helposti ärtynyttä palautetta. Tiedotusvälineiden ja viranomaisten pitää käyttää korrektia kieltä. Ei sovi, että urheilutoimittaja puhuu olumppialaisista tai uutistoimittaja Pelkiasta. Toinen kotimainenkin kuuluu näissä yhteyksissä osata, se ruotsalainen runoilija ei ole Karl Maikl Belmän. Siitäkin olen ilkeillyt, kun suomalainen pankki otti nimensä Kalevalasta mutta ei suostunut edes logossaan kirjoittamaan nimeään sääntöjen mukaiseen asuun. Kyllä tällaisilta voi mielestäni vaatia kielenkäytön laatua, samoin kovin kansallismielisiltä poliittisilta aatesuunnilta. Mitä se heidän korkealle korotettu suomalaisuutensa sitten on, jos ei kansallisen kielen edes kohtuullista oikeaa käyttöä hallitse, eikä kansalliskirjallisuuden perusteoksia, kuten Kalevalaa tai Seitsemää veljestä tunne? Vaikuttaa huijaukselta.

Mutta vielä ne pilkkusäännöt.

Osaatko ne? Ne ovat suoraan sanottuna aika monimutkaiset. Olen itsekin ollut joskus keskustelemassa, voitaisiinko niitä yksinkertaistaa. Ei ole kohtuullista odottaa, että tavallinen kielenkäyttäjä tunnistaisi tuosta vain päälauseet, sivulauseet, lauseenvastikkeet, epäsuorat kysymyslauseet, kaikki lauseenjäsenet ja lisäksi pitkät listat rinnastus- ja alistuskonjunktioita.

Yleinen käsitys on, että joidenkin sanojen eteen tulee aina pilkku. Ei se ihan loppuun asti niin mene. Se menee niin, että tunnistaa nuo edellä mainitut ja sitten muistelee, millainen sääntö koskee kahden päälauseen rajaa, millainen kahden sivulauseen rajaa jne.

Haluatko testata osaamisesi? Olen tähän tekstiin tahallani kätkenyt kolme pilkkuvirhettä. Löydätkö ne? (Annan vastaukset kommenteissa muutaman päivän kuluttua.)


 

 

 

12 kommenttia:

Aino kirjoitti...

Arvaan, Väitän, Muutamassa on kohdat, joihin itse laittaisin pilkun, mutta joskus nämä säännöt on itsellänikin hakusalla.

meri kirjoitti...

dessu

kiitos tästä kirjoituksesta. nyt vähän hymyilyttää se, miten edellisessä kommentissa yritin kinuta sinulta siunausta tuohtumukselleni. paheksuin huonoja lauseita ja kehnoa sanatajua ja sellaista. nipotin siitä, että ihmiset eivät osaa enää kirjoittaa kaunista kieltä.

oikeastaan on ihan höhlää hikeentyä siitä, että joku kirjoittaa naiivin yhdellä iillä, tai saada näppylöitä jokaisesta yhdyssanavirheestä. en voi sanoa, etteikö virheitä vilisevä teksti tökkisi, mutta jos kieli ei ole jollekin tärkeää, niin ei sen tarvitse olla.

ps. itse olen monta kiitosta velkaa niille, jotka eivät ole tulleet huomauttelemaan siitä, että käytän pilkkuja niin impulsiivisesti. pilkut eivät ole minun juttuni ollenkaan.

meri

Dessu kirjoitti...

Aino & meri
Yritän edustaa sellaista näkemystä, että korrektin kielenkäytön vaatimuksesta ei saisi tulla elitismiä. Helposti kuitenkin tulee. Tällaiset yksityiskohdat kuin naiivi, samastua, sairausloma, alkaa tehdä / alkaa tekemään eivät taida tavoittaa ihmistä, jolla ei ole vähintään lukiotasoista koulutusta tai joka ei erityisemmin harrasta lukemista. Eivätkä aina heitäkään.

Kaikilla ei ole mahdollisuutta opiskella. Joillakin on oppimisvaikeuksia. Joillakin kielikyky ei toimi niin kuin haluaisi. Se on aivan sama asia kuin matemaattinen kyky, joka puuttuu vielä useammalta, mm. minulta. Riittää kunhan pääsee minimitaidoilla läpi kokeista ja tutkinnoista. Silloin tuskin naiivin kaksi iitä tarttuu muistiin. Tekstin ymmärrettävyyttä tuollaiset eivät onneksi haittaa.

Tällaisten syiden vuoksi en nipota tavallisen kielenkäyttäjän virheistä. Se olisi silkkaa elitismiä minulta, jolla on ollut mahdollisuus opiskella pitkälle ja kyky oppia jopa ne hankalat pilkkusäännöt.

Kokonaan eri asia ovat kielen ammattilaiset, kuten journalistit. Samoin tarkan ilmaisun vaatimusta toteuttavat viranomaiset ja tieteen tekijät. Ja tietenkin kaikki äidinkielen tutkintoon valmennettavat.

Erityistapauksena kohtelen itseäni. Kun jälkeenpäin luen omia tekstejäni täällä, huomaan välillä virheitä ja kohennusta vaativia kohtia. En kiusallakaan rupea korjailemaan niitä. Ammattikirjoittajista tulee väkisinkin pedantteja virkatyössään. Eläkeläisen vapaa-ajan kirjoittelu olisi hyvä tilaisuus hellittää tästä liioittelevasta luonteenpiirteestä. Hiukan tunnen edistyneeni. Vielä kun saisin näihin kankeisiin kirjoituksiini rentoa puhekielimäisyyttä, olisin tyytyväinen ja tuntisin oppineeni ulos virallisen makuisesta asiakirjaproosasta.

Sirpa kirjoitti...

Tottahan pilkunviilajana kiinnitän pilkkuihin(kin)huomiota, mutta näin vanhemmiten olen yrittänyt ryhtyä armolliseksi sekä muita että (silloin tällöin) itseänikin kohtaan. Ei "yhdeksän pisteen virheellä" ole niin kovin väliä, jos kommunikaatio onnistuu. Eräs entinen työtoverini puhui kauheaa suomen/ruotsin/englannin sekamelskaa, mutta ulkomaiset vierailijat ymmärsivät asian ainakin suurin piirtein.

Sirpa kirjoitti...

Olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että julkisissa yhteyksissä oikeinkirjoitus ja sivistyssanojenkin oikein lausuminen ovat tärkeitä. En edelleenkään hyväksy muotoa "alkaa tekemään" tai (horribile dictu) "pystyä tehdä".

Marjatta Mentula kirjoitti...

Huomasin, juu. Mietin, että mikäs nyt Dessulla, mutta lopussa tuli selitys.
Noista kommentissa mainitsemistasi esimerkeistä:"naiivi" ja "sairausloma" ovat juuri tässä muodossa oikein, enkä erehtyisi käyttämään mitään muuta muotoa, mutta samastua - samaistuahan on ihan yhtä oikein, vanha hyvä muoto, ja niin paljon äänneasultaan kauniimpi kuin samastua. Eikö vain?

Siteerasin juuri blogissani erästä tekstiä, jossa oli persoonallinen tapa käyttää pilkkuja. Piti tarkistaa useampaan kertaan, etten alkanut korjailla.
Itse käytän joskus suomessa englannin kielen mukaisia pilkkuja ja haluaisin omaksua myös isot kirjaimet juhlapyhiin sieltä.

Dessu kirjoitti...

Sirpa
tunnen tutun ilmiön: ikä tuo armollisuutta tähänkin asiaan. "Alkaa tekemään" on oikeasti paha kynnys hyväksyä. Suomen kielen lautakunta (ylin auktoriteetti kielenkäytön ohjeistuksessa) joitakin vuosia sitten antoi hyväksyntänsä tälle muodolle. Kysyin tutulta lautakunnan jäseneltä, miksi tämä päätös tehtiin. Vastaus (hieman tiivistettynä) oli, että mahdotonta vastaan on turha käydä taistelua.

Niin kai se on. Vuosikymmeniä oli kouluissa yritetty opettaa, että oikea muoto on "alkaa tehdä". Mutta perille ei opetus mennyt, (melkein) kaikki käyttivät muotoa "alkaa tekemään").

Kai se on sukupolvikysymys. Minä opin jo koulussa tuon aiemman ohjeen enkä tässä asiassa itse aio liberaaliksi ruveta.

Dessu kirjoitti...

Marjatta
Olet oikeassa, samastua ja samaistua ovat nykyisin yhtä kelvollisia. Mutta vain nykyisin, eivät ennen. Minä opin lukiossa, että samastua sen pitää olla. Vielä niin myohään kuin 1987 alan korkein auktoriteetti, Helsingin yliopiston suomen kielen professori Terho Itkonen esittää kirjassaan Kieliopas, että samastua on näistä kahdesta suositeltavampi.

Minä auktoriteettiuskovaisena vanhan kansan jääränä olen tietysti juuttunut tähän, vaikka toki on myönnettävä, että i siellä keskellä helkähtää kauniisti.

Sitaattisi on havainnollinen näyte pilkutuksen persoonallisesta voimasta. Sen vapautta älköön asiakirjaproosan malli kahlitko!

Marjatta Mentula kirjoitti...

Ai, minä luulin, että "samastua" on uutta. Olen laillasi "alkaa tehdä" -uskovainen. Se oppi on niin päähän taottu ja oli yo-kirjoituksissakin iso virhe ennen vanhaan.

Anonyymi kirjoitti...

Luulen löytäneeni ne pilkuttomat kohdat, kaksi päälausetta ja yksi sivulause.

Nyt on nykyään vimma laittaa kuin-sanan eteen pilkku, miksi ihmeessä, kuin ei aloita sivu- eikä päälausetta, vaan on vertailu.
Olin samassa veneessä kuin Roope eli puoleeni käännyttiin töissä, jotta korjaan kielioppi- ja kirjoitusvirheet. Pilkunviilaajan vikaa on.
Pilkuton teksti lisää mielestäni lukemisen vaikeutta. Tehokeinona joillakin kirjailijoilla.

Suomen kielen lausuminen tulee muuttumaan vielä enemmän, kun puhujat eivät tiedä yhdyssanoja. Väärä painotus lisääntyy. Kuunnelkaapa esim. YLE ykkösen kuuluttajia, ohjelmien juontajia. Osa painottaa sanan loppuosaa painottaakseen asian tärkeyttä. Voisin luetella liudan nimiä, vanhojakin teeveen ja radion kuuluttajia, juontajia, uutistenlukijoita, jotka korostavat yhdyssanan loppuosaa. Aina välillä nousee epäily, että valmiiksi kirjoitettu teksti, jota lukevat, on täynnä yhdyssanavirheitä.

Myös tämä jo kommenteissakin mainittu tapa (hyvästi toinen infinitiivi): joutua nousta, pystyä nousta. Puistattaa.

Dessu kirjoitti...

Anonyymi
Kuin-sana on hieman sekava. Se on toisaalta vertailukonjunktio ("A on suurempi kuin B"), jolloin sen eteen ei tule pilkkua. Toisaalta sama sana on myös tavallinen alistuskonjunktio ("Hän kulki ohi, kuin ei olisi huomannut minua."), jolloin eteen tulee pilkku niin kuin aina päälauseen ja sivulauseen rajalle.

Tuosta yhdyssanojen painottamisesta minulla ei ole havaintoja. Kuuntelen kai liian vähän radiota.

Sen sijaan "joutua nousta" -tyyppisestä rakenteesta on minullakin ihmetteleviä havaintoja. Siinä menee oudosti sekaisin ensimmäisen ja kolmannen (!) infinitiivin käyttö suunnilleen samaa tarkoittavien verbien yhteydessä.

Ykkösinfinitiivi tulee mm. näihin:
- osaa / voi / saa / täytyy / pitää PUHUA
Kolmas infinitiivi (illatiivissa) tulee:
- kykenee / pystyy / pääsee / sattuu / joutuu / PUHUMAAN.

Nyt erityisesti nuorison puhekielessä ykkösen mallia siirretään kolmoseen. Ei tämäkään aivan uusi ilmiö näytä olevan. Vilkaisin Helsingin puhekielen aineistoja, ja tämä ilmiö on ollut näkyvissä lasten puhekielessä jo 1970-luvulla. Kirjakieleen se ei kuitenkaan näyttäisi (vielä?) olevan tunkeutumassa.

Dessu kirjoitti...

Kilpatehtävän ratkaisu

1. "Tämmöisten kohdalla olet varma, mutta pilkkujen kohdalla joudut vähän arvailemaan."

Selitys:
- kaksi päälausetta, rajalla rinnastuskonjunktio "mutta",
- lauseilla on yhteinen lauseenjäsen = subjektina yksikön toinen persoona (joka tosin on näkyvissä vain persoonapäätteenä, ei sanana).
EI pilkkua mutta-sanan eteen.
-----------------------------------------------------------

2. "Olen jopa saanut kuulla, että joku jättää kommentoimatta blogiani siinä pelossa että kommenttiin lipsahtaa virhe."

Selitys:
- päälause + sivulause + sivulause. Molemmat sivulauseet alkavat että-ALISTUSkonjunktiolla
Pilkku tulee myös jälkimmäisen että-sanan eteen (kahden sivulauseen rajalla pitäisi olla RINNASTUSkonjunktio, jotta pilkun voisi jättää pois)
----------------------------------------------------------------

3. "Mitä se heidän korkealle korotettu suomalaisuutensa sitten on, jos ei kansallisen kielen edes kohtuullista oikeaa käyttöä hallitse, eikä kansalliskirjallisuuden perusteoksia, kuten Kalevalaa tai Seitsemää veljestä tunne?"

Selitykset (tässä on kaksi virhettä):
- päälause + sivulause + sivulause + jälkimmäisen sivulauseen sisällä ns. irrallinen tarkentava selitys.
- kahden sivulauseen rajalla on RINNASTUSkonjunktio (= kieltosanaan liittyvä -kä). Näin ollen pilkkua ei sen eteen tarvita (vrt. kohdan 2 sääntö).
- lauseen sisällä oleva irrallinen osa ("kuten Kalevalaa tai seitsemää veljestä") erotetaan pilkulla molemmin puolin.
-------------------------------------------------------

Onnittelut kaikille viisaille osaajille!