keskiviikko 1. toukokuuta 2024

Espalle takaisin

Ei sen nyt noin pitäisi mennä.

Olenkohan sittenkin perinteiden orja, kun vierastan tätä uutta? En olisi uskonut – tavallisesti minä olen suhtautunut hieman pilkallisesti siihen vanhaan. Mutta nyt kun se vanha on poissa, uusi ei kelpaa minulle senkään vertaa.

Vuosikymmeneen en ole suostunut menemään Espan tungokseen vappuaattona. Mantan lakituksen olen katsonut televisiosta, jos sieltäkään. Mutta nyt kun Manta on poissa ja Espa tyhjä, kaipaan Espalle takaisin. Kansalaistori ei kelpaa korvikkeeksi. Siitä puuttuu ilmapiiri ja tyyli.

Menin siis ihan kiusallani tyhjälle Espalle. Pysähdyin siihen kohtaan, jossa ennen oli Mantan patsas.

Kai se patsas joskus tuodaan siihen takaisin. Nyt se on korjaamolla. Silloin lakitusjuhla luultavasti palaa myös. Jääkiekon mestaruusjuhla saisi siirtyä pysyvästi kansalaistorille. Tai vielä mieluummin jääkiekon mestaruudet saisivat jäädä tulematta. Lakituksen Mantan patsas kestää, sillä se tehdään nosturilla. Humalaisten jääkiekkofanien kiipeilyä se ei kestä.



Kävin minä joskus nuorena katsomassa Mantan lakitusta. Sillä on perinteitä. Uuno Kailaskin oli jo 1920-luvun lopun keväänä kuljeskellut Mantan patsaalla ja kirjoittanut runon, jossa kaikuu hänelle harvinaisia onnellisuuden sävyjä.

Minä klenkkasin vappua hulinoimaan lonkkavaivaisena Baanaa pitkin vanha vappuviuhka olkalaukussa. Baanan kuilusta piti kuitenkin nousta pois ennen Mannerheimintietä, etten joutuisi sinne kansalaistorin ruuhkaan. Kuulokkeissa soi Kaj Chydeniuksen säveltämä ja Jukka Virtasen sanoittama Minä kaipaan Espalle takaisin. Se on niitä lauluja, jotka jäävät päähän pyörimään ja nostavat nostalgian kyynelhelmen silmäkulmaan. Tästä linkistä sen pääsee kuuntelemaan:  (Klik) 

 

 

 

 


3 kommenttia:

Clarisa T. kirjoitti...

Gracias. Escuché, leí.
Saludos desde una orilla mediterránea.

meri kirjoitti...

kirjoitit: "mutta nyt kun se vanha on poissa, uusi ei kelpaa minulle senkään vertaa."

koen suurta tuttuuden ja kotoisuuden virettä kanssasi. itse olen masentavan uusiutumaton nostalginen eskapisti, joka ei osaa päivittää ja ajastaa itseään nykyaikaan. minulle riittää että ratikka menee samaa reittiä kuin ennenkin. kai sitä haluaa pitää kiinni niistä tutuista olotiloista, joissa tietää pärjäävänsä.

kaikki kuitenkin muuttuu. "kaikki muuttuu muuksi, kaikki muuttuu muuksi. sellainen on luonnon laki, sellainen on laki." näin lauletaan eero ojasen säveltämässä kaunis sää -nimisessä laulussa. tämä ho tši minhin runo löytyy youtubesta kristiina halkolan esittämänä.

Dessu kirjoitti...

meri
Uusiutumattomuus eli konservatiivisuus (ilman sanan poliittista merkitystä) taitaa koskea meitä kaikkia lapsuudesta vanhuuteen.

Lapset haluavat toistoja: samat leikit, samat iltasadut uudestaan ja uudestaan, pienintäkään yksityiskohtaa muuttamatta. Aikuiset toistavat rituaalejaan: samat tutut lomakuviot, tv-ohjelmat, päivä-, viikko- ja vuosirytmit.

Ja kaipaamaan niitä kuvioita, jotka joskus olivat mutta eivät ole enää. Niin kuin minä joka kerta Tukholmassa kierrän samat paikat, joihin nuorena liittyi jotain merkityksellistä. Ja paheksun hiljaa mielessäni, jos koti-ikkunan edessä kasvanut puu on kaadettu tai korttelikuppila lakkautettu.

Mutta aina välillä jotain ilahduttavaa uusiutumistakin. Tyytyväisyyden häivähdys, kun kerrot, että tuo laulu ja koko LP-levy löytyy nykyisin muualtakin kuin minun hyllystäni. Se on edistystä!