Ennakkoaavistus

Dessu ei väitä olevansa hääppöinenkään ennustajaukko, mutta silti hänellä on nyt sellainen kutina parrassaan, että Suomi saa kohta jo toisen kansainvälisen suurkilpailuvoiton viikon sisällä. Ennakkomerkit ovat nyt sellaiset.

Edellisen voiton tapahtumapaikka oli Bratislava, tämän aavistelemani paikka on Cannes.

Aavistelemani suurmestari on tietysti Aki Kaurismäki joukkueineen. Kilpailulaji on elokuva. Dessu on seurannut tarkasti ohjaajan uraa aina ensimmäisestä Valehtelijat-nimisestä teoksesta alkaen ja pitänyt kovasti näkemästään. Koti-Suomessa ohjaaja ei ole saavuttanut valtavaa menestystä, mutta maailmalla hän on kulttiohjaajan maineessa. Uutuutta en tietenkään ole vielä nähnyt, sillä sen ensiesitys oli vasta muutama päivä sitten. Olen kuitenkin lukenut useitten kansainvälisten huippukriitikoiden arviointeja, ja ne ovat olleet ylistäviä.

Niinpä uskallan ennustaa: torilla tavataan suuressa kansanjuhlassa ensi viikollakin, vai kuinka? Nyt miehet esiintymislavaa pystyttämään. Entinen ehdittiin jo purkaa, huomasin työmatkallani ohi kulkiessani. Satatuhatta katsojaa ainakin tulossa.

Esiintyjiksi tulevat varmaankin Agents ja Leningrad Cowboys ja joukko iskelmälaulajia, ainakin Annikki Tähti, Reijo Taipale. Harmi että Peltsi ja Badding ja Juice ehtivät kuolla, he kuuluisivat joukkoon. Tilaisuuden juontajiksi tulevat Peter von Bagh ja Atte Blom.

Sankareita ei kuljeteta paikalle vihreällä bussilla. Heidän käyttöönsä hankitaan Volga-merkkisiä autoja.

Yleisradion kakkoskanava valmistautuu esittämään viikon tai parin ajan muutaman Kaurismäki-elokuvan joka ilta. Niitä riittää, niitä on paljon, ja Mika-veljen tuotantoa voidaan siinä sivussa esittää FST-kanavalla. Tärkeimmille elokuville, kuten Tulitikkutehtaan tytölle, on luvassa miljoonayleisö.

Turisteille järjestetään kiertomatkoja Kallion, Sörnäisten ja Sompasaaren kaupunginosiin, erityisesti baareihin, joissa on pajatso ja jukebox. Uhkarohkeimmille järjestetään hurjapäisiä seikkailusafareita, joissa matkataan vaaroja uhmaten Kalliosta Eiraan.

Ilmavoimille muistutetaan, että Hornet pitää lähettää saattueeksi, kun akateemikkoa kuljettava lentokone lähestyy kotimaata. Kulttuuriministeri lentokentälle vastaan. Presidentti lavalle.

Tietysti löytyy myös vastustajia ja pilkkaajia, jotka väittävät, ettei Kaurismäen tuotanto kiinnosta pätkääkään. Näiden hienostelijoiden mielestä ohjaaja ja hänen elokuvansa antavat väärän kuvan upeasta isänmaastamme eivätkä edistä brändityöryhmän tavoitteita. Hänhän suorastaan pilkkaa meitä kuvatessaan rahvaan puuhastelua, ikään kuin se olisi oikea kuva Suomesta. Eivät edes puhu mitään ja ihmisetkin niin rumia. Eikä siniristilippuakaan missään liehutella. Kommunismiahan sellainen on, vai ehkä persua? 

Hemmoteltujen nousukkaiden halveksuntaan olemme saaneet tottua, aina riittää itsensä ylentäjiä. Samaan sarjaan kuuluvat iltapäivälehdet, jotka kansanjuhlan jälkeisenä päivänä repivät skandaalilööppejä siitä, että esiintymislavalla tupakoitiin hillittömästi.

Tällaisia aavistelen, Suomihan on tunnetusti kulttuurimaa.

Entinen heila

Dessu seisoi tänään Vanhan kirkon puiston ja WSOY:n kulmassa Bulevardilla odottamassa liikennevalojen vaihtumista, kun hän melkein säikähti. Tuntematon nainen tarttui hihaan ja puhkesi puhumaan: ”Onko se - - onko se todellakin Roope?”

Oli se todellakin Roope, mutta kysyjää en tuntenut. Suunnilleen ikäiseni, tyylikkäästi pukeutunut. Tuollaisessa tilanteessa mies tuntee itsensä epäkohteliaaksi, kun ei tunne toista, joka selvästikin pitäisi tuntea, koska hän tuntee minut nimeltä. Siinä yrittää pikavauhtia skannata aivosolunsa läpi: ammatin kautta tuttu? naapuri? kapakkatuttu? opiskelukaveri? koulukaveri?

Ei hajuakaan, aivan vieras. Kohteliaisuuskoodiin kuitenkin kuuluu, ettei tunnusta unohduksen syvyyttä vaan yrittää jotenkin kiemurrella ja saada johtolangan päästä kiinni. Kasvoissa oli ehkä jotakin tuttua mutta ei riittävästi. Hämmennykseni näytti huvittavan häntä.

”Et taida muistaa? Viiden pisteen vihje: muistatko kesän kerran kauan sitten, olikohan 1977?”

Tilanne oli vähän kuin elokuvassa Tyttö kuunsillalta (Matti Kassila - Hella Wuolijoki). Alkoi hieman polttaa, mutta ei riittävästi. Miten saada nostetuksi mieleen juuri se kesä kaikkien muiden entisten kesien joukosta?

”Kolmen pisteen vihje: kasvatustieteen appro.”

Just joo. Sellaisenkin olen joskus suorittanut. Se oli kesäyliopistossa, paikka oli Kauppakorkeakoulu. Nyt alkoi raksuttaa. Voiko tämä olla SE tyttö?

Kyllä se oli SE tyttö.

Onko kiire, ehditkö kahville? Ei Dessulla koskaan ole niin kiire, etteikö kahville ehtisi. Siinä on Ekberg melkein vieressä. Sinne. Muistan, että Ekbergillä käytiin silloin kesällä 77 monta kertaa, melkein joka päivä, kun Neidillä oli rahaa tarjota, minulla ei ollut. Iltaisin käytiin usein kaljalla ravintola Bulevardiassa, siinä lähellä sekin, vanhaa oopperaa vastapäätä.

Neiti opiskeli oikeustieteellisessä, minä historiallis-kielitieteellisessä kirjallisuustiedettä. Kasvatustiede oli molemmille sivuaine. Siellä kauppakorkeakoulun luennoilla sytyimme suhteeseen ja rilluttelimme kesän. Se oli villi kesä. Syksyn tullen suhde pikkuhiljaa hiipui, kun approbatur tuli valmiiksi. Sen koommin emme ole tavanneet.

Entinen ponnaripäinen farkkutyttö oli nyt tyylikäs lady. Menestynyt liikejuristi oli menestyvän liikejuristin näköinen, kalliin oloiset vaatteet, silmälasit ja korut ja kampaukset. Minua hän arvioi, että olenpa onnistunut säilyttämään vanhan tyylini. Ei hän sitä ääneen sanonut mutta tarkoitti selvästi nukkavierua pikkuboheemia olemustani.

Menneisyydestä ei siinä kahvikupin ääressä puhuttu sanaakaan. Pysyttiin nykyhetkessä. Mitä teet, mitä kuuluu? Puheet kesästä 77 olisivat tuntuneet kiusallisilta. Erosimme kohteliaasti kätellen: ”Hyvää jatkoa, ehkä joskus taas tavataan.”

En kehdannut kertoa, että ei ole kovinkaan pitkä aika siitä, kun kirjoitin hänestä ja kesällä 77 sattuneesta tapauksesta blogiini. Sen mainitseminen olisi ollut aivan liian intiimiä, vaikka kirjoitinkin sen nimettömästi. Ei tyylikkäälle juristille voi muistuttaa mieleen, että ponnaripäinen Neiti kerran kauan sitten pelasti itsensä ja minut hyvin kiusallisesta tilanteesta. Se liian intiimi teksti löytyy täältä.

Naisten valta

Nuori iltavahtimestarimme kertoi tupakkatauolla:

Olivat poikien kanssa istuneet lauantai-iltapäivää Sport Pubissa. Isolta screeniltä katsottiin Canal Sportin tärkeää NHL-lätkämatsia. Nuoria jannuja, kalja vaahtosi, fiilis korkealla. Sitä reilujen jätkien perusnautintoa.

Astuipa tupaan kolme kaunista naista. Äijien meuhkaaminen vaimeni. Luotiin katseita.


Naiset istuivat pöytäänsä ja tilasivat jotain hienoa drinkkiä. Kohta yksi meni muina naisina screenin luokse ja sanoi: ”Gilmoren tytöt” alkaa. Näppäili toisen kanavan.


Sitten katsottiin joukolla Gilmoren tyttöjä. Luotiin edelleen katseita.


Mutta ohjelman loputtua naiset lähtivätkin pois

.

Jouduin Manalaan

Dessu istui iltaa äskettäin ravintola Manalassa. Kyseessä oli ns. sidosryhmätapaaminen, suomennettuna korruptiokeikka eli lasku firman piikkiin. Manala on sellaiseen hyvä paikka. Lisäksi Dessulla on sieltä lyhyt kotimatka. Töölöntorin nurkalle sieltä kävelee viidessä minuutissa.

Lehdistä olen huomannut viime aikoina monia juttuja, joissa Manala on mainittu. Olen tullut ymmärtämään, että siellä on rillutellut moni muukin epämääräinen asiakas.

Yksi Manalan vakioasiakas, varattomaksi miljonääriksi luokiteltu liikemies, vangittiin juuri viime viikolla. Hän piti kuulemma hovia Manalassa poliitikkojen kanssa, ja siellä niitä kuuluisia vaalirahoja suhmuroitiin.
Toisen uutisen mukaan muutama päivä sitten Manalan naapuritalon pomomies oli tullut ravintolaan nauttimaan ”tavalliset ruokajuomat” ja sitten alkanut huudella naapuripöytään sopimattomia. Siinä naapuripöydässä sattui istumaan saman naapuritalon vähän pienempi pomomies, joka aiemmin oli työmaalla pitänyt puheen, jossa oli irvinyt sitä isompaa pomoa.

Iltapäivälehtiinhän sellainen huutelu päätyy, kun se naapuritalo sattuu olemaan aika merkittävä laitos, enkä nyt tarkoita Kansallismuseota vaan sitä toisella puolella sijaitsevaa taloa, jossa on kadun puolella 14 pylvästä. Ja Manalassa päivystää aina joukko journalisteja, jotka kyllä kuulevat kaikki huutelut, saati sitten muut kuiskutukset.

Dessu ei ole Manalan vakioasiakas. Ilmapiiri ei ole aivan hänen makuunsa. Dessu viihtyy paremmin toisessa töölöläiskapakassa, Elitessä, joka ei ole kaukanakaan. Manalan talolla on kuitenkin melkoinen historia, siellä on tehty muutakin politiikkaa kuin vaalirahoja ja naapuripöytiin huutelua, esim. perustettu aikoinaan jääkäriliike. Talon nimi on Ostrobotnia eli Botta. Sen juhlasalissa opiskelijat ovat bailanneet vuosikymmeniä ja siellä Dessukin nuorena miehenä kävi monta kertaa tyttöseuraa pyydystämässä. Samassa talossa sijaitsee myös kuuluisa St. Urho´s Pub, jonka Urkki itse kävi aikoinaan avaamassa. Vieressä on myös jazz-kapakka Storyville, jossa olen muutaman kerran käynyt kuuntelemassa mm. Claes Anderssonin trion soitantoa.

Manalassa korruptiokeikalla käytyään ja lehdet luettuaan Dessu tunsi pienen hetken itsensä tärkeäksi: hän oli käynyt lähellä valtaa ja julkisuutta ja paikkaa, jossa tapahtuu suuria asioita, valtakunnan politiikan ja liike-elämän keskiössä. Sellainen hivelee hiljaisen ja vetäytyvän miehen mieltä.

Manalan mainoslause on ”Pirulliseen nälkään, helvetilliseen janoon”. Hyviä soppalounaita siellä tarjotaankin, ja sopuhintaan, niin kuin opiskelijoiden paikassa kuuluukin. Ilta-aikaan, ja erityisesti yöaikaan, varsinainen ruokahoukutus sijaitsee kuitenkin Manalan vieressä, heti ovesta ulos astuessa. Siinä nimittäin sijaitsee yksi Helsingin - ja Suomen - kuuluisimmista ravitsemuslaitoksista nimeltä Jaskan grilli. Siitä kirjoitti pitkän jutun jopa New York Times.

Palaan Jaskan grilliin lähipäivinä. Se ansaitsee oman kirjoituksen.

Eeva ja omena, osa 2

Eilisessä postauksessa Dessu kertoi kokemuksiaan auton katsastuksesta. Ensi viikolla Dessu menee taas katsastukseen, ja se onkin vaikeampi selvittää kunnialla. Nyt katsastetaan Dessu itse.

Menen puolivuotistarkastukseen tohtori Eevalle. Viimeksi kävin huhtikuussa  ja kirjoitin kauhukokemuksesta blogin.

Eeva-tohtori piti silloin vakavan puhuttelun. Aiheina olivat mm. paino, verenpaine, kolesteroli, ravinto, rasva, kasvikset, alkoholi ja liikunta.

Tohtorin määräys oli, että ”kaljalla käyntejä pitää vähentää. Tilalle vaikkapa iltakävely. Jokaisella aterialla pitää olla runsaasti kasviksia. Marjat mukaan jokapäiväiseen ruokavalioon. Liikuntaa joka päivä. Iltapäiväkahvin seuraksi joka päivä nautitusta munkkipossusta Vuoronvarausliiton henkilökunnan kuppilassa pitää luopua. Tilalle vaikkapa omena”. (Tässä siteerasin itseäni puolen vuoden takaa.) 

¤ ¤ ¤
Miten on Dessu noudattanut tohtorin puhuttelua?

Kaljalla käyntejä en ole tainnut merkittävästi vähentää. Iltakävelyt ovat sen sijaan lisääntyneet. Kävely on muutenkin runsaanpuoleista, sillä kävelen työmatkat Töölöntorilta Kruununhakaan päivittäin molempiin suuntiin, ellei aivan kauheasti sada. Tosin pysähdyn usein paluumatkalla Kymppikirjastoon tai Akateemiseen. Pysähdyksiin liittyy yleensä kahvilassa poikkeaminen, mutta pullasta olen luopunut. Päivittäistä liikuntaa olen siis jatkanut ja tehostanutkin. Kesällä Längelmävedellä oli kyllä huono aika. Kun lämpötila huiteli kolmessakymmenessä viikkokaudet, liikunta ei juolahtanut mieleen. Silloin istuin lepotuolissa terijoensalavan alla ja luin.

Yhdessä asiassa olen noudattanut Eeva-tohtorin ohjetta kirjaimellisesti. Iltapäiväkahvitauolla Vuorovarausliiton henkilökunnan kuppilassa olen nauttinut jokaisena päivänä kahvin ja omenan, en munkkipossua. Kahvila-ruokasalin viehättävä Aino-rouva on ihan minua varten ruvennut pitämään tarjolla omenia. Siitä hänelle kiitos. 

Kesällä ostin omenat paikallisesta myymälästä ja loppukesästä nappasin ne kesäkotini ikivanhoista puista. Ne eivät kuitenkaan ole kovin hyvänmakuisia. Hyvää mehua niistä kyllä saa.

Eevat ovat historian alkuhämärästä asti ohjanneet miehiä nauttimaan omenia. Nykyisin ne ovat hyvin suositeltavia, historian ensimmäisen Eevan aikoihin ne olivat kiellettyjä aineita.

Ovatko omenat tepsineet? En tiedä, sillä en ole huhtikuun jälkeen käynyt vaa´alla, vaikka sellainen makuuhuoneen nurkassa onkin. Vaaka on yksi iljettävimmistä keksinnöistä, minkä insinöörit ovat koskaan tehneet. Nyt lähipäivinä sitä on kuitenkin pakko käyttää, jotta osaan Eevalle sanoa lukeman. Toivottavasti lukema on kohtuullisempi kuin huhtikuussa. Silloisen lukeman mukaan minun pitäisi pituus- / painotaulukon mukaan kasvaa ainakin 10 cm, jotta lukemat olisivat rinnakkain laitettuina ihanteelliset.

Eeva ja omena:  tarina jatkuu  täällä .

Hiipivä hulluus

Dessu ei osallistunut perjantaiseen taiteiden yöhön muutoin kuin poikkeamalla Elitessä, joka tunnetaan taiteilijoiden kapakkana. Taiteilijat olivat kai esiintymässä, sillä yhtään tuttua ei alkuillasta sattunut paikalle.

Eliten maine taiteilijakapakkana on ansaittu siinä missä Kosmoksen ja Sea Horsenkin. Nurkan takana on taiteilijakoti Lallukka - sieltä on sopivasti alamäki ravintolaan. Paluumatkalla ylämäki ei enää liene haitaksi.

Ravintolassa on Tauno Palon kantapöytä ikkunaseinustalla. Myöhemmin siihen tuli myös Matti Pellonpään kantapöytä. Dessu itse on niin vanhaa ikäluokkaa, että voi ylpeänä leuhkia istuneensa iltaa yhtä aikaa molempien herrojen kanssa samassa kapakassa - Taunon kanssa ei kuitenkaan koskaan samassa pöydässä, mutta miestenhuoneessa seisoimme muutamaankin kertaan vierekkäin samalla asialla.

Taiteiden yö on hieno mutta hirmuinen juhla. Sopivan sään sattuessa Helsingissä vietetään karnevaalia kuin Riossa ikään. Hirmuista on tungos. Keskusta on aivan tukossa. Siellä ei pääse haluamiinsa kohteisiin. Siksi Dessu on luopunut osallistumasta.

 Viikolla ennen karnevaalin alkua Helsingissä sen sijaan tapahtui outoja asioita. Rautatientorilla Ateneumin edessä Dessu näki kauniisti sijattuja vuoteita ja niissä ihmisiä nukkumassa. Idea oli ympäristötaiteilija Kaisa Salmen. Sänkyyn olisi kai hetken jonotuksella saanut nukkumavuoron itsekin. Dessu harkitsi vakavasti, sillä hän on siestan suuri puolestapuhuja. Työpaikalla Vuoronvarausliiton toimistossakin hän pyrkii aina lounaan jälkeen ottamaan nokoset, ja siihen on oivallinen mahdollisuus piilossa arkistohuoneen takana olevassa kammiossa. Sinne on nostettu mukava vanha sohva. Varttitunti riittää. 

Rautatientorilla houkutus oli suuri mutta Dessu jätti sen kuitenkin käyttämättä. Kaksi siestaa samana päivänä taitaisi olla liioittelua. Kohtuus kaikessa - laiskuushan on yksi seitsemästä kuolemansynnistä.

Lehdestä Dessu luki, että Helsinkiä kierteli raitiovaunu, jossa kaikkien matkustajien tuli hymyillä. Moiseen vaunuun en onnekseni joutunut - sellainen ei olisi minulta luonnistunut. Dessu on tunnetusti totinen mies.

Totisuus sai varmaankin alkunsa jo lukiovuosina Jyväskylässä. 16-vuotias Roope oli jotenkin huomaamattaan liukunut unelmoimaan hempeitä kesken fysiikan tunnin, kun opettaja yhtäkkiä tökkäsi karttakepillä ja lausui möreällä äänellään unohtumattoman repliikin: ”Vaivaako tuota Robertia hiipivä hulluus vai mitä se virnuilee?” Sen jälkeen hän piti esitelmän itsekseen naureskelevista ja puhelevista ihmisistä, joita kaduilla kulkee. Ja vielä varmemmaksi vakuudeksi hän naputti sormellaan pulpettiani ja lausui: ”Se ON hiipivän hulluuden merkki.”

 Sen jälkeen Dessu on pitänyt varansa. Hymy / nauru saa vallan vain kahdessa tilanteessa:
1. muutamaa klassikkokomediaa katsoessa 2. kun joku tulee ja kutittaa.

Kevät toi kulkurin

Dessutom on jo jonkin aikaa päässyt palaamaan mieliharrastuksensa pariin. Se tarkoittaa päämäärätöntä kuljeskelua pitkin Helsingin katuja, puistoja ja rantoja.

Lumi on siis kaikonnut Töölöstäkin. Pitkään sitä riitti, eikä kävely kinosten ja penkkojen seassa sujunut. Katujen hidasta siivousta lumesta moitittiin yleisesti. Aivan kevään korvilla se kuitenkin alkoi sujua oikein hyvin. Miehiä, auroja, nostotraktoreita ja kuorma-autoja oli yötä päivää kuskaamassa lumipenkkoja pois Töölöntoriltakin. Vauhtia piti tietenkin kiihdyttää, muutenhan lumet olisivat ehtineet sulaa.

Tänään Dessutom vaelsi rantaan. Matkan varrella sijaitsee osoite Kesäkatu 2. Se on monille tuttu osoite, sillä siellä sijaitsi yksi ns. 60-lukulaisen kulttuuriradikalismin keskeisistä keskuksista: Yleisradio. Nyt nostalginen talo on muussa käytössä, ja kadun numerointikin on muuttunut. Siinä viereisessä puistossa sijaitsee ravintola Mestaritalli. Se on hyvällä paikalla ja kesäisin mainio terassipaikka. Dessutom vaan ei satu kesäisin paljonkaan oleskelemaan Helsingissä, joten terassi jää muiden käyttöön. Dessun kesäterassi sijaitsee rantasaunan seinustalla Längelmäveden rannalla Pirkanmaalla.

Mestaritallilta käännyin kohti keskustaa. Hietaniemen hautausmaan jätin tällä kerralla väliin. Oli liian viileää mennä sinne, sillä hautausmaalla pitää olla kiireetön. Pitää olla aikaa istuskella penkeillä ja katsella ja miettiä. Menen sinne kunhan lämpenee. Hietaniemi on yksi mielipaikoistani. Helsingin historian harrastajana minulla on käytössäni karttoja, joiden avulla löydän historiallisten merkkihenkilöiden hautapaikkoja. Niitä Hietaniemessä riittää.

Kuljin kohti keskustaa Arkadiankatua pitkin. Sitä kulkiessa eläydyn aina muistamaan valokuvista näkemiäni hautajaissaattoja Mannerheimista Kekkoseen. Keitä kaikkia onkaan kuljetettu haudan lepoon tätä katua pitkin?

Uusi musiikkitalo näkyy jo kauas. Siitä ei näytä tulevan ulkonäöltään mitenkään erikoisempaa. Eduskunnalle rakennetaan uusi uimahalli, joku leukaili. Säästettiinköhän taas väärästä kohdasta ja saatiin uusi tylsän näköinen kulttuuripalatsi? Sisältähän se voi silti olla vaikka kuinka onnistunut.

¤
Töölöä sanotaan porvarillisen yksitoikkoiseksi kaupunginosaksi. Sitä se jossain mitassa onkin. Katselin äskettäin tv-sarjaa ”Kallio”, joka kuvasi elämää Helsingin boheemeimmassa kaupunginosassa. Kallio ansaitsee nimityksen, sillä jotain vaikeasti määriteltävää vetovoimaa niissä kujissa ja kaduissa on. Dessutom vaeltelee sielläkin mielellään. Yksi houkutin lähteä Kallioon katosi kuitenkin noin vuosi sitten, kun Kaarle Ervastin antikvariaatti Torkkelinkadulla lopetti toimintansa. Siellä Dessutom monien muiden tavoin viihtyi ja löysi usein elämäänsä rikastuttavaa lukemista. Jäljelle jääneitä houkutuspaikkoja Kalliossa kuitenkin riittää. Parhaita niistä ovat mm. Ryhmäteatteri Pengerkadulla ja ravintola Cella Flemarilla.

¤

 Dessutomin päiväkävely päättyi - kuten usein ennenkin - kirjasto Kymppiin levyjä kuuntelemaan. Se on Helsingin suuria aarteita. Ja lopuksi kahvituokio siinä Kympin eteisessä sijaitsevassa ikävän amerikkalaisessa kahvilassa. Mutta minkäs voit, kun Cafe Kafka Ruotsalaisen teatterin kaarevassa päädyssä ei enää ole käytettävissämme ja Ekbergille on liian pitkä matka.

¤ 

Kuva esittää Töölöntoria noin 1930. Lähdettä en valitettavasti osaa mainita. Jostain netin loppumattomista aarrekätköistä se on joskus löytynyt.

Eeva ja omena

Dessutom kävi vuosikatsastuksessa. Kohteena ei ollut auto - se katsastettiin ja hyväksyttiin liikennekelpoiseksi jo syksyllä. Katsastuksen kohteena oli Dessutom itse henkilökohtaisesti omassa persoonassaan. Tarkastuksen toimitti tuttu työpaikkalääkäri nimeltä Eeva.

Dessutom ei lainkaan pidä tällaisista tilaisuuksista. Vuosi vuodelta jännitän Eevalle menoa enemmän. Mieluummin menisin vaikkapa Eliteen kaljalle. 

Ensin piti vastata kysymyksiin.

Liikunta?
- Kävelenhän minä kaupungilla, paitsi en tänä talvena kun oli niin paljon lunta ja liukasta ja pakkasta. Kerran kävin hiihtämässäkin Maunulan majalle asti. (Sitä en muistanut mainita, että paluumatkan tein bussilla, ks. blogi 16.2.2010 ”Loistava come back”).

Alkoholi?
- Ei väkeviä mutta joskus, silloin tällöin, harvoin, poikkean kaljalla Elitessä tai Kosmoksessa tai Sikalassa tai Messeniuksessa tai Salvessa tai Vanhan kellarissa tai Risu-Hokissa tai kaverilla. (Näitä kapakoita en tietenkään luetellut.)

Tupakka?
- Lopetin yli kymmenen vuotta sitten, en ole langennut. (Hyvä, hyvä!)

Ruoka?
- Syön säännöllisesti, myös kasviksia, pidän niistä, olen ollut aikoinaan melkein kasvissyöjäkin. Sipulit suorastaan intohimo.

Hedelmät ja marjat?
- No ei hirveän paljon. Lasketaanko salaatin seassa olevat oliivit? Puolukkahilloa mustanmakkaran päällä, kun kävin Tampereella. Ja samoin työpaikkaruokalassa aina kun on pinaattilettuja. Ai niin, ja viime kesänä mansikoita ja herneitä torilta.

Erektio?
- No, tuota, välillä ehkä, tavallaan, ei ehkä toisinaan aina kovin … 

Tiputtaako pissa, onko hyvä kaari?
- Ei oikein selvää havaintoa, kun olen totutellut jo muutaman vuoden tyttöjen asentoon…

¤ 

Pituus?
- 179.

Menepä sitten tuohon vaa´alle.
Tätä olin pelännyt ja toivonut, että lääkäri unohtaisi. Ei unohtanut.

Taulukosta katsottiin ihannepaino ja -pituus.
Minun pitäisi kasvaa 10 cm.
Menee vaikeaksi tässä iässä.

Sitten paita pois. Mitattiin verenpaine. Ei hyvä.
Kylmä luuri rinnan päälle ja kuunneltiin. Sama selkäpuolelle. Luultavasti jotain kuului.
Kyljelleen makaamaan tutkimuspöydälle ja housut alas. Tohtorille kertakäyttöhanska käteen ja inhottavalta tuntuva eturauhasen kopelointi.

Sai pukeutua. Sitten viimeviikkoiset laboratoriotulokset tietokoneelta. Kolesteroli kuusi pilkku jotain. Sydänfilmi jokseenkin o.k. Maksa o.k.

¤
Lopuksi vakava puhuttelu. Painosta. Verenpaineesta. Kolesterolista. Ravinnosta. Rasvasta. Kasviksista. Alkoholista. Liikunnasta.

 Määräys oli, että kaljalla käyntejä pitää vähentää. Tilalle vaikkapa iltakävely. Jokaisella aterialla pitää olla runsaasti kasviksia. Marjat mukaan jokapäiväiseen ruokavalioon. Liikuntaa joka päivä. Iltapäiväkahvin seuraksi joka päivä nautitusta munkkipossusta Vuoronvarausliiton henkilökunnan kuppilassa pitää luopua. Tilalle vaikkapa omena.

¤

Niinpä. Muistui mieleen eräs entinen Eeva, joka hänkin tarjosi omenan. Silloin se luokiteltiin kielletyksi aineeksi.

Niin muuttuu maailma ja niin muuttuvat Eevat. Entiseen Eevaan verrattuna tämä nyky-Eeva oli pukeutunutkin asiallisesti, valkoiseen takkiin. Luotettavan tuntuinen. Kotimatkalla kävin Siwassa ja ostin pussillisen omenoita.

Eeva ja omena, tarina jatkuu  täällä.

Hyvä muija

Kun kouluaikaiset kaverit tapaavat ikämiehinä tuopin ääressä, kuvio etenee tuttua kaavaa noudattaen. Alkuilta muistellaan koulukokemuksia, keski-ilta naisia ja loppuilta autoja. Tässä järjestyksessä se meni Jyväskylässäkin viikonloppuna.

Kun vuosia on tarpeeksi kulunut, koulumuistot nostattavat tehokkaasti tunnelmaa. Kuva muinaisesta opettajasta täydentyy jokaisen paikalla olijan kertomasta. Kymmeniä kertoja aikaisemminkin kerrotut tapaukset toistuvat ja saavat myös uutta väriä. Liioittelulle löytyy sijaa. Kohteen oikeudenmukaisesta käsittelystä ei ole väliä. Yksityiskohdat muuttuvat legendoiksi. Melkein kaikki opettajat osoittautuvat melkoisiksi originelleiksi.

Luokkatoverit unohtuvat helpommin, erityisesti ne hiljaiset hissukat, jotka istuivat eturivissä. Vain oma porukka muistetaan. Suuri osa onkin itse paikalla muistelemassa.

Romanssit tai niiden yritykset luokan sisäpiirin kesken kyllä muistetaan, myös niissä tapauksissa, joissa osapuolena oli eturivin hiljainen hissukka. Romanssiasiat käsitellään keski-illasta, juuri ennen autoja.

Dessun luokalla keskikoulussa sattui hassusti, että minun (Roope) lisäkseni porukkaan kuului myös Aku. Tästä sattumasta seurasi vitsinvääntöä vuosikausiksi, erityisesti rahaan liittyvissä asioissa. Kun Aku sitten onnistui nappaamaan tyttöystäväkseen Iiris-nimisen luokkatoverin, tämä neiti sai heti lempinimekseen Iines. Sillä nimellä hänet kuuleman mukaan tunnetaan vieläkin, vaikka romanssi Akun kanssa jäi lyhyeksi.

Täyttä Disneytä. Vielä oli pitkä honkkeli Heikki, jota tietysti kutsuttiin Hessuksi.

¤ 

Opettajista ensimmäiseksi muisteltiin fysiikan ja kemian opettajaa, nuorehkoa naista, joka nautti arvostusta paitsi ulkonäkönsä, myös hyvän huumorinsa osalta. Akulla oli muistissa aivan erityinen tapaus.

Oli ollut fysiikan koe, jossa laskutehtävä jotenkin seuraavaan tapaan:

Oli mies, joki ja soutuvene. Annettiin numeroita veden virtaamisnopeudesta ja ties mistä. Piti laskea vauhti, jolla soutaja eteni pisteestä A pisteeseen B.

Aku ei ollut kiireiltään ehtinyt perehtyä oppikirjan laskukaavoihin. Hän ajatteli, että kyllä tästäkin tehtävästä pisteen pari saa pyydystettyä, kun kertoo ja jakaa tehtävässä annettuja numeroita keskenään. Näin hän teki ja sai laskustaan jonkinlaisen vastauksen.

Kun kokeen palautuksen aika tuli, opettaja kommentoi tehtäviä ja niiden ratkaisuja. Viimeisenä hän esitteli Akun luoman ratkaisun. Opettaja ei kiinnittänyt huomiota ratkaisun virheellisyyteen vaan kysyi luokalta, miksi Akun laskemalla tavalla soutanut mies joutuisi käräjille ja saisi ankaran rangaistuksen soutamisestaan ja joutuisi maksamaan huomattavia korvauksia.

Kukaan ei keksinyt. Kysymyksen näkökulma oli yllättävä - se ei oikein kuulunut fysiikan tunnille.

Viimein opettaja selitti: Miehen soutamisnopeus on niin suuri, että se rikkoo äänivallin. Se ei ole Suomessa sallittua missään joessa vaan pelkästään meren yläpuolella, sillä äänivallin ylityksestä seuraa valtava pamahdus, joka rikkoisi ikkunoita ja tiiliseiniä ja aiheuttaisi karjassa ja kotieläimissä paniikkia. Sellaisesta soutamisesta joutuu syytteeseen ja korvauksiin.

¤
”Oli hyvä muija vittuilemaan”, tunnusti Aku täynnä vilpitöntä arvostusta.

Reissussa rähjääntyy

Dessutom ilmoittautuu palanneeksi reissusta kotiin Töölöntorin kulmalle. Reissussa tunnetusti rähjääntyy, tällä kerralla niin kävi epätavallisen voimallisesti.

Syynä ei kuitenkaan ollut ylenmääräinen päihdyttävien juomien nautiskelu vaan flunssa, jonka alkuoireet olivat havaittavissa jo viikko siten. Mainitsin blogissani ”Tärkeintä on touhu” (15.3.) saaneeni nuhan tuliaiseksi Raaseporin seminaarin yösaunan lumihankiperformanssista.

Ystävälliset lukijat ohjeistivat nuhan torjuntaa perinteisillä menetelmillä: villasukkaa, viinimarjamehua, hunajaa ja vaikka mitä olisi pitänyt ottaa avuksi. Minä hölmö en ottanut mitään kun luulin, että pieni nuha menee itsestään ohi.

Ei mennyt.

Jyväskylän reissulla olin aluksi aivan kunnossa, ja pariskunta saatiin asianmukaisesti vihityksi. Siviilivihkimiseen ei mainittavia seremonioita liity, toimitus oli karun asiallinen. Sen jälkeen kokoonnuimme pienellä porukalla paikalliseen paremman tason ravitsemusliikkeeseen päivälliselle. Sen jälkeen seurueen väki hajaantui omille teilleen.

Dessutom hajaantui muutaman nuoruusvuosiensa kaverin kanssa kahden kapakan kierrokselle. Yliopiston portilla sijaitsevat Ruthin ja Sohvin ravintolat olivat aikoinaan Dessutomin kantapaikkoja. Eivät valitettavasti ole enää samanlaisia kulttuurikapakoita, kaupallisuus on vaatinut linjanmuutoksen, huonoon suuntaan. Niin näyttää käyvän kaikkialla.

Yökortteeri oli sovittu vanhan luokkatoverin luokse. Sunnuntaina aamulla flunssa alkoi yltyä. Junamatka Helsinkiin oli epämiellyttävä, mutta syy ei tällä kerralla ollut VR:n, sillä aikataulu piti. Kotiin päästyäni oli jo kuumetta ja otin Buranaa. Muutaman tunnin nukkuminen helpotti oloa. Villasukat löytyivät, viinimarjamehua ei.

Soitin Vuoronvarausliiton päivystykseen ja ilmoittauduin sairaaksi ainakin kolmeksi päiväksi. Huomisen aion viettää sängyssä peiton alla, paitsi että jossain vaiheessa yritän jaksaa mennä Töölöntorin Alkoon ostamaan rommia. Kuuma rommitoti on paras tuntemani rohto tähän tautiin.

Miesten välinen solidaarisuus

Dessutomin suureen sukuun on tulossa uusi mies.

Avioliitto lisää joukkoamme tällä kerralla vanhimmasta päästä, sillä sekä morsio että ylkä ovat varttuneessa iässä eli viisikymmentä täyttäneitä. Oikein mukava veikko, sanoo Dessutom, istuttuaan äskettäin illan hänen kanssaan ravintola Elitessä.

Dessutomin suvun naiset ovat tunnetusti temperamenttista väkeä, kuin Jukolan Laurin vaimo. Jotta suvun uusi mies säästyisi Laurin kohtalolta, jossa isännän kotiin tullessa ” jäähtynyt ehtoollinen häntä pöydällä vartoili” ja ”äkeä vihuri kammarista pieksähti häntä vastaan, kun eukko siellä vuoteeltansa kiljahteli ja pisti vallan kiivasta ´kikakakaa´ miehellensä, räiskyi kuin tuli kuivassa katajassa tuon köllin kirotusta kuhnailemisesta”, on syytä ohjeistaa miestä tällaisen emännän pitämiseksi kurissa ja järjestyksessä.

Siihen tarkoitukseen löytyi sopiva opaskirja, jonka sulhanen saa häälahjaksi. Siitä muutama näyte.

Keino koreilemishalua vastaan

”Jos koreilemishalu esiintyy niin valtavana, että se välttämättä on estettävä, silloin hankkikoon mies palveluspiijalle loisteliaat vaatteet käskyllä, että hänen tulee alituisesti olla niissä puettuna emännän silmissä. Vaimo, jolle sellaista tapahtuu, esiintyy sitten hyvin yksinkertaisesti ja vaatimattomasti. Hän on parannettu.”

Keino kahviraivoa vastaan

”Jos tämä pääsee ylivaltaan niin että talo on tullut kahvikestien pesäksi on paras suhuttaa koko seura pakoon siten, että 6 tai 8 tuttua herraa (miestä) palavilla sikareilla istahtuvat kahvia juovien naisten pariin. Ellei tällä ole muuta vaikutusta kuin se ettei naiset voi puhua herroista (miehistä) niin paljon on voitettu. Kahvi kadottaa suloutensa ja kokemuksesta on havaittu että siten kahdesti eli kolmasti sauhuudetussa kahvipesässä ei ole kauvaan aikaan tullut kahvinjuonnista mitään, syystä etteivät kutsutut naiset tupakan sauhun vuoksi ole kutsumusta noudattaneet.”

Huvituksien etsiminen

”ilmenee siinä, että vaimo tuntee ikävää talouden toimissaan, siis siinä, mikä on hänen velvollisuutensa ja koettaa sentähden, mikäli mahdollista on, oleskella kotoa pois. Niinpä käydään aamupäivällä, sittenkun edellisestä ehtoosta väsyneet jäsenet ovat ojennetut vuoteella täyteen päivään, vieraissa, joihinka luonnollisesti on paljon syitä. - - Syytä mennä pois on noilla suloisilla vaimoilla aina, sillä arvattavasti on jokainen mies huomannut että vaimo, jos päivällisateria ei ole ollut oikeassa kunnossa, ei olisi muutoin voinut puolustautua, tavallisesti ovat hänen tekemänsä ja vastaanottamansa ikävät vierailut estäneet hänet keittiöstä. - - Vaimo ”ojenteleikse”; sillä tuo puhekoneparka tarvitsee myöskin hetkisen lepoa, lyhyen päivällishetken.”

Loistava come back

Dessutom voi ylpeänä kertoa, että 21. tammikuuta tässä blogissa julistamani huimapäinen suunnitelma realisoitui tänään. En siis tarvinnut täyttä kuukauttakaan harkinta-aikaa.

Kävin hiihtämässä. Talviolympialaisten kunniaksi.

Asun Töölöntorin kulmalla, kuten blogin otsikko kertoo. Sijainti on hyvä urheiluharrastusten kannalta. Kävelymatka Keskuspuiston poluille on kilometrin verran. Otin sukset kainaloon ja kävelin pipo päässä Nordenskjöldinkadulle ja menin vanhan jäähallin editse kohti Auroran sairaalaa.

Jäähallin edessä mietin, milloin olen viimeksi käynyt siellä sisällä. Ei tullut heti mieleen. Kiinnostavat konsertit ovat siirtyneet Pasilan halliin, ja jääkiekkoa kammoan. Viimeisin käynti taisi olla erotiikkamessut vuoronvarauskonttorin johtoryhmän kanssa, kun tavoitteenamme oli etsiä innovatiivisia lähestymistapoja rakenteellisten vaurioiden ennaltaehkäisyyn. Siitäkin opintokäynnistä on jo kymmenisen vuotta.

Lasten liikennepuiston kohdalla päättyi sukset kainalossa -osuus. Monojen ja siteiden yhteensopivuus oli testattu jo kotona, eikä ongelmia tullut. Mutta jo ratsastuskenttää kiertävällä ladulla tuli ongelma. Sukset lipsuivat.

Ei tullut mukaan voiteluaineita, sillä sellaisia ei kellarikomerossani ole. Ratsastuskentän jälkeen on ylämäki, ja se meni haarakäynniksi. Käsivoimaa tarvittiin. Hiki tuli. Anorakki ja alla oleva villaliivi tuntui liioittelulta, vaikka pakkasta oli kahdeksan astetta.

Ylämäen jälkeen on tasaista pitkään. Lipsuminen pysyi kohtuullisena, ja tunsin matkanteon sujuvan. Etenin ns. perinteisellä hiihtotyylillä. Sitä toista tyyliä en osaa eikä se sovi imagooni. Vulgääriä menoa jalat levällään.

Tavoitteena oli hiihto Pitkäkoskelle ja takaisin. Jos uupumus iskisi, tyytyisin Paloheinään, josta pääsisin kotiin bussilla. Jos oikein vaikeaa olisi, keskeyttäisin Pirkkolassa ja palaisin bussilla. Kiirettä ei olisi, sillä pääsin matkaan puoliltapäivin.

Ruskeasuon maneesin kohdalle kaikki sujui suotuisasti. Pasilan puutarhapalstojen kohdalla alkoi pistää kyljessä. Tauko ja puuskutuksen tasoittelu ja hörppy energiajuomaa repusta.

Hakamäentien alikäytävän jälkeen alkoi tuntua, että tarvitsen lepotauon. Jospa Maunulan maja? Siellä voisi ostaa ravinteita (vain sallittuja aineita!). Rautatien alikäytävän jälkeen oli taas ylämäkeä ja lipsuminen yltyi. Kotieläinten hautausmaan jälkeen oli onneksi alamäkeäkin, mutta majan pihaan taas nousua. Ja katastrofi: maja ei ollut auki. Onkohan se kokonaan lopetettu?

Ajatus hiihdosta takaisin kotiin tuntui vastenmieliseltä. Onneksi läheltä löytyi tie ja bussipysäkki.

¤
Hieman vajaaksi reissu jäi mutta ei se mitään. Pitää olla ylpeä come backista hiihtourheilun pariin yli 20 vuoden tauon jälkeen. Eikä 4 km mikään huono suoritus ole, ehkä peräti 5 km, ja kävelyt päälle. Ei vammoja, ei kaatumisia, ei kiellettyjä aineita. Vain vähän arat reisilihakset, samoin alaselkä.

Nerokkaita ideoita ladulla ei valitettavasti noussut mieleen - ei Helsingin Keskuspuisto virikeympäristönä taida vetää vertoja Rukan lumille, jossa jopa pääministerimme sai viime talvena sen kuuluisan kuolemattoman idean, josta vieläkin kähinää riittää.

Illalla piti ravita rasittunutta ruumista ja sielua Elitessä.
¤
Voi olla, että otan vielä uusiksi, jos äkkiä toivun ja lunta riittää. Uusien hiihtovarusteiden hankkimista täytyy harkita lipsumisen vähentämiseksi. Matkalla havaitsin vastaan- ja ohihiihtäneiltä, että suksien, siteiden ja monojen alueella on neljännesvuosisadassa tapahtunut jonkinlaista tuotekehittelyä. Eivät ole sukset enää puuta eivätkä nykymonot taida sopia Y-siteeseen.

Kepulikonstilla naimisiin

”Jaakko S” sen palautti mieleeni, kun istuimme iltaa Kosmoksessa.

Nimi piti muuttaa, sillä ”Jaakko S” on liian tärkeä herra tulemaan omalla nimellään julkisuuteen näin moraalittomassa puuhassa.

¤
Rippikoulu pidettiin koulussa iltaisin. Vuosi oli joskus 1960-luvun jälkipuoliskolla ja paikka J:n pikkukaupunki keskisessä Suomessa. Koolla oli kolmisenkymmentä poikaa ja tyttöä, iältään jotain viidentoista paikkeilla. Dessutom oli yksi heistä, ”Jaakko” samoin. Tarkoituksena oli suorittaa tämä valtiokirkon jäsenilleen määräämä seremoniallinen toimitus, joka antaa mm. naimaluvan.

Koulua piti pappi, joka oli myös uskonnonopettaja. Tiukkana tunnettu ikämies, upseerikoulussa kasvatusmenetelmänsä sisäistänyt.

Opetusohjelman keskeinen sisältö oli Katekismus. - Dessutom kaivaa nyt kirjahyllystään tuon teoksen ja vaipuu syviin mietteisiin katsellessaan töherryksiään vuosikymmenten takaa. Kansikuvan kehtaa sentään tässä julkaista.

Katekismuksesta piti opetella ulkoa melkoinen määrä rukouksia, käskyjä ja värssyjä. Erityisen tarkasti piti osata käskyjen selitykset, ne, joihin Luther oli katsonut tarpeelliseksi laatia paremmman ohjeistuksen Jumalan epätarkalle ilmaisulle: ”Meidän tulee  peljätä ja rakastaa Jumalaa niin ettemme…”

Pappi vaati kaiken osattavaksi ulkoa ja kuulusteli läksyt tarkasti. Kuulustelun ensimmäinen kysymys osui aina oikean laidan eturivissä istuvalle ja eteni siitä järjestyksessä rivi kerrallaan edestä taakse. Huonojalkainen pappi istui itse koko ajan opettajanpöydän takana.

Me muutamat pojat asetuimme jonoon juuri papin pöydän eteen. Taisi mahtua seitsemänkin poikaa siihen peräkkäin. Edessä istuvan selän takana istuvavalla oli turvallista pitää Katekismusta auki ja lukea loru sieltä. Minun edessäni oli Jouko R:n selkä, minun leveän selkäni suojassa lunttasi ”Jaakko S”.

Hyvin meni, ripille pääsimme.

Kosmoksessa ”Jaakko S”. pohdiskeli asian periaatteellisempaa puolta. Naimalupa ei oikeastaan ole koskaan ollut voimassa, kun se on vilpillä lunastettu. Avioliitto mitätön?

Ja vielä pahempaa: ”Ei kepulikonstilla taivaaseen pääse.”

Kolmostietä Tampereelle

Dessutom ajoi eilen aamulla Töölöstä Tampereelle hautajaisiin ja illalla takaisin. Tie on tuttu, tuhanteen kertaan ajettu.

Reitti on kokonaan moottoritietä ja siksi sujuva ajaa. Mutta jotenkin yksitoikkoinen ja pitkästyttävä se on. Sielun sopukoissa kytee aina harmistus, kun tietää kohta sille tielle joutuvansa.

Dessutom ajoi usein samaa reittiä jo silloin kun moottoritietä ei ollut kuin suunnittelijoiden piirustuslaudalla. Kehä kolmoselta pohjoiseen oli ainainen ruuhka ja jonojen nykivä kulku. Ohituksille ei juuri ollut mahdollisuuksia. Mutta viihtyisämpää ajaminen oli.

Vai mahtaako tämä olla sitä kuuluisaa ”muistin laupiasta likiarvoisuutta”?

Kun Helsingistä nyt lähtee, mitään odotettavia välitavoitteita ei ole. Merkittävimmät nähtävyydet ovat ABC-bensa-asemien tienlaidassa törröttävät keltaiset mainostornit Hyvinkäällä, Riihimäellä, Hämeenlinnassa ja Valkeakoskella. Valkeakoskella on myös pitkä silta, josta voisi olla hieno näköala molemmin puolin, mutta korkea kaide on rakennettu esteeksi.

Muuta mainittavaa kiintopistettä matkalla ei ole.

Kaksi kummallista bisnesmiesten keksintöä matkan varrelle on pystytetty. Janakkalassa tien yli kurkottaa ahdas ravintolasysteemi Linnatuuli. Lempäälässä tien varressa on samanlainen Pirkanhovi. Molemmat täynnä pikaruokaa.

Linnatuuleen sentään liittyy kirjallista fiktiota. Muistan siinä aina Kari Hotakaisen kirjan ”Klassikko”. Sen huima loppukohtaus sijoittuu Linnatuulen rampeille. ”Hotakaisen” pakomatka päättyy siinä, poliisit saavat kiinni juovuksissa paenneen minä-kertojan.

Lempäälässä tien laidalle on rakennettu Dessutomin tietämistä maisemanrumentajista se kaikkein kamalin: Ideapark. Ei suurempaa hirvitystä Suomeen ole vielä saatu. Jumalaton rykelmä tyylitöntä peltihalliarkkitehtuuria ja jättikokoisia kylttejä: Suomisoffaa, Maskua… Niitä kehittyvien maakuntien…

Sisäpuolella Dessutom ei ole käynyt.

Tämän päivän Hesarissa tämä hirvitys oli ostanut kokosivun mainoksen. Sen haaleanvihreä perusväri on kuin valheellinen irvistys.

Mainoksesta luen, että siellä peltihallissa on ”nostalginen Vanha Kaupunki, jossa on käsityöläispuoteja”. Voiko liikemiesten hämäyshomma iljettävämmäksi mennä?

Missä on aito Häme ja Pirkanmaa? Missä on kulttuuritietoisuus? Niillä seuduilla pitäisi näkyä jälkiä Niskavuoresta.

Kolmostieltä sellaista ei näe. Sääksmäen sillat ja Rapolan harjukin jäivät syrjään, kun moottoritien viimeinen osa valmistui. Siellä oli sentään viehättävä taukoravintola ”Kolmennumero”. Visavuoren museokin vieressä. Ja joka heinäkuussa upeat työväen musiikkijuhlat. Niistä ei pysähtymättä voi ohi päästä.

Jos Dessutomilla ei ole kiire, hän ajaa mielellään välin Hämeenlinnasta Tampereelle Pälkäneen kautta. Se on hitaampi mutta tyylikkäämpi. Sillä reitillä näkee vielä hämäläistä perusmaisemaa ja kulttuuria.

On Vanajavesi ja Aulanko, on Pyhän Ristin kirkko, on tienviitta paikkaan nimeltä Lepaa. Sinne F.E. Sillanpää sijoitti kaipuunsa naisen. On Kaivannon kanava ympäristöineen, voi ajaa pikkutietä Saarikylien kautta, on vapaa näkymä Roineelle ja Längelmävedelle, voi poiketa katsomaan Kangasalan harjua ja kesäpäivää…

Pienillä sivuteillä aito Suomi ja Häme vielä ovat näkyvissä. Kolmostiellä siitä ei ole juuri mitään jäljellä.

Eivätkö ne näe, mitä menettävät, kun lähtevät ostoksille kaikenmaailman Ideaparkkeihin?

Haudan partaalla

Tänään olin kaverin hautajaisissa. Eturauhassyöpä vei miehen puolessa vuodessa 58-vuotiaana.

Meissä miehissä on tuo heikko kohta - luojan tunaroima valuvika, sanoi joku. Ensin se häiritsee, sitten vaivaa, sitten reistaa, sitten pettää, lopuksi tappaa. Runoilijakin sen tiesi: ”Mies kun tulee tiettyyn ikään…”

Muistotilaisuus oli ikävä - eikä pelkästään kaverin katoamisen vuoksi. Pastori täytti kaikki klassisen hörhön kriteerit. Puhui puuta heinää ja esitti välillä virsilaulua. Olisi kannattanut jättää sellaiset pois, mutta kai hänenkin pitää palkkansa jotenkin ansaita.

Viime päivinä on julkisuudessa mellastettu kuolleen ex-kansanedustajan kunnian loukkaamisesta lehtikolumnissa. Jotenkin tuli mieleen kuolleen loukkaaminen kuunnellessani tänään, kun täysin uskonnottomalle miehelle pappi vetää naama vakavana jumaluusoppineet seremoniat.

Kai se kuuluu niin tehdä, kun mies ei silkkaa saamattomuuttaan tullut eronneeksi kirkosta. Näitähän Suomessa riittää.

Papin muistopuhe ei kuvannut vainajaa. Se oli joku muu. Faktatiedot olivat oikein mutta luonnehdinta ei. Kai pappien virkaeetos on kehua vainajaa, ja jos tarkempaa tietoa ei ole, sitten pitää keksiä itse jonkinlaista yleispätevää haihatusta.

Saattoväki ei ollut suuren suuri, ehkä parikymmentä. Naisten määrä oli silmiinpistävän vähäinen. Se on tietysti ymmärrettävää, sillä sisaria tai vaimoja ei ole. Tietääkseni ei lapsiakaan. Meitä kavereita vain. Ja veljet ja veljien vaimot.

Naisia kyllä vainajan elämässä oli, nuorempana runsaastikin, mutta ei vakiintuneita pitkäkestoisia parisuhteita. Yhtä hilpeää poikamiesmeininkiä koko elämä. Eivät sellaiset kumppanit näytä hautajaisiin tulevan. Vain yhden tunnistin.

Luulen, että vainaja olisi toivonut toisenlaista muistotilaisuutta itselleen. Kaverit kaljalle kapakkaan ja ilo irti. Mutta hänellä ei ollut päätösvaltaa. Veljet päättivät. Tai ehkä veljien vaimot.

Vainaja oli mukava veikko, tutustuin häneen opiskeluvuosina yliopistossa. Siitä asti pidettiin yhteyttä. Vakiovieras kesäasunnollani. Saunomista, saunakajoja, soutureissuja, puolukka- ja sieniretkiä. Hän tunsi linnut ja yritti opettaa minullekin. Ei tarvittu kuin ohi vilahtava lento tai etäinen laulunpiiperrys.

Helsingissä tapaaminen sovittiin useimmiten Kosmokseen tai Eliteen tai Sea Horseen. Miellyttäviä juttutuokioita, aiheena yleensä kirjallisuus, jota opiskelimme yliopistossa samoilla kursseilla. Laajasti lukenut mies. Erityisosaaminena oli Venäjän kirjallisuus. Hän osasi kieltä.

Viimeinen tapaaminen sairaalassa pari kuukautta sitten. Ei puhettakaan mistään vakavasta. Suunnitelmissa ensi kesä, vaikka hänestä aavisti, että sitä ei tule. Kyllä hän itsekin sen tiesi, näin luulen.

Ystävän, kaverin muistoa kunnioittaen.

Humu ja sumu

Dessu on ollut rilluttelemassa kavereiden kanssa Töölön ja Rööperin kapakoissa. Uuden vuoden aattona kunnon kansalaisten kuuluu niin tehdä. Perinteet kunniaan!

Kotiin saavuin kyllä omin jaloin kävellen, en kontaten, kuten perinnetietoisen kansalaisen kuuluisi tehdä. Tässä asiassa tunnustan olevani vähän herraskainen. Ei ollut edes pipo silmillä (talvipalttoossani on huppu) eivätkä kengät väärässä jalassa.

Itsekuria osoittaen kuljin Töölöntorin nakkikioskin ohi. Kotona jääkaapissa odottivat itse laitetut herkut runsaine sipuleineen ja valkosipuleineen. Niitä pitää juhlakauden yöpalassa olla niin että sielun nautintokeskuksessa tärähtää.

Raketteja emme ampuneet emmekä juuri katselleetkaan. Seurueessani, joka koostuu sekä privaatti- että työkavereista, ei ole paukutteluporukkaa, joka intoilee sellaisesta. Tältä joukolta tulee sympatiaa, mitä enemmän rajoituksia ja esteitä ammuskelulle asetetaan.

Sen rilluttelureissut ovat iän lisääntyessä aiheuttaneet, että väsy iskee helpommin. Pyjaman vaihdoin päälle heti sisään tultuani, kun en ollut varma, jaksanko vielä paiskata postia blogiin.

Kirjoitettaessa ei onneksi ainakaan vielä tarvitse puhaltaa promillemittariin. En selviäisi rangaistuksetta tästä tekstistä. Lukija sen sijaan antanee halveksivan tuomion teostani.

Kyllä nyt pitää siirtyä tietokoneelta sängyn puolelle unia katsomaan. Jännittyneenä odotamme aamua ja Tasavallan Presidentin puhetta. Hyppyrimäkikilpailusta ei ole niin väliä.

Toivotan kaikille lukijoilleni erinomaista ja entistäkin onnistuneempaa alkanutta vuotta.

Rilluttelureissu Eliteen

Dessutom saa tuon tuostakin iltahämärissä luovan idean. Poikkeaisinko Eliteen. Näin  tänäänkin.

Takki päälle. Töölöntorilta Runeberginkatua alamäkeen. Jo panttilainaamon kohdalla piti nostaa talvitakin huppu suojaksi, sillä jopa Töölöön on tunkeutunut hytävää arktista ilmamassaa. Ja hiuksetkin olisivat ilman huppua kastuneet lumipyryssä.

Mehiläisen kulmassa Dessutom tuli vähän katumapäälle. -Voisihan Eliten jättää tänään väliin. Viimeksi poikkesin tiistaina. Ja huomenna luultavasti poikkean kuten usein perjantaisin.

Presidentti Relanderin muistomerkki oli lumen kehystämä. Eliten valo pilkisti kauempaa, mutta Dessutom ei antanut houkutukselle ylivaltaa vaan kääntyi vasemmalle Hesperiankadulle. -Mukava iltakävely, kerrankin lunta - oikeaa pakkaslunta, ei liukasta.

Hesperiankatua kohti Töölönlahtea. Ahtisaaren talon ohi Mannerheimintien kulmaan. Hiljaista on, ei paljon liikennettä. Manskun raitiovaunu kulkee meluisasti, ilman sitä olisi jopa hiljaista. Risto Rytin patsas näyttää leikkipuiston kiipeilytelineeltä lumivaipassaan. Herttaista. Vastapäiseen puistoon asti en viitsi mennä.

Käännyn vasemmalle stadionin suuntaan. Muistan taas, että 30-luvulla, kun rakenteilla olevalle urheiluareenalle mietittiin nimeä, vahvoilla oli ehdotus ”kilpola”. Sepä olisi vekkulia: ”Helsingin Olympiakilpola”.

Kadun varrella vasemmalla puolella on ranskalaisvaikutteinen ravintola Lyon. Sen kohdalla tulee aina nälkä. En kuitenkaan anna mielihalulle sijaa - sinne mennään vain juhlallisemmissa tilanteissa, ei iltakävelyllä.

Runeberginkadun kulmassa muistuu mieleen Silverbar. Kamala paikka. Diskojytää pahimmillaan. Kävin kerran ja poistuin puolessa tunnissa. Alakerran pankki ryöstettiin viime vuonna kahdesti muutaman päivän välein. Rosvot saatiin muistaakseni kiinni.

Käännös Runeberginkadulle loivaan ylämäkeen kohti Töölöntoria. Lyonin aiheuttama nälkä muistuu uudestaan mieleen, kun näkyviin tulee Mamma Rosa. Sen muistaa Jäätteenmäestä. Töölöntorin nakkikioski (”pienoislihalieriömyymiö”). Ostan sen tavallisen ja paljon sipulia väliin.

Sitten Runeberginkatua alamäkeen. Mehiläisen kulmassa Dessutom tulee vähän katumapäälle. Voisihan Eliten jättää tänään väliin. Viimeksi poikkesin tiistaina. Ja huomenna luultavasti poikkean kuten usein perjantaisin.

Relanderin muistomerkki on lumen kehystämä. Eliten valo pilkistää kauempaa.

Lenkkeillessä tulee jano. Dessutom ylittää Hesperiankadut ja astuu sisään Eliteen.