torstai 9. toukokuuta 2024

Pitkä rivi nollia

Talousuutisia ja pörssikursseja en lue. Sivu, jossa on paljon numeroita, tulee nopeasti käännetyksi.

Harmin häivähdys sumentaa aivot, kun joutuu laskua maksaessa näpyttelemään pitkiä tili- tai viitenumeroita. Niissä on yleensä pitkä rivi nollia. Ihmettelen, ovatko ne kaikki tarpeellisia.

Nyt kuitenkin sattumalta luin jutun, jossa oli paljon numeroita. Se oli yllättäen kulttuuripalstalla.  Siksi luin sen loppuun asti. Juttu kertoi kelpo sinimustan hallituksemme toimenpiteistä.

Jutussa kerrottiin ensimmäiseksi, että hallitus leikkaa vähälevikkisen laatukirjallisuuden tuen, joka on ollut 860000 € (hankala laskea nollien lukumäärä, piti laittaa lukulasit nenälle, että tuli oikein). Ei ole Suomella varaa sellaiseen. Ja nyt on ”hyvä hallitusohjelma”, kuten ministerit kaiken aikaa toistelevat.

Onneksi sentään hallitus on tajunnut hyvässä hallitusohjelmassaan antaa raviurheilun tukemiseen 40 miljoonaa € (tämä oli kirjoitettu näin, yhdellä nollalla!). Lisäksi huomaan, että hallitus on tajunnut tukea miljoonilla muitakin tulevaisuuden suuria megatrendejä ja menestystarinoita, kuten turkisten, turpeen ja sellun tuotantoa ja halvempaa bensiiniä.


                        (Tapio Piirainen & Harri Nykänen: RAID / Yle 2000  //  Oiva Lohtander & Kirsti Väänänen)

Ei kommentteja: