Kestääkö kantti?

 

Tuli kutsu. Kysymys kuului, lähtisimmekö pienellä porukalla vanhaa kaveria katsomaan.

Kaveri oli joskus kauan sitten ihan oikeasti kaveri, mutta sitten alkoi mennä vinoon. Viina vei miestä liikaa. Nyt on maksa sökö ja muutama kuukausi jäljellä. - Fiksu kaveri nuorena, opinnoissaan terävä mutta kännissä pahapäinen.

Elämä olisi voinut mennä toisinkin, mutta sivusta katsoen näytti, että hänellä tuli kroonisesti käännyttyä väärään suuntaan joka risteyksessä.

Kaveriporukka alkoi hylkiä. Joskus mietittiin, voisiko jotain apua tarjota. Tarjoamatta jäi. Jotenkin vaan näytti, että apu on tekemätön paikka. Lähtökohtakin tiedettiin huonoksi, sillä perhetaustassa oli sama ongelma. Perintönä elämäntaakka.

Toisilla vaan menee huonosti – aika monilla. Ei osu siihen mihin haluaisi tähdätä.

Nyt sitten me jälkeenjäävät mietimme eniten itseämme. Kestääkö kantti mennä jättämään jäähyväisiä, kun on näin kompleksinen tausta? Miten sellaisessa tilanteessa toimitaan? Viedäänkö kukkia, muistellaanko mukavia, toivotellaanko jotakin? Hurskaiden puhujiksi meistä ei ole. Miten sieltä lopuksi lähdetään? Mitä sanotaan viimeiseksi? Vilkutetaanko lähtiäisiksi, luvataanko pitää yhteyksiä?

¤   ¤   ¤

Sitten loppukevennys. Olen tullut lopultakin ymmärtämään menestyksen mekanismin. Pahaa mieltä ei pidä jättää päällimmäiseksi vaan pitää osoittaa kollektiivista yhteisyyttä ja myötätuntoa. Näin neuvoi joku henkistynyt, olikohan se P. Coelho. Niinpä kokosin todisteita siitä, että eihän meillä muillakaan hyvin mene, kun emme mitään osaa.

 

Poikkeavaa käytöstä

Kävin tutkimuksessa. Jo ala-aulassa luulin tulleeni väärään paikkaan, sillä portaikossa oli Muumien kuvia. Ei kai sellaisia kuulu olla vakavasti otettavassa paikassa?

Muumit aiheuttivat minussa poikkeavaa käytöstä. Normaalisti ajaisin hissillä, kun tarkoitus on mennä korkeuksiin, tässä tapauksessa neljänteen kerrokseen. Nyt kuitenkin lähdin Muumien houkuttelemana kiipeämään portaita. Kuvissa myös Muumit kiipeävät portaita – suorastaan juoksevat riemullisen hyväkuntoisen näköisinä.

Minä en juossut. En tuntenut itseäni riemullisen hyväkuntoiseksi, sillä aamukahvin juominen oli tutkimuksen ohjeissa kielletty. Myös kovaa rasitusta oli käsketty välttämään, ja sehän on minulle luontaista ilman ohjeitakin. Pysähtelin siis vähän väliä katsomaan kuvia. En ollut näitä ennen nähnyt.

Tutkimuksessa piti puhaltaa putkeen. Välillä hiljaa, välillä lujaa ja välillä aivan hirveästi, niin kuin Iso Paha Susi puhalsi ja puhkui pienten porsaiden mökkejä nurin. Tutkija katsoi tietokoneen ruudulta, miten meni. Joidenkin puhallusten jälkeen hän sanoi: ”Loistavaa”.  – Harvoin minua on niin kehuttu! Tunsin itseni mestaripuhaltajaksi. Lähtiessä kiitin ja sanoin, että tämä oli hauskaa. (Siinä kyllä liioittelin). Tutkija vaikutti sanoistani sekä ilahtuneelta että hölmistyneeltä.

Alaspäinkään en ajanut hissillä. Pysähtelin portaissa ja katselin tarkemmin.  Kotona join tupla-annoksen aamukahvia, vaikka olikin myöhäinen iltapäivä. Etsin netistä tietoa Tove Janssonin seinämaalauksista. Kävi ilmi, että nämä ovat kopioita Auroran sairaalaan 1950-luvulla maalatuista kuvista.

 

Enää neljä vuotta ?

                                                        (Texas Sand Castle Contest Winner)

 

Yksinkertaista

En muistanutkaan, kuinka kiehtovaa on selailla keittokirjoja. Kun alkuun pääsee, ei lopettaminen onnistu ennen kuin hyllyn kaikki kirjat on selattu. Monenlaista innostavaa kokeiltavaa löytyy heti. Ei muuta kuin toimeksi.

Mutta 1: Mieleen nousee oma vanha kokemus, että hyväkään keittokirja ei takaa maittava ateriaa.

Mutta 2: Terveellisyysnäkökohdat eivät ole keittokirjojen vahvinta osaamisaluetta. Tämä on hyvä pitää mielessä näin uusien ravintosuositusten aikaan.

Mutta 3: Keittokirjojen reseptit ovat lähes poikkeuksetta hyvin työläitä. Tämä on hyvä pitää mielessä ihan noin muuten vaan.

Mutta 4: Keittokirjojen reseptit realisoituvat aterioiksi vain, jos kaapista löytyvät kaikki tarpeelliset ainekset. Niitä tarvitaan paljon, ja joukossa on outoja ja harvinaisia. Kauppaan ei nyt viitsisi lähteä, kun on liukastakin.

Valituksi tulee ohje yksinkertaisimmasta päästä. Hyvää tuli. Suosittelen!

 

Pois on päästävä

Pitkään olen tätä aikonut. Tämmöinen vähän aikaansaamaton luonne kun olen, tekemättä se on jäänyt. Nyt on lopultakin homma valmis.

Erosin  twitteristä eli Xästä. Muiden mukana. Sitä kälätystä ei enää kestä pirukaan, saati sitten minä.

En ole sinne koskaan mitään kirjoittanut. Olen vain passiivisesti seurannut muutamia fiksuksi tietämiäni kirjoittajia. Fiksuina he ovat pysyneetkin, mutta heidän fiksut juttunsa ja linkityksensä joutuvat koko ajan sellaisen paskamyrskyn kohteeksi, että siitä ei selviä. Lisäksi algoritmi syöttää minulle pyytämättä sitä paskamyrskyä jos jonkinlaisesta lähteestä. Aikaa kuluu sellaisten sulkemiseen. Haluaisin kyllä seurata asiallisia keskusteluja, mutta algoritmi tunkee minulle liikaa näitä poliittisesti vimmaisia öyhöttäjiä.

Alustan omistaja, maailman rikkain mies, osti jo yhden vaalivoiton ja virittelee rahoillaan nyt toista voittoa, Eurooppaan. Ennustan, että tästä on tulossa laajempikin vaalivoittoputki. Tällä on Suomessakin erään poliittisen tahon osoittamaa kasvupotentiaalia.

Twitterissä tämä taho saa vapaata tilaa mellastaa.

Tutkimustietoakin on jo, että twitterissä mellastavat persoonat, joilla anonymiteetin takaa huutelu on houkuttelevaa, kun on vapaa mahdollisuus nolata ja vähätellä muita. Jotain isosti outoa siinä on, sillä hyvin voivalla ja itsetunnoltaan normaalilla ihmisellä ei luulisi olevan kroonista tarvetta painaa muita alaspäin. Ei edes ulkonäöltään tai joltakin ominaisuudeltaan poikkeavaa toista ihmistä.

Tällaiselle leppymättömälle mellastukselle maailman rikkain mies nyt tarjoaa vapaan toimintatilan. Häikäilemättömyys on saavuttamassa ennen näkemättömät mitat.

Jotain pitää ottaa tilalle, kun yhdestä luopuu. Minulla se on kunnon journalismia lupaava Uusi

juttu (tässä linkki: KLIK)  Tänään on viimeinen päivä ehtiä perustajajäseneksi. Lehti alkaa ilmesty huomenna ke 15. tammikuuta.

1/ 3 

 

Purnausta

Jouduin unisex-vessaan. Vähän säikähdin.  

Ei tämä ollut ensimmäinen kerta, mutta edellisillä kerroilla olin ainoa asiakas. Nyt kohta perässäni tuli lauma nuoria naisia – suunnilleen lukioikäisiä, varmaankin opintokäynnillä museossa. Siinä seisomapaikalla tunsin  hetken häivähdyksen dirty old man -syyllisyyttä. Että enhän minä täällä saisi olla.

En ole ihan varma unisex-idean fiksuudesta, vaikka ymmärränkin takana olevan tasa-arvopyrkimyksen ulottamisen tällekin elämänalueelle. Olen kuitenkin kuullut kriittisiä näkemyksiä nimenomaan naisten suunnalta. Turvattomuuden tunne lisääntyy ja siisteydessä on huomattavia puutteita. - Jos jossain niin tässä ylin päätösvalta pitäisi olla naisilla ja muunsukupuolisilla.

Taidan olla vähän purnaushenkinen, mutta minusta vessa-asiat ovat sen verran intiimiä puuhaa, että  pyrkimys sukupuolineutraaliuteen ei ihan luontevasti sinne ulotu. 

Toisaalta on vähän vaikea selittää, miksi esim. yhteissauna ei ole mielestäni ollenkaan ongelmallista, kunhan jokainen saa vapaasti ilman painostusta päättää, tuleeko mukaan vai ei. Ehkä vessa ja sauna eivät ole rinnastettavia asioita.

On minulla ennenkin ollut ongelmatilanne naisten kanssa vessassa. Menin kerran Ruotsin-laivassa vahingossa väärään vessan. Kirjoitin muistelon nolosta tapauksesta täällä:  (KLIK)

Onhan meitä purnaajia ollut joka lähtöön. Ja on edelleen. Yleensä purnaus ei ole ollut erityisen menestyksellistä. Vastustusta herättäneet nykyajan kotkotukset ovat osoittautuneet usein menestykseksi.

Muistan 1960-luvun loppupuolelta sen ajan nykyhetken kotkotuksen, josta oli juuri tehty virallinen päätös. Uudistus oli nimeltään auton turvavyö. Muistan kuunnelleeni äijäporukan purnausta, että minä en ainakaan rupea semmoisiin itseäni köyttämään. Samaa purnausta kuulee nyt ravintosuositusten jälkeen: Minä en ainakaan rupea syömään terveellisesti.

Kuvassa entisaikojen julkinen vessa. Kaksi ovea naisille, yksi miehille. Se sijaitsee pohjoisella Pirkanmaalla Vilppulasta Virtain suuntaan johtavan tien varrella. Se on Vehkakosken tanssilavan käymälä. Vehkakosken kaunis rantalava oli nuoruuteni kesälomien viikonloppujen keskeinen paikka. Vessan takana oleva pieni metsikkö oli kesäyössä myös vilkkaan ja moni-ilmeisen toiminnan tyyssija.

Jotain puuttuu

On se aina vähän noloa huomata, kuinka huonosti tunnen uudempaa kotimaista kaunokirjallisuutta. Tämä karu fakta roiskahti taas silmille, kun HS julkaisi vuodenvaihteessa kirjallisuuden ammattilaisten äänestämän listan 2000-luvun parhaista kirjoista. Sadasta kirjasta minä olen lukenut vain 28. Kärkipää on onneksi aika hyvin hallussa.

Klassikkolistalla olisin paljon pätevämpi. Minulta puuttuu motivaatio lähteä etsimään summanmutikassa tuntemattomien uutuuksien seasta laatuteoksia. Pitää olla hyväksi tietämäni tekijä tai luotettavalta taholta saatu suositus. Blogikavereissakin sellaisia on.

Liitän HS:n listan tähän. Olen lihavoinut lukemani. Listan perässä kommentoin ja ihmettelen, miksi muutama tärkeä puuttuu.

01     Saisio Pirkko Punainen erokirja

02     Fagerholm Monika Amerikkalainen tyttö

03     Statovci Pajtim Bolla

04     Nylén Antti Vihan ja katkeruuden esseet

05     Sinisalo Johanna Ennen päivänlaskua ei voi

06     Lundberg Ulla-Lena Jää

07     Rauma Iida Hävitys - tapauskertomus

08     Salminen Antti Lomonosovin moottori

09     Jalonen Olli Taivaanpallo

10     Rimminen Mikko Pussikaljaromaani

11     Oksanen Sofi Puhdistus

12     Ollikainen Aki Nälkävuosi

13     Liksom Rosa Hytti nro 6

14     Karila Juhani Pienen hauen pyydystys

15     Statovci Pajtim Lehmä synnyttää yöllä

16     Turpeinen Iida Elolliset

17     Tavi Henriikka Esim. Esa

18     Lindstedt Laura Oneiron

19     Statovci Pajtim Kissani Jugoslavia

20     Huttunen Katriina Surun istukka

21     Saisio Pirkko Passio

22     Hallikainen Niko Suuri märkä salaisuus

23     Turtschaninoff Maria Suomaa

24     Yli-Juonikas Jaakko Neuromaani

25     Kankimäki Mia Naiset joita ajattelen öisin

26     Turtschaninoff Maria Maresi Punaisen luostarin kronikoita

27     Rasi-Koskinen Marisha REC

28     Tennilä Olli-Pekka Ontto harmaa

29     Salminen Antti Mir

30     Carlson Kristina Herra Darwinin puutarhuri

31     Westö Kjell Kangastus 38

32     Gustafsson Laura Huorasatu

33     Viikilä Jukka Akvarelleja Engelin kaupungista

34     Turunen Eeva Sivistynyt ja miellyttävä ihminen

35     Raittila Hannu Canal Grande

36     Fagerholm Monika Kuka tappoi bambin?

37     Tavi Henriikka Toivo

38     Westö Kjell Missä kuljimme kerran

39     Ruohonen Laura Allakka pullakka

40     Itäranta Emmi Teemestarin kirja

41     Niemi Marjo Kaikkien menetysten äiti

42     Susiluoto Saila Siivekkäät ja hännäkkäät

43     Holmström Johanna Sielujen saari

44     Salmenniemi Harry Texas, sakset

45     Tamminen Petri Piiloutujan maa

46     Kettu Katja Kätilö

47     Rentola Kimmo Stalin ja Suomen kohtalo

48     Salmenniemi Harry Delfiinimeditaatio ja muita novelleja

49     Karhu E. L. Veljelleni

50     Nyman Ossi Röyhkeys

51     Tuuri Antti Ikitie

52     Jääskeläinen Pasi Ilmari Lumikko ja yhdeksän muuta

53     Huotarinen Vilja-Tuulia Valoa valoa valoa

54     ElRamly Ranya Auringon asema

55     Kytömäki Anni Kultarinta

56     Santanen Eino Tekniikan maailmat

57     Marjamäki Raisa Ei kenenkään laituri

58     Hotakainen Kari Juoksuhaudantie

59     Ahava Selja Nainen joka rakasti hyönteisiä

60     Saisio Pirkko Vastavalo

61     Jalonen Olli 14 solmua Greenwichiin

62     Liukkonen Miki O

63     Liksom Rosa Everstinna

64     Seppälä Juha Mitä sähkö on?

65     Kinnunen Tommi Neljäntienristeys

66     Kaaja Anu Katie-Kate

67     Tamminen Petri Musta vyö

68     Vuorela Seita Karikko

69     Strömberg Ellen Mehän vaan mennään siitä ohi

70     Tamminen Petri Meriromaani

71     Immonen Perttu Suomen rahvaan historia

72     Susiluoto Saila Huoneiden kirja

73     Viikilä Jukka Taivaallinen vastaanotto

74     Tolonen Tuutikki Mörkövahti

75     Kytömäki Anni Margarita

76     Filander Erkka Heräämisen valkea myrsky

77     Krohn Leena Hotel Sapiens

78     Carlson Kristina William N. päiväkirja

79     Lehtola Veli-Pekka Entiset elävät meissä

80     Nummi Markus Käräjät

81     Kivimäki Ville Murtuneet mielet

82     Kaaja Anu Muodonmuutosilmoitus

83     Nylén Anti Häviö

84     Kähkönen Sirpa Graniittimies

85     Itkonen Juha Anna minun rakastaa enemmän

86     Forsström Tua Merkintöjä

87     Blasim Hassan Allah99

88     Turunen Eeva Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa

89     Liehu Rakel Helene

90     Hirvonen Iida Sofia Radalla

91     Ekholm Johannes Rakkaus niinku

92     Vimma Tuomas Helsinki 12

93     Purokuru Pontus Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi

94     Onkeli Kreeta Selityspakki

95     Holmberg Niillas Halla Helle

96     Riikonen Matias Matara

97     Ranta Kukka Vastatuuleen

98     Rinne Cia Zaroum

99     Anhava Helena Lakastumisen aika

  100    Kilpi Eeva Rajattomuuden aika

(Lähde: 100 parasta kotimaista kirjaa 2000-luvulta (HS 30.12.24)  Linkki HS:n listan maksumuurin takana oleviin kirjakohtaisiin esittelyihin tässä:  KLIK)  )

Minun listallani Saisio saisi kaksoisvoiton. Passio (21) ylivoimainen ykkönen, Punainen erokirja kakkonen. Lundbergin Jää (06) kolmoseksi.

Muita kärkikymmenikköön nousijoita minulla olisivat Westön Missä kuljimme kerran (38), Liksomin Hytti (13) ja Kinnusen Neljäntienristeys (65). Samalla Fagerholm (02) ja Sinisalo (05) putoaisivat muutaman sijan, Rauma (07) ja Rimminen (10) enemmänkin kuin muutaman. En tietenkään ota kantaa niiden kirjojen sijoituksiin, joita en ole lukenut.

Listalta puuttuu muutama tärkeä. Meri Valkaman Sinulle, Margot kuuluisi minun listallani aivan lähelle kärkeä. Puolivälin paremmalle puolelle kuuluisivat myös Anneli Kannon Rottien pyhimys, Kjell Westön Älä käy yöhön yksin, Petri Tammisen Enon opetukset ja Antti Tuurin Mies kuin pantteri.

Sitten on vielä kirjailija nimeltä Lars Sund, jonka merkitystä haluan tässä erityisesti korostaa. Tämä suomenruotsalainen kirjailija on jostakin syystä jäänyt suomenkielisiltä lukijoilta jokseenkin vähälle huomiolle, vaikka hänen tuotantonsa on suomennettu. Nostaisin Sundilta HS:n listalle kolme kirjaa, Kolme sisarta ja yksi kertoja (2014), Mistä musiikki alkoi (2018) ja Vaasan prinsessa (2024).

Näistä uusimman olen juuri saanut luetuksi. Nostaisin sen listalla ihan siihen kärkikymmenikön perään. Kirjat muodostavat väljän trilogian – osat sopivat kyllä irrallaankin luettaviksi. Hieno teossarja – ansaitsisi huomiota.