Sanalla ´fritsu´ on kaksi merkitystä: postimerkki, ja sitten se toinen, tärkeämpi. Molempia nuorena kerättiin, mutta iän myötä ne ovat jääneet.
Nyt en puhu postimerkeistä vaan siitä tärkeämmästä. Merkkejä nekin olivat, mutta niitä liimailtiin kaulalle. Murrosiässä niitä ei voinut näyttää vanhemmille vaan kotona kaula yritettiin peittää liinalla. Kaveriporukoissa liina otettiin pois. Todistusaineisto piti saada näkyviin!
Murrosikä (ja vähän ylikin) oli kivuliasta kamppailua ujouden ja pätemisen tarpeen rajoilla. Omakohtaiset muistot tulevat mieleen, kun lukee nykypolven nuorten miesten vaikeuksista, jotka ovat johtaneet konservatiivisten asenteiden ja uskonnollisuuden trendinomaiseen lisääntymiseen.
Tuntuu kummalliselta. Ei se noin mennyt minun aikanani.
(Kuva: Malcolm Liepke: Ujous)
Tytön pyytäminen tanssiin oli kyllä ujolle nuorelle miehelle korkean kynnyksen takana, mutta kun pientä rohkaisua huomasi saavansa, niin kyllä se siitä. Sitten ei ollut pitkä matka niihin ensimmäisiin fritsuihinkaan. (Joskus kauan sitten kirjoitinkin täällä varhaisia muistoja aiheesta: (KLIK)
Mutta mitä ihmettä nykyisille nuorille miehille on tapahtunut. Tulee vaikutelma, että moni on suorastaan traumatisoitunut. Incel-alakulttuuri on nimi ilmiölle, joka ei ole uusi mutta joka nyt on noussut poliittiseksi kohun aiheeksi. Sillä näyttää olevan rumia vaikutuksia yhteiskunnan kiristyneessä ilmapiirissä.
Ja korservatiivis-uskonnollinen ideologia on kyllä aika toivoton suunta etsiä apua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti