Onneksi on Yle Areena. Ilman sitä joutuisin katsomaan jalkapalloa, James Bondia, Turhapuroa ja Naked attractionia illat kaiket.
Bondit olen kyllä katsonut joskus, mutta ei niitä moneen kertaan jaksa – poikkeuksena ehkä Conneryt. Turhapuroista sain aika äkkiä kyllikseni. Nakuiluohjelmasta kuulin tutulta, ja heti piti tarkistaa, puhuiko totta. En oikein osaa ottaa kantaa, onko tällainen oikeasti sukupuolten tasa-arvoa lisäävä formaatti.
Ja sitten tuo jalkapallo. Sitä on riittänyt koko kesän, eikä loppua kai näy. Suomi ei ole mukana. Silti kansa katsoo.
Minä en osaa innostua. Minusta se on tylsää puuhaa. Ukkoja juoksee edestakaisin eikä mitään tapahdu. Sain touhuun vastenmielisyyden jo koululaisena, kun sitä pelattiin vähän väliä. Silloin sen nimi oli potkupallo.
Mutta minulla on kavereita, jotka sanovat, että menetän paljon. Ihan fiksutkin ihmiset sanovat, että se on hieno peli, jota kannattaisi seurata. Yhdestä sellaisesta, Jörn Donnerista, kirjoitinkin täällä (KLIK 1) . Näyttipä Jörkka itsekin osaavansa.
En tiedä, miksi Suomi ei ole nyt mukana. Joitakin vuosia sitten sain naapurimaassa kuulla ylenpalttisia kehuja Suomen mestarillisesta ja viekkaasta taktiikasta, jolla sen vuoden kisoissa saavutettiin valtava menestys. Se kehu lämmitti ja melkein aiheutti minussa asenteen muuttumisen. Siitä kirjoitin täällä (KLIK 2)
Pelin sisällön pohdinnassa kirjailija-filosofi Jean-Paul Sartre esitti mielenkiintoisen näkökulman:
”Jalkapallo-ottelussa kaikki toiminta ja tavoitteet hankaloituvat nimenomaan toisen joukkueen läsnäolon vuoksi ”(J-P Sartre)
Tämän innoittamana aloin itsekin pohtia, miten peliin saisi lisää draamaa. Aristoteleen draaman lakien antamasta virikkeestä löytyi kekseliäs idea katsojan tylsistymisen estämiseksi. Siitä kirjoitin täällä (KLIK 3). Ehkä joskus idea otetaan käyttöön. Kannattaisi kokeilla.
Toinen ranskalainen nobelisti Albert Camus löytää jalkapallosta suorastaan moraalin oppimisen elementtejä. Sen sijaan brittikirjailija George Orwell näkee pelissä ja penkkiurheilussa yhteiskunnallisesti kriittisenkin sävyn. Poliittisesti saattaa olla jo käytössä?
"Kaiken, minkä olen oppinut elämästä ja moraalista, olen oppinut jalkapallosta." (Albert Camus)
2 kommenttia:
Jaan näkemyksesi jalkapallosta. Luultavasti olen katsonut sitä viimeksi vuonna 1982, jolloin oli MM-kisat. Osaisin vielä luetella aika monta Brasilian silloisen joukkueen pelaajaa, joissa oli sellainen kiihdyttävä seikka, että he eivät pelanneet omilla nimillään. Heillä kaikilla oli taiteilijanimet. Kun tämä paljastui minulle 12-vuotiaana, tunsin itseni huijatuksi. Ikään kuin he olisivat olleet vain roolihahmoja, esittäneet pelaajia, joille jalkapallo oli puoli sydäntä.
Antiikin draamasta saattaisi tosiaan saada sopivaa actionia peleihin. Deus ex machina! Kun ukot vain juoksevat eikä maaleja synny, lasketaan jumalat näyttämölle. Jopa alkaa tapahtua. Ehkä näissä maailmanoloissa olisi kuitenkin suotavaa, että ihan kaikki eivät kuolisi.
Teepussi
Olen kuullut väitteen, että iän myötä ihmisen uudistumiskyky heikkenee. Että mikään uusi ei kelpaa, pitää olla niin kuin aina ennenkin.
Testasin väitteen pätevyyttä itseeni.
Sain tiedon, että jalkapallokisat loppuvat ja viimeinen ottelu on alkamassa. Päätin katsoa. Tosin myöhästyin alusta vajaan tunnin, mutta oli sitä vielä ihan kunnon pätkä jäljellä. Yksi maalikin tehtiin.
Nyt analysoin tuntemuksiani. Muutuinko myönteiseksi? Innostuinko? - Täytyy vielä miettiä ennen kuin päätän.
Lähetä kommentti