Parempaakaan tekemistä

On vaaalipäivän aamuyö. En ole paljon ehdokkaiden televisioväittelyitä katsellut enkä vaalikoneita kokeillut. Tiesin ilmankin, ketä äänestän.

Äänestin ennakkoon. En taktikoinut, vaikka selvää oli, että ehdokkaani ei pääse toiselle kierrokselle. Luotin, että toissijainen ehdokkaani pääsee. Sitten äänestän häntä.

(Kuvassa entisiä vaalien voittajia Neitsytpolulla sijaitsevan  ravintola Saslikin Presidentti-kabinetin seinällä. Siellä olin äskettäin viettämässä erästä vuosijuhlaa.)

Viime hetkillä on kuitenkin noussut epävarmuutta. Entä jos toissijainen ehdokkaani ei pääsekään jatkoon?  Voiko käydä niin, että joudun kakkoskierroksella äänestämään ehdokasta, joka ei ole edes kolmossijalla arvostuslistallani estääkseni kaikkein kammottavimman vaihtoehdon nousun presidentiksi?

Taitaa käydä niin, että illalla katson televisiosta vaalitulosohjelman, vaikka parempaakin tekemistä olisi tarjolla.

Parempaa tekemistä on ollut myös noiden runsaiden vaalikeskustelujen aikaan. Olen katsellut elokuvia ja dokumentteja.

Kaija Saariahosta kertovan Universumin kaiut katsoin kahteen kertaan – niin antoisa se oli tällaiselle musiikin tumpelolle. Ohjelma auttoi ymmärtämään.

Taas kerran muistuu mieleen, että monenlaisessa minäkin olen osunut olemaan paikalla. 1970-luvun loppupuolella istuskelin usein Sibelius-Akatemian kuppilassa. En minä siinä talossa ollut oppia saamassa vaan riiustelemassa. Odottelin oppituntien päättymistä ja riiustelukumppanin vapautumista illan rientoihin.

Juuri niinä vuosina nämä myöhempien aikojen maailmanluokan mestarisäveltäjät ja kapellimestarit olivat tavallisia opiskelijoita ja istuskelivat tauoilla samoissa pöydissä. Naamat tulivat tutuiksi. Kerran jouduin avec-ominaisuudessa jopa Korvat auki –yhdistyksen kokoukseen ravintola Eliten kabinettiin. En suoraan sanoen paljon ymmärtänyt, mistä puhuttiin, mutta ehkä se ei päällepäin näkynyt.

Selma Lagerlöfistä kertova dokumentti oli hämmentävän hyvä kuvitukseltaan. Mistä ovatkin löytäneet niin moni-ilmeistä ja tarkkaa materiaalia aikakaudesta, paikoista ja henkilöistä. Lagerlöfiä henkilönä olen ennen tätä tuntenut huonosti. Gösta Berlingin tarun, Jerusalemin ja Peukaloisen retket olen lukenut. Olen valokuvien perusteella luullut häntä Mårbackan totiseksi tädiksi, mutta nyt käsitys muuttui. Hänhän olikin aikamoinen emansipaattori ja seksuaalisten tabujen rikkoja.

Karen Blixen ei myöskään ole ollut minulle kovin tuttu. Pari kirjaa olen joskus lukenut ja elokuvan Minun Afrikkani nähnyt. Nyt löytyi elokuva, joka antaa hänestä aika oudon käsityksen yrityksessä luoda suhdetta nuoreen mieheen. Elokuva yllyttää minua paremmin perehtymään Blixenin tuotantoon.

Suosittelen: katsokaa kun ei ole parempaakaan tekemistä. Hienoa tavaraa on  tarjolla Ylen Areenassa.