Joululoman loppupuolella tuli WhatsApp-viesti, jonka paikkamerkintä oli ”Suvarnabhumi Airport”
Tuonniminen paikkakunta on minulle vieras, joten pistin hakukoneen töihin. Kävi ilmi, että se on Bangkok International Airport. – Enpä muista siellä käyneeni. Enkä missään muuallakaan sillä ilmansuunnalla. Iso paikka näytti kuvista päätellen olevan.
Viestin lähettäjä sen sijaan oli hyvinkin tuttu 17-vuotias nuori neiti. Hän pahoitteli, ettei pääsekään käymään Töölöntorin kulmilla sovittuna päivänä. Hän on paluumatkalla Suomeen joululoman vaellusretkeltään ja päätti välilaskullaan pysähtyä pariksi päiväksi Bangkokiin katselemaan nähtävyyksiä. Jatkolennon siirto onnistui helposti.
Sanotaan nuorisosta mitä sanotaan, mutta kyllä kehitystä on havaittavissa. Tuossa iässä minä tunsin ylpeyttä, kun onnistuin virheettömästi vaihtamaan Jyväskylän junasta Helsingin junaan Haapamäen asemalla.
4 kommenttia:
Kyllä on taitonsa matkalaisella oltava. Tuo postauksen kuvitus on idyllisyydessään haikeutta herättävä. Kaipaisin itse VR:n palveluihin takavuosien lippusysteemiä, jossa saattoi tehdä eräänlaisia "rengasmatkoja" edullisesti ilman, että joka välille täytyi ostaa erillinen lippu.
Suomi-idylliä alkuperäismuodossa. Rantakoivu, Suomi-neito. Seuraava vaihe olisi romantiikkaa hehkuva haitarinsoitto juhannusyönä rantalavalla: "rantakoivu, yötön yö..."
Minä yritän joskus ymmärtää, miten oleellisesti eri tavalla kuin minä omat lapseni hahmottavat maailman. Heillä on ollut aina netti, kaverit eri puolilta maapalloa klikkauksen päässä, tulevat uudet kaupungit kävelty Google Mapsissa pitkin ja poikin. En usko, että kykenen ymmärtämään. Epäilen, että heidän muistinsa ja havaitsemistapansa rakentuvat jotenkin toisin kuin minun. Vavisten ihailen.
Matkustin 15-vuotiaana bussilla Lontooseen. En minä yksin olisi uskaltanut, mutta aavistuksen vanhempi sisko oli mukana. Kun tulimme perille, etsimme puhelinkioskin ja soitimme kotiin. Loput kuulumiset kirjoitimme sitten postikorttiin, joka tuli kotiin meidän jälkeemme. Ehkä huolestuminenkin oli 80-luvulla hitaampaa kuin nykyään, kun ei ollut edes mahdollisuutta tietää, missä kukakin milloinkin oli.
Teepussi
Tällaista erilaista hahmottamista ja kyvykkyyttä nuorella sukupolvella näyttää olevan muussakin kuin matkustamisessa.
Olen ihmetellen seurannut vierestä nuorten henkilöiden viestin kirjoittamista kännykällä. Se tapahtuu jonkinlaisella kaksipeukalosysteemillä, ja se on käsittämättämän nopeaa. Nopeampaa kuin minun kirjoittamiseni isolla näppäimistöllä. - Kadehdin taitoa ja haluaisin oppia sen, mutta ymmärrän, että se on mahdotonta. Jonkinlainen sukupolvitaito sekin on.
Lähetä kommentti