perjantai 12. tammikuuta 2024

Ei paljon naurata


”Kunnon naurut ja pitkä uni ovat lääkärikirjan parhaat ohjeet”, sanoo irlantilaisperäinen sananlasku.

Jälkimmäisen noista hallitsen erinomaisesti, edellisen huonosti. Pitäisi kai opetella tuota nauruakin.  Joskus olen yritellyt mutta huonolla menestyksellä. Mainosrahoitteisten televisio-ohjelmien viihdeohjelmat eivät ehkä ole parasta harjoitusaineistoa. Lopetin.

 

Toisaalta kaikkea pitää epäillä, irlantilaisia sananlaskujakin. Luin Tiede.fi-palstalta, että vanha myytti on osoitettu virheelliseksi. Tutkimusten mukaan masennus ei aiheuta syöpää eikä positiivinen elämänasenne pelasta siltä. – Tähän minä mielelläni uskon. Voin siis huoletta murjottaa.

Jotakin irvokasta on tässä ajassa – ei paljon huvita harjoitella nauramista. Tiedemaailma on laajasti antanut varoitukset viime hetken lähestymisestä ilmastokriisin torjumiseksi.  Nuoret elokapinalliset yrittävät tehdä hätähuutoja. Mutta Iltalehden terhakasta kolumnistia häiritsevät vain ne hätähuudot.  Ja hallitus julistaa ilosanomaa: veroja saadaan vähennetyksi pienentämällä määrärahoja mm. luonnonsuojelulta ja tieteeltä.

Vaikka politiikassa on aina väritelty asioita, oikeistopopulismin myötä tieteestä ja faktoista on tehty pelkkiä mielipidekysymyksiä. Trumpin, Putinin, brexitin, persujen, Orbanin ja kumppaneiden myötä populistit ovat onnistuneet määrittelemään toiveikkaan, kestävän tulevaisuuden puolesta toimijat kommunisteiksi.

Naurun henkiin herättämiseksi kaivattaisiin mestaritason satiirikkoja, pilkkaajia, sellaisia kuin Chaplin, joka teki Diktaattorin juuri oikealla hetkellä. Pilkan kohteista ei nyt olisi pulaa. Sitä odotellessa tyydyn hoitamaan terveyttä tuon irlantilaisen sananlaskun jälkiosaa noudattamalla.

                                                          (Kuva: Bored Panda)

4 kommenttia:

Teepussi kirjoitti...

Sinulla näkyy olevan tuolla hyllyssäsi Aarne Kinnusen "Syvä nauru". Siitä on ikuisuus, kun sen luin, mutta Kinnusta katselleena rohkenen muistaa, että syvä nauru on pessimistin mustaa naurua.

Niin että onhan sinussa naurua, syvää sellaista. En ole täällä koskaan puhunut, mutta joskus vuosia sitten luin sinua säännöllisesti, koska kielessäsi tai tavassasi katsoa maailmaa on jotain kaunista. Sanonpa vain, en lohduttaakseni.

Dessu kirjoitti...

Teepussi
Tarkkaanpa olet kirjahyllyni tutkinut! "Syvä nauru" on kiinnostava kirja, johon olen aina välillä palannut ja siitä totisuuteen oppia ottanut. Yllättävää, että sen olet jutuissani huomannut. Se kertoo kyvystä lukea tarkasti ja ymmärtää lukemansa. Se taito monilla on puutteellinen. - Kiitos kehuista!

Anonyymi kirjoitti...

Sulje silmäs ja unhoita siis
Että synkkä on maailma tää
Nuku onnellisiin unelmiis
Joissa ihmisten tuskaa et nää
- ainakin taide ja erityisesti musiikki tuo lohdutusta pimeyteen!
Valoa kohti tunnelissakin.
S.

Dessu kirjoitti...

S.
Onnistuisikohan millään konstilla saada taidettaa ja musiikkia päähän ilman taukoa koko valveilla olon ajan? Ne tauot nimittäin ovat pahimmat. Niillä kohdilla ei edes silmiä voi sulkea.