Televisiosta tuli elokuva Tove Janssonista (Tove, ohj. Zeida Bergroth 2020 - Areenasta voi vielä katsoa). Varsin onnistunut teos - katsomisen arvoinen. Tämän olisin kyllä käynyt teatterissa katsomassa heti uutena, mutta kun oli se korona enkä käynyt missään.
Sellainen äkkivaikutus elokuvalla oli, että heti nousin tuolistani tutkimaan, löytyisikö hyllystä Tovelta luettavaa. Ja kyllähän hyllystä löytyy. Ne samat mitkä ennenkin. Tove on niitä kirjailijoita, joiden kimppuun on syytä käydä vähän väliä. Niistä viisastuu, varsinkin tähän vuodenaikaan, kun kesästä on lopultakin päästy.
"Höstens lugna gång mot vinter är ingen dålig tid. Det är en tid för att bevara och säkra och lägga upp så stora förråd man kan. Det är skönt att samla det man har så tätt intill sig som möjligt, samla sin värme och sina tankar och gräva sig en säker håla längst in, en kärna av trygghet där man försvarar det som är viktigt och dyrbart och ens eget." (Sent i november -1970)
Tovesta olen täällä kirjoittanut ennenkin, kuten oikean laidan Dessun tuumailuja -listasta näkyy, kohdassa Jansson Tove (14). Taitaa siis tulla toistoa.
Yhtä
asiaa hyllyssäni ihmettelen. Minulla on tapana lukea ruotsiksi kirjoittavat
kirjailijat ruotsiksi. Miksi ihmeessä hyllyssäni on monta Janssonin kirjaa
suomeksi? En osaa selittää.
Joskus kuljeskelin kameran kanssa Toven ateljeeasunnon nurkilla Ullanlinnankadulla yrittäen kuvata talon ylhäällä olevaa tornimaista nuppia. Kapealta kadulta se ei oikein onnistunut. Huoneen sisustus lienee entisellään vieläkin. Museoksi sitä ei ilmeisesti saada, mikä on vahinko ja häpeä Helsingin kulttuuriasenteelle. Toinen samanlainen on Waltarin koti Tunturikadulla.
Tovea en koskaan tavannut. Kerran 70-luvun puolivälissä osuin viereiseen pöytään syömään ravintola Amigossa Tehtaankadulla. Minä moukka en tunnistanut - onneksi valistunut seuralaiseni sai vaivihkaa kuiskuteltua tiedon korvaani.
"Tänk att aldrig kunna bli glad eller besviken, att aldrig kunna tycka om nån och bli arg på honom och förlåta honom. Att inte kunna sova eller frysa, aldrig missta sig och ha ont i magen och bli frisk igen, fira födelsedag, dricka öl och ha ont samvete... Alltihop. Så förskräckligt." (Det osynliga barnet - 1962)
6 kommenttia:
En ollut lapsena oikein muumi-ihmisiä, mutta nuo kuvakirjat Kuinkas sitten kävikään ja Kuka lohduttaisi Nyytiä minulla kyllä oli - ja on yhä. Aikuisella iällä olen alkanut arvostaa aivan ylitse muiden tuon ensimmäisen kirjan nerokasta taidetta reikäleikkauksineen. Siinä on ollut painoalan ammattilaisille haastetta!!! Ja olisi varmaankin yhä, siitä päätellen, ettei tuollaisia kekseliäitä kikkoja kirjoista juuri viljellä.
Nyt tuli kuitenkin mieleen kirja, jonka olen halunnut hankkia, nimittäin Jonathan Safran Foerin Tree of Codes. Kirja on tehty siten, että Safran Foer on ottanut puolalaisen kirjailijan kirjan The Street of Crocodiles ja leikellyt siitä sanoja pois siten, että vain "kauneimmat" sanat jäivät jäljelle. Syntyi uusi teksti kun aukkojen kautta näkyy seuraaville sivuille kerroksellisesti. Netistä löytyy kuvia, joista ilmenee kirjan rakenne. Pitäisikö tätä kutsua metakirjallisuudeksi?
Heitänpä tässä vielä lopuksi haasteen kun olen viime aikoina muistellut 60-70-luvulla jonkin verran muodissakin olleita kuvarunoja. Siis niitä sellaisia, joissa teksti on ladottu visuaalisesti, esim. niin että jos runossa puhutaan portaista, niin teksti on ladottu portaiden muotoon. Olisi kiva saada vinkkejä kuvarunoista, jos sellaisia hyllystäö/muistista löytyy.
T: Räkätti P.
Amazonilla tuo Tree of Codes maksaa 192,84e eli tulee siinä rei'ille sen verran hintaa, että jää toistaiseksi ostamatta. Harmi!
T: Räkätti P.
Räkätti P.
Hyödyllinen haaste. Tällaiset carmen figuratum -runot (kuvarunot) olivat 60-luvun paikkeilla muutaman runoilijan mielipuuhaa, mutta kyllä niitä aikaisemminkin tehtiin. Klassikoista tulee heti mieleen Apollinaire ja Hellaakoski (Jääpeili) sekä Carrol (Liisa ihmemaassa). Haavikkokin kokeili Viiniä, kirjoitusta) mutta ei tainnut isommin innostua.
Väinö Kirstinä innostui enemmän. Tässäkin blogissa on ollut kaksi näytettä, toinen juuri tuo portaat-kuva, johon (ilmeisesti?) viittat.
Yritin saada tähän avautuvan linkin noihin kahteen, mutta e keksi konstia, miten se täällä tehdään. Siksi annan päivämäärät joilla tuosta oikean laidan vuosilistasta pääset katsomaan:
12.9. 2011 (Vähäpätöisellä asialla)
8.12. 2010 (Modernin runouden virasto)
Jos keksin myöhemmin lisää, pistän tähän. Muutkin asiaa tuntevat, tänne toivotaan lisää nimiä.
ah, tove! hänen myötäelävä huumorinsa, henkevä ironiansa ja hienoinen ilkeyskin vetoavat minuun. luen parhaillaan kirjaa syyspimeän ympäröimästä muumilaaksosta ja sen kuudesta yksinäisestä asukkaasta, jotka oppivat olemaan yhdessä.
näinä aikoina tarvitsen juuri tällaista tarinaa, jossa juoni ei polveile ja tapahtumat ovat hitaita. pääpaino on kuuden asukkaan asioissa ja ajatuksissa. tästä jansson-kirjasta on tullut jokamarraskuinen traditio.
Ajatus on tuttu, hidasta kerrontaa ja niukkaa tapahtumien virtaa tähän aikaan kaipaan. eikä se pahitteeksi ole muunakaan aikana. Elokuvissa myös, ja varsinkin niissä.
Lapsena en pitänyt Muumeista - Aku Ankka oli hauskempi. kyky tajuta juuri noita mainitsemiasi ironiaa ja vaivihkaista ilkeilyä puuttui. Luulen, että moni aikuinen vieläkin vierastaa Muumeja, kun mielikuva tuollainen sarjakuvista on jäänyt päälle.
akkarit kuuluivat minunkin lapsuuteeni, ne olivat tärkeitä mielikuvituksen rikastuttajia. ja onhan aku ankassa jotakin perusturvallisuutta vahvistavaa edelleen.
akujen avaamaan uraan tulvahti muitakin sarjiksia. ensin ostin viikkorahoilla pikku lulun ja nakke nakuttajan. sitten löysin tenavat, asterixit, lucky luket ja tintit. rakastan tinttien kielellistä rikkautta. parasta on ytimekäs ja hauska sanailu, joka ei välttämättä liity juoneen mitenkään.
Lähetä kommentti