perjantai 11. marraskuuta 2022

Hameenhelma

Kati ja Ellu olivat olleet kesällä Brightonissa kielikurssilla. Paluumatkalla heillä oli tilaisuus pysähtyä muutamaksi päiväksi Lontooseen. Muotiputiikit löytyivät Sohon kaupunginosasta Carnaby Streetiltä, Oli kesä 1967.

Kotiin Jyväskylään tuli viimeisintä muotia olevat minihameet.

                                                                         (Bela Czene 1974)

Parhaille kavereille niitä näytettiin, minullekin. Kati joutui piilottelemaan hametta vanhemmiltaan, sillä isä oli sellainen suvaitsematon, korkea sotaväkiherra, joka tiesi nuorten miesten metkut. Oma 16-vuotias tytär ei sellaiselle saanut altistua.

Sitten tuli Tipulaan konva. Tetetermite soitti, vai olisikohan ollut Silvery, en muista. Paikallinen bändi joka tapauksessa. Sinne oli päästävä minihameessa.

Konva eli konventti oli nimi teinikunnan bileille lukion juhlasalissa. Jyväskylässä taisi siihen aikaan olla kuusi lukiota, joten vuorotellen järjestettäviä konvia oli harva se viikonloppu. Alussa oli ohjelmaa, lopuksi bändi ja tanssia. Teinikortti piti olla, jotta sai ostaa pääsylipun. Opettajia oli valvojina. Tipula eli Tyttölyseo oli tietysti erityisen suosittu kohde meille paikkakunnan pojille.

Katin minihameongelmalle suunniteltiin strategia. Siihen tarvittiin minuakin, vähän niin kuin yhdistetyksi kavaljeeriksi ja turvamieheksi. Tosin sotaväkiherra-isän luottamusta minun sorttiseen pitkätukkaisen lurjuksen näköiseen turvantuottajaan saattoi epäillä. Mutta parempaakaan ei siihen hätään keksitty, ja olinhan sentään perheelle tutuksi tullut.

Olin paikalla Katin huoneessa hyvissä ajoin ennen näkyviin ilmestymistä. Kati puki sinisen minihameensa ja violetit sukkahousut ja maalasi  kynällä rajauksen silmäkulmasta kaarevasti ylöspäin. Se oli tehokkaan näköinen yhdistelmä. Minuutilleen sovittuna hetkenä Ellu tuli vielä lyhyemmässä hameessa soittamaan ovikelloa ja kysymään, onko Kati jo lähtenyt.

Ja samalla sekunnilla Kati ja minä pyyhälsimme esiin ja ei muuta kuin hei, hei, ja olimme ulkona. Vanhemmat jäivät ilmeisen hämmentyneinä tapahtumien nopeasta etenemisestä vaille mahdollisuutta reagoida Katin hameeseen.

Hyvin meni. Oli se kavaljeerillekin pollea paikka talutella ja tanssittaa kahta katseita kääntävää minihameneitoa. Jälkipuhetta Katille kotona tuli, mutta ei se enää ollut merkityksellistä.


 

Jälkipuhetta hameenhelmoista tuli niinä vuosina muuallakin. Asia oli monelle taholle ongelma. Se loukkasi vanhoja arvoja, tuli moraaliongelmia, seksuaaliset ja uskonnolliset näkökohdat kasvoivat julkisessa keskustelussa. Jossain pastori oli erottanut minihametytöt rippikoulusta, perusteluna, että "huoran merkit" pitää saada pois näkyvistä. Siveyden yläraja kulki polvitaipeen kohdalla. Toisaalta kyllä se inspiroikin. Runoilijamestari Jukka Virtanen riimitteli johonkin lauluunsa mainiot säkeet.



Miksi tämä muistelu? Siksi, että luin lehdestä, että minihame on tekemässä paluuta.

 
                                                            (HS 10.10. 1968)

Ei kommentteja: