Muistan vieläkin: lapsena mieliruokani oli peruna ja soosi. Jälkiruokana maistui rusinakiisseli.
Niillä olisin pärjännyt - muut sapuskat tuntuivat harmillisilta poikkeuksilta normaaliin.
Makutottumustani taidettiin pitää hieman yksitoikkoisena. Muutosvastarintaani yritettiin pontevasti murtaa - huonoin tuloksin. Kamalinta oli kesäkeitto.
Alakoulussa tuli uusi inhokki, lihakeitto. Siinä oli niin sitkeitä lihamöykkyjä, että ne eivät pureksimalla miksikään tulleet. Siksi möykky piti salaa opettajan huomaamatta ottaa suusta ja piilottaa taskuun. Märkiä kun olivat, housun etumukseen ilmestyi epäilyttävän näköinen kosteusvaurio.
Koulun ruoka ei muutenkaan innostanut. Joka toinen päivä oli jotain velliä. Vasta oppikoulussa tuli tuttu herkku, perunat ja soosi, uudistettuna siten, että soosissa oli suolakurkun paloja.
Vanhemmat inhosivat sipulia, sitä ei saanut laittaa mihinkään. Mummo yritti kiertää kieltoa ja laittoi soosipannun kahvan kohdalle itselleen pikkuisen sipulisilppua. Siitä hän osasi annostella soosin sipulikohdan itselleen ja sipulittoman muille. Hajua hän ei kuitenkaan saanut pysymään oman nenänsä nautinta-alueella.
Minä tutustuin sipuliin vasta murrosiässä. Kirkkopuiston nakkikioskilla pyydettiin lihapiirakkaan paljon sipulia, kun piti piilottaa hengityksestä poikaporukassa nautittujen mallasjuomien haju ennen kotiin menoa. Heti addiktoiduin. Siitä pitäen olen halunnut sipulia joka paikkaan, kaikkia lajeja, paljon.
Voimakkaat maut ovat tulleet lapsuuden mauttoman yksitoikkoisuuden tilalle. Kaupungissa on paljon jännittävää ja kohtuuhintaista tarjontaa. Varsinkin itämaiset maut viehättävät. Olen ollut vuosikymmeniä vahvasti kasvisruokaan painottava, kala kuitenkin kelpaa.
Kodin maustehyllykin on äskettäin taas täydennetty asianmukaiseen kuntoon. Nyt voisi taas ruveta katselemaan, löytyisikö keittokirjoista mitään ennen kokeilematonta. Mukana maku!
Tulisesta mausta tuntuvat pitävän muutkin. Kesäasunnolla jäi maakellarin hyllylle talveksi sinappia. Outo kulkija oli löytänyt ja ryhtynyt herkuttelemaan. Ei kuitenkaan kulkija huomannut, että olisi tuubissa ollut kierrekorkki. Mutta ehkä näin pääsi tarkemmin nauttimaan herkut viimeistä pisaraa myöten.
4 kommenttia:
raakaa sipulia leivänpäälle. njam.
Minulla taas on jäänyt lapsuudesta (80-90 -luvuilta) vähän traumat sipulista. Edesmennyt kuusamolainen Mummini – jonka ruokia ja leipomuksia muuten rakastin – laittoi liian löysään pottumuusiin raa'ahkoa sipulia, sellaisia lapsen peukalonpään kokoisia palasia! En tykännyt ollenkaan, ja nykyäänkin syön sipulia harkitusti.
Mikä lie kulkija syönyt metalliset sinappituubit hajalle?
Kyllä, vahvistan Ainon kommentin osuvuuden. Kokemusta on.
Keravalla on järjestetty valkosipulifestivaaleja. Olen joskus poikennut. Ainoa pettynys oli valkosipulijäätelö. Se jäätelö olisi voitu jättää siitä pois.
Joonasn, eikö harjoittelu tepsi tähän traumaan? Luulisi, että sitkeällä yrittämisellä selviytyisi veljeskuntaan mukaan.
Kellarin kulkijaa on arvuuteltu. Terävät hampaat, pieni koko, kun oli päässyt sisään vaikka ovessa oli lukko.
Roope D, kyllähän se tepsii, ja trauma on ihan selvästi alentanut voimaansa treenin kautta. Toinen lapsuusmuisto toisenlaistesta, herkullisesta sipulista on isäni paistamat sipulirenkaat mökin kaasuhellalla. Raakaa sipulia vieläkin vähän vierastan, vaikka sekinhän hyvin ohueksi silputtuna tuo mukavaa potkua miltei mihin vain.
Ja valkosipulifestivaaleista, täällä Oulussahan järjestettiin vuosikaudet Valkosipuliyö-kaupunkifestivaalia heinäkuussa. Oli kaupungin keskusta täynnä hyvän ruuan ja yleisen hienon menon ystäviä.
Lähetä kommentti