tiistai 29. maaliskuuta 2022

Osaatko pilkkusäännöt?

Arvaan, että blogin lukija tietää kirjoittavansa varsin virheetöntä tekstiä. Yhdyssanat sujuvat, isot ja pienet alkukirjaimet ovat hallinnassa, et kirjoita enään, sydämmessä, olumpialaiset, viirus, elämänkerta tai aijon reijittää. Tämmöisten kohdalla olet varma, mutta pilkkujen kohdalla joudut vähän arvailemaan. Usein arvaus osuu kyllä kohdalleen mutta jonkinlainen epävarmuuden tunne jää häiritsemään mieltä.

Tuo pätee tietenkin vain tärkeään asiakirjoitukseen. Yksityiset tekstiviestit, facebook, blogit ja muu sellainen on kokonaan eri asia. Niitä on lupa näpytellä rennosti.

Väitän tuntevani aiheen, sillä olen sen parissa tehnyt koko työurani. Monet ihmiset hieman arastelevat näyttää minulle tekstejään, kun tietävät ammattini ja arvaavat, että minä osaan jopa ne pilkkusäännöt. Luulevat, että minun intohimoni on kytätä virheitä ja tehdä havaintojeni perusteella ikäviä päätelmiä kirjoittajasta. Olen jopa saanut kuulla, että joku jättää kommentoimatta blogiani siinä pelossa että kommenttiin lipsahtaa virhe.

Kyllä virheiden pelko aiheuttaa tähän ammattiin ja koulutukseen pienen stigman. Luultavasti jotain samantapaista liittyy moneen muuhunkin ammattiin. Piilottelevatko ihmiset huoletonta liikennekäyttäytymistään poliisituttaviltaan, epäterveitä elämäntapojaan lääkärituttaviltaan jne.

Kielioppinatsiksi jossain vitsissä meitä nimitettiin. Minä olen koko lailla väsynyt ja turhautunut koko asiaan. En viitsi enkä jaksa osallistua mihinkään vänkäykseen oikeakielisyysasioista, joita esim. Aristoteleen kantapää on täynnä. Aihepiiri näyttää kiinnostavan monia. Kahdessa tätä edeltävässä blogikirjoituksessani on kieleen liittyviä havaintoja ja mielenkiintoisia kommentteja.

Muutamassa asiassa olen kuitenkin tarkka ja annan helposti ärtynyttä palautetta. Tiedotusvälineiden ja viranomaisten pitää käyttää korrektia kieltä. Ei sovi, että urheilutoimittaja puhuu olumppialaisista tai uutistoimittaja Pelkiasta. Toinen kotimainenkin kuuluu näissä yhteyksissä osata, se ruotsalainen runoilija ei ole Karl Maikl Belmän. Siitäkin olen ilkeillyt, kun suomalainen pankki otti nimensä Kalevalasta mutta ei suostunut edes logossaan kirjoittamaan nimeään sääntöjen mukaiseen asuun. Kyllä tällaisilta voi mielestäni vaatia kielenkäytön laatua, samoin kovin kansallismielisiltä poliittisilta aatesuunnilta. Mitä se heidän korkealle korotettu suomalaisuutensa sitten on, jos ei kansallisen kielen edes kohtuullista oikeaa käyttöä hallitse, eikä kansalliskirjallisuuden perusteoksia, kuten Kalevalaa tai Seitsemää veljestä tunne? Vaikuttaa huijaukselta.

Mutta vielä ne pilkkusäännöt.

Osaatko ne? Ne ovat suoraan sanottuna aika monimutkaiset. Olen itsekin ollut joskus keskustelemassa, voitaisiinko niitä yksinkertaistaa. Ei ole kohtuullista odottaa, että tavallinen kielenkäyttäjä tunnistaisi tuosta vain päälauseet, sivulauseet, lauseenvastikkeet, epäsuorat kysymyslauseet, kaikki lauseenjäsenet ja lisäksi pitkät listat rinnastus- ja alistuskonjunktioita.

Yleinen käsitys on, että joidenkin sanojen eteen tulee aina pilkku. Ei se ihan loppuun asti niin mene. Se menee niin, että tunnistaa nuo edellä mainitut ja sitten muistelee, millainen sääntö koskee kahden päälauseen rajaa, millainen kahden sivulauseen rajaa jne.

Haluatko testata osaamisesi? Olen tähän tekstiin tahallani kätkenyt kolme pilkkuvirhettä. Löydätkö ne? (Annan vastaukset kommenteissa muutaman päivän kuluttua.)


 

 

 

torstai 24. maaliskuuta 2022

Hillitöntä menoa

  (Jalmari Finne, Kiljusten vallankumous 1921 / kuva Rudolf Koivu / "Pojat heittelivät koiranpommeja opettajien tielle)

Tunnistatko tämän sitaatin? Tiedätkö, kuka sen on kirjoittanut?

"Mitä on tapahtumassa meidän nuorisollemme? He eivät kunnioita vanhempia ihmisiä, he rikkovat vanhempiensa käskyjä. He eivät piittaa laeista. He mellakoivat kaduilla, kiihottuneina villeistä päähänpistoista. Heidän moraalinsa on rapistunut."

Entä minä itse? Olen itsekin ollut nuori, vaikka sitä ei ehkä ole helppo uskoa. Olinko minäkin tuollainen? Mikä on "villein päähänpisto", jossa olen ollut mukana?

Aika helppo vastata nyt, kun rikos on aikoja sitten vanhentunut. Se oli viuhahdus julkisella paikalla joskus 1970-luvun alussa. Tapahtumapaikka oli eräs suurehko pirkanmaalainen kaupunki ja sen keskellä oleva kuuluisien patsaiden reunustama silta. Pienellä porukalla (kolme poikaa ja yksi tyttö) päätimme suorittaa tuon aikakauden uroteko-villityksen eräänä elokuisena yönä. Tukijoukkona oli kaksi polkupyöräilevää tyttöä, jotka huolehtivat vaatteiden kuljetuksesta ja valokuvauksesta.

Olikohan tuo nyt niin kauhean kamalaa? Kyllä viuhahdusvillitystä paheksuttiin ja kai siitä sakkoja olisi tullut, jos poliisi olisi paikalle sattunut. Mutta olen muistavinani, että harvalukuiset vastaantulijat antoivat iloisia kannustushuutoja ja aplodeja. Ihan kuin muutama olisi halunnut liittyä joukkoon, jos olisimme malttaneet pysähtyä odottamaan.

Tuon pahempaa "laeista piittaamattomuutta" ei nyt mieleeni muistu. Kai voin luokitella itseni melko kunnolliseksi kansalaiseksi.

Ja kenen onkaan tuo alun sitaatti? Vastaus: Platon 427–347 eaa.

Nykyaika on toisenlaista, koulu varsinkin. En ole enää asiantuntija, sillä kosketuksestani koulumaalimaan on jo aikaa, mutta vaikutelma on, että jokin on perinpohjin muuttunut. On vaikea arvioida, kuinka hyvin minun ja ikäpolveni koululaisten tiedot ja osaaminen olisivat riittäneet, jos olisimme eri luokka-asteilla joutuneet arvioitavaksi nykykoulun kriteerein.

Kielitaidossa olisimme epäilemättä huonoja, ainakin suullisessa ilmaisussa, sillä sitä ei harjoiteltu lainkaan. Mutta entä yleistieto?

Varsin uskottavalta taholta luin äskettäin, kun perheenisä kertoi tapauksesta kotonaan. Ruokapöydässä perheen 16-vuotias järkyttyi pois tolaltaan, kun tuli ymmärtämään, että ruokapöydän liha on peräisin eläimestä.

Toinen tapaus.  Uimahallin pukuhuoneessa pojat pohtivat, paljonko kello mahtaa olla. Seinällä oli viisarikello. Ihmettelivät, miksei ole selkokelloa, että saisi selvän.

Onko todella niin, ettei missään vaiheessa enää opita viisarikelloa? Onko teoria unohtanut tosielämän niin, ettei ruokapöydän antimien tausta tule ymmärretyksi? Vai onko kyse vain yksilötason lipsahduksista?

Pisa-tutkimukset näyttävät vakuuttavasti, että äidinkielen käyttötaidot ovat heikentyneet. Tämä ainakin on laajasti ilmenevä ongelma. Kouluun kohdistuneet säästöt ja resurssien leikkaukset näkyvät kyllä murrosikäisten kielenkäyttötaidoissa laajemminkin.


 

perjantai 18. maaliskuuta 2022

Laatu ratkaisee

Volter Kilven Alastalon salissa on julkaistu saksaksi. Kääntäjä on nimeltään Stefan Moster. Käännöstä on kehuttu ja siitä odotetaan kohtalaista myyntimenestystä.

Tapaus on merkittävä, sillä teoksen kääntämistä alkuperäisen tason säilyttäen pidetään mahdottomana. Sen verran vahvaa kieltä, murretta, uudissanoja, vanhaa kieltä ja mutkikkaita lauserakenteita se sisältää. Teos on silkkaa kieltä, sillä siinä ei tapahdu oikeastaan mitään.

Saksankielinen kirja pitäisi hankkia ja lukea. Epäröin kuitenkin, sillä kielitaitoni ei taida riittää. Pärjään kohtuullisen hyvin arkikielellä, luen sanomalehteä ja hätätilassa nykykielistä kirjallisuuttakin, mutta ei se aivan sujuvaa ole. Alastalon lukeminen suomeksikin on vaativa urakka. Siihen olisi tarpeen saada sivustatukea Suomen murteiden sanakirjasta tai murrearkiston miljoonamääräistä sanalipuista. Miten sitten onnistuisi lukeminen saksaksi?

Murteiden ja puhekielen kääntäminen on hankala haaste. Se nähtiin aikoinaan esim. Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan käännöksissä. Ruotsinkielistä käännöstä kehuttiin ja siitä tuli valtava myyntimenestys. Englanninkielistä ei kehunut kukaan ja se unohdettiin heti. Saksankielien oli jotain siltä väliltä. 

Ero syntyi nimenomaan murteiden puhumisesta - tapahtumien kuvaus yleiskielellä kyllä sujui kaikissa käännöksissä. Miltä tuntuu, jos Rokka ja Hietanen ja kumppanit puhuvat kirjakieltä, niin kuin englantilaisessa käännöksessä. Ruotsiksi jokaiselle löytyi oma murre: Hietanen puhuu Pohjanmaan suomenruotsia, Rokka Porvoon seudun suomenruotsia (sillä mitään Karjalan suomenruotsiahan ei ole olemassa).

Mehevä kiroilu taitaa onnistua vain suomeksi. Ei tuo ruotsiksikaan ihan lällyä ole mutta miten on saksa ja englanti? Niissä hypätään yli tällaiset kohdat. Kyse ei varmaankaan ole moraalisesta ahdasmielisyydestä vaan siitä, että sanastoa ei vaan ole.

Minulla on hyllyssäni Tuntematon sotilas (myöhemmin Sotaromaani) ruotsiksi (Okänd soldat, käantänyt Nils-Börje Stormbom 1955), saksaksi (Kreuze in Karelien, käännös Karl-Heinz Bolay & Rolf Schroers 1955) ja englanniksi (The Unknown Soldier, kääntäjää ei ole mainittu, 1957).

Liitän tähän kolme näytettä, jotta blogin lukija voi itse arvioida käännöksiä. 1) Rokka 2) Hietanen 3) kiroilu.


 


 

tiistai 15. maaliskuuta 2022

Pessimistinen optimisti

Mikä ero on optimistilla ja pessimistillä? Onko niillä eroa ollenkaan?

Tänään on maaliskuun idus. Se on ikivanha merkkipäivä, eikä pelkästään Julius Caesariin liittyvä. Minäkin olen perinteisesti hahmottanut ajan etenemisen niin, että tästä alkaa kevät. Se luo myönteisiä odotuksia, kuulemma.

Korona-rajoitusten viimeisetkin rippeet loppuvat ja tartuntaluvut huitelevat ennätyslukemissa. Pitäisikö olla iloinen vai kauhuissaan? Jotensakin järjenvastainen tilanne. Ovatko päättäjät tulleet hulluiksi vai viisaiksi? Bisneskö on tärkeämpää kuin terveysturvallisuus?

Minä olen noudattanut edelleen tiukkaa linjaa. Maski naamalla käyn kaupassa mutta en juuri muualla. Yhden uhkarohkean poikkeuksen tein. Kävin tuttavani uuden kirjan julkaisutilaisuudessa keskustan ravintolassa. En mitenkään malttanut olla menemättä, sillä kutsu oli henkilökohtainen.

Siitä on tänään kaksi viikkoa enkä ole sairastunut. Voin kai huokaista helpotuksesta. Olen kai aika julkisuudenkipeää sorttia, kun uskalsin mennä. Tilaisuus sai paljon julkisuutta, tiesin sen. Päivitin käynnistäni jopa Facebookiani (joka on ollut muutoin pois käytöstä koko talven) ja sain heti ennätysmäärän tykkäyksiä. Minä linssilude!

Sota jatkuu Ukrainassa. Vastarinta näyttää toimivan, hyökkääjä ei saavuta tavoitettaan. Optimistisia odotuksia Ukrainan puolesta, totta kai. Vahingoniloa Venäjän epäonnistumisista. Aika sairas ajatus tarkemmin miettien. Kärsimystä se tuottaa syyttömille sielläkin. Kasvavaa optimismia siitä, että tämä on ehkä lopun alkua Putinille.

Suomi Natoon? Järjestöön, jota parin kolmen vuoden kuluttua johtaa luultavasti Trump. Liittyminen on mielestäni erittäin huono ajatus. Mutta parempaakaan ajatusta en nyt keksi. En nyt siis hirveästi pistä vastaan eli siis suostun. Optimistisesti ajattelen, ettei se ehkä sittenkään ole Trump.

                                                              (Kuva: Philosophy Matters)
 

sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Loputon

Toivotan kaikille lukijoille oikein hyvää piin päivää 14.3.

Kuinka aiotte viettää tätä universaalia juhlapäivää, joka samalla sattuu olemaan Albert Einsteinin syntymäpäivä? Toivottavasti juhlasta tulee hauska. Tällainen umpihumanisti kuin minä on vähän ymmällään juhlamenojen muodosta. Nostetaanko maljoja? Lauletaanko lauluja? Lippua ei tietääkseni nosteta salkoon.

Blogia lukevat matemaatikot ja muut luonnontieteilijät ehkä haluavat opastaa meitä asiaan perehtymättömiä juhlamenojen järjestelyistä?

Minä opin koulussa piin arvon kahden desimaalin tarkkuudella. Se riitti meille lukion lyhyen (hyvin lyhyen!) matematiikan opiskelijoille. Olen tullut ymmärtämään, että jotkut ovat opetelleet sen ulkoa sadan (tuhannen?) desimaalin tarkkuudella. Siitä on tullut jonkinlainen muistiennätysten sankarilaji.

Vanhoissa kreikkalaisissa kirjaimissa omikron ja pii ovat peräkkäin. Korona-pandemian nykyisin kukoistava versio on nimeltään omikron. Uusia versioita on väistämättä tulossa, näin on kerrottu. Siksi on kai loogista olettaa, että seuraava versio on nimeltään pii.

Toivottavasti keksivät jonkin muun nimen. Pii tässä yhteydessä kuulostaisi pahaenteiseltä, sillä se piin desimaalien sarja ei lopu koskaan. Ehdotus: voisiko se olla nimeltään myy, joka myös löytyy samalta listalta? Se veisi ajatukset paljon mukavampaan suuntaan, sinne Muumilaakson väkeen.


 

 

 

keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

Viisas rangaistus


Vanhoja lehtiä selaillessa osui taas kerran eteen huomattavan kiinnostava kirjallisuuteen liittyvä uutinen. Ranskalainen kirjailija Victor Hugo (1802 - 1885) antoi sen myötä uudenlaisen näkökulman meille nykyajan lukijoille.

En ole Hugon teoksia vuosikymmeniin lukenut. Opiskeluaikana tuli kyllä tutuksi. Heti piti katsoa, että onhan Kurjat hyllyssäni. On kyllä, mutta en muistanutkaan, että ruotsiksi (nimellä Samhällets olycksbarn - pehmeäkantinen kolmiosainen painos vuodelta 1911). Olen ostanut sen tukholmalaisesta divarista opiskellessani kirjallisuutta Tukholman yliopistossa 1970-luvun alussa.

Kyllä tämä nyt pitää lukea uudestaan lehtiuutisen näkökulmaa samalla tarkkaillen. Olen tästä kohtalaisen hiljattain nähnyt hieman tyhjänpäiväisen sarjafilmin, ja tietysti muistissa on hieno elokuva, pääosassa Jean Gabin, on tuttu. Vahva muistijälki on siis tallella, mutta kirja on kuitenkin se pääasia.

Entä se uusi näkökulma...

Voisiko tätä ideaa käyttää laajemminkin? Muita kirjoja (elokuvia?) samaan käyttöön? Kotimaisia? Millaisiin rikoksiin? Tätäpä nyt jään miettimään.


 

 

maanantai 7. maaliskuuta 2022

Mikä on muuttunut?

Joskus kauan sitten, myyttisellä 1970-luvulla, oli yleistä, että kirjailijat ja taiteilijat ottivat kantaa maailman tapahtumiin. Jotkut suorastaan protestoivat. Syitä protestointiin kyllä löytyi.

Sitä tietysti paheksuttiin. Taiteen ei pidä olla osallistuvaa.

Nyt olen huomannut, että taas taiteilijatkin protestoivat. Syitä kyllä löytyy.

Jääköhän tästäkin vuosikymmenestä jäljelle vain huono maine?


Joskus, ei kovinkaan kauan sitten, oli joillakin tahoilla yleistä vastustaa pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Protestit olivat äänekkäitä, jopa polttopulloja heiteltiin.

Nyt olen huomannut, että vastustus on yhtäkkiä kaikonnut.

Mikähän on muutoksen aiheuttanut? Ettei vaan...

(Kuva: Benetton  / Teksti: Pekka Parkkinen: Jos minä maatani rakastaisin -1967)


 

perjantai 4. maaliskuuta 2022

Kierrätetty paha olo

Lukiovuosieni luokanvalvoja / äidinkielenopettaja osui usein asian ytimeen. Se taito on valitettavan harvinaista.

Poissaolojen selvittämisessä hän oli tarkka. Lähtökohtana hän piti sitä, että kaikki poissaolot ovat lintsauksia. Siitä ei tarvinnut antaa selvitystä - hän uskoo sen ilman selvitystäkin. Jos joku poissaolo vastoin oletusta EI ole lintsaus, siitä oppilaan pitää antaa tarkka selvitys, sillä se kuulostaa hyvin epäilyttävältä.

Kerran joku onneton kiltti tyttöoppilas oli kirjoittanut poissaolonsa syyksi "paha olo".

Siitäkös luokanvalvoja riemastui: "Poissaolon syyksi ei kelpaa ´paha olo´, sillä ajattelevalla ihmisellä on aina paha olo."

Tämä viisaus osui minuun niin, että kirjoitin sen muistivihkooni muiden aforismien, sitaattien ja paradoksien jatkoksi. Niitä hän, äidinkielen opettaja, oli määrännyt kerättäväksi vihkoon vähintään sata kappaletta, siis saman määrän kuin biologiassa kasveja herbaarioon.

Viisauksille tulisi käyttötarve äidinkielen ylioppilasaineessa, sillä mietelause tai parikin tekee vaikutuksen lautakunnan sensoriin. Kun on suuri määrä hyviä sitaatteja muistissa, aina niistä löytyy sopiva, olipa aineen otsikko mikä tahansa.

                                                                       (Jan Steen:  Teacher - 1668)

Minä olin kerännyt sitaatteja vihkoon paljon enemmän kuin sata. Mutta kuinkas sattuikaan, ylioppilasaineessani tuli juuri tälle opettajan lohkaisulle sopiva käyttöpaikka - alkuosaltaan vain hieman sovellettuna.

Palautekeskustelussa opettaja hieman muikistellen kysyi, mistä minulle näin osuva viisastelu oli löytynyt. Tunnustin kiitollisuudenvelkani.

Opettaja tunnusti, ettei sitaatti ole hänen itsensä keksimä. Hän oli sen jostain lukenut ja kirjoittanut muistivihkoon, sillä muistissa oleville viisauksille tulee käyttöä äidinkielen opettajan työssä, sillä osuva mietelause kerran tai pari tunnissa tekee vaikutuksen fiksuihin oppilaisiin.