Tänään on maaliskuun idus. Se on ikivanha merkkipäivä, eikä pelkästään Julius Caesariin liittyvä. Minäkin olen perinteisesti hahmottanut ajan etenemisen niin, että tästä alkaa kevät. Se luo myönteisiä odotuksia, kuulemma.
Korona-rajoitusten
viimeisetkin rippeet loppuvat ja tartuntaluvut huitelevat ennätyslukemissa.
Pitäisikö olla iloinen vai kauhuissaan? Jotensakin järjenvastainen tilanne.
Ovatko päättäjät tulleet hulluiksi vai viisaiksi? Bisneskö on tärkeämpää kuin terveysturvallisuus?
Minä olen noudattanut edelleen tiukkaa linjaa. Maski naamalla käyn kaupassa mutta en juuri muualla. Yhden uhkarohkean poikkeuksen tein. Kävin tuttavani uuden kirjan julkaisutilaisuudessa keskustan ravintolassa. En mitenkään malttanut olla menemättä, sillä kutsu oli henkilökohtainen.
Siitä on tänään kaksi viikkoa enkä ole sairastunut. Voin kai huokaista helpotuksesta. Olen kai aika julkisuudenkipeää sorttia, kun uskalsin mennä. Tilaisuus sai paljon julkisuutta, tiesin sen. Päivitin käynnistäni jopa Facebookiani (joka on ollut muutoin pois käytöstä koko talven) ja sain heti ennätysmäärän tykkäyksiä. Minä linssilude!
Sota jatkuu Ukrainassa. Vastarinta näyttää toimivan, hyökkääjä ei saavuta tavoitettaan. Optimistisia odotuksia Ukrainan puolesta, totta kai. Vahingoniloa Venäjän epäonnistumisista. Aika sairas ajatus tarkemmin miettien. Kärsimystä se tuottaa syyttömille sielläkin. Kasvavaa optimismia siitä, että tämä on ehkä lopun alkua Putinille.
Suomi Natoon? Järjestöön, jota parin kolmen vuoden kuluttua johtaa luultavasti Trump. Liittyminen on mielestäni erittäin huono ajatus. Mutta parempaakaan ajatusta en nyt keksi. En nyt siis hirveästi pistä vastaan eli siis suostun. Optimistisesti ajattelen, ettei se ehkä sittenkään ole Trump.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti