Olen muutaman kerran kokeillut lähteä kunnolliselle kaupunkikävelylle, mutta ei siitä mitään tule. Jalkakäytävillä ja puistoissa on liian liukasta.
Korvaavaksi liikuntamuodoksi olen ruvennut aerobiccaamaan tietokoneen kuvaruudun edessä työhuoneessani keskiyön hetkellä. Sopivia malliohjelmia löysin YouTubesta. Kuntopyörän veivaamiseen tuskastuin. Aerobic ei ole tylsää. Tosin joudun jonkin verran lintsaamaan, sillä puoli tuntia yhteen pötköön on aika rankka juttu. Varsinkin käsien heiluttelu pystyssä tai levällään pitkiä jaksoja tuntuu ylivoimaiselta.
On minulla piikkipohjaiset talvikengät, joten luulisi kävelyn sujuvan jäätikölläkin. Mutta ei se niin mene. Kyllä niillä lyhyen matkan kulkee, mutta pidemmällä ne ovat epämukavat. Jotenkin ne pohjan piikit aiheuttavat epämukavalta tuntuvan muutoksen jalan asennossa pohkeen puolella. Varmasti jalka kipeytyisi jos kauas kulkisin.
Pitää siis odottaa lumen sulamista. Se voi kestää. Mikä kumma talviin on tullut? Jo toinen peräkkäinen lumitalvi Helsingissä. Vai onko jo peräti kolmas? Menevät vuodet helposti sekaisin. Minun mieleeni olisi lumeton talvi, ja sellaisia oli paljon muutamien vuosien takana.
Viikon takainen lumimyrsky toi aivan mahdottoman urakan katujen kunnossapidolle. Nyt jo kolme yötä peräkkäin keskiyön jälkeen on alkanut lumen raivaus. Isot koneet ja kuorma-autot ilmestyvät töihin. Penkkoja ja kasoja nostetaan lavoille pois kuljetettavaksi. Rymistely ikkunan alla häiritsee nukkumista yrittäviä ihmisiä. Minua ei tietenkään häiritse, sillä en nuku niihin aikoihin, mutta minähän olen poikkeustapaus.
Kirjailija Charles Baudelaire oli kai ensimmäinen, joka toi esiin termin flaneeraus. Se olisi tärkeä osa ja lisä kaupunkikulttuuria vieläkin, mutta sen toteutumisen estää tuo lumi ja liukkaus. Kesällä se käy Helsingissäkin, mutta siinäkin olen poikkeustapaus, sillä minä en koskaan ole kesällä Helsingissä. Olen maalla, ja siellä tapoihini kuuluvaa yökävelyä ei oikein voi kutsua tuolla flaneeraus-termillä.
Flaneeraus on modernin kaupunkikulttuurin ilmiö. Se on käyskentelyä joutilaana, istahtelua puiston penkeillä tai terasseilla, ihmisvilinän katselua. Se tuo Baudelairen kuvaamana ensimmäiseksi mieleen nuoren dandyn, mutta kyllä se vanhemmiltakin käy. Turisteille se on urbaanin elämänmuodon perushuvitusta.
Mutta ei hemmetissä se piikkipohjaisilla talvikengillä käy. Siksi nökötän sisällä. Siksi kannatan lumettomia talvia.
6 kommenttia:
Kadut ja kävelytiet ovat tosiaan olleet epätavallisen liukkaita jo pitkään. Eilen huomasin yllättäen olevani kiitollinen jopa pehmeästä sohjosta(!), jossa on hieman helpompi kulkea kuin kiiltävällä jääpinnalla. Kauhulla seuraan juoksijoita ja pyöräilijöitä näillä jäätyneillä perunapelloilla. Huomaan todeksi vanhan viisauden: ellei elämä muuta opeta niin hitaasti kävelemään!
Minulla on irrotettavat piikkipohjat, jotka vedän vaelluskenkien päälle tarvittaessa. Niillä kyllä pystyy kävelemään hyvin sekä jäisiä katuja että lumisia polkuja ja hankikannolla, jollainen oli eilisaamuna meillä Kouvolan seudulla. Kävelen yleensä tunnin pari. Kengät on Haltin ja niissä minulla on vielä suutarin tekemät jalkaholvia korottavat irtopohjalliset. Aikamoista kengitystä täällä Pohjolassa tarvitaan. Lämpimässä ei tarvitsisi kuin hyvät sandaalit.
Aeorobic -jees! Sitä minäkin teen Youtube-videoiden kautta, myös venyttelyjumppia, pilatesta (parasta kaikista!) ja lihaskuntojumppia. Paras pitää itsensä kunnossa, että pystyy taas flaneeraamaan Teneriffalla.
Sohjokin kelpaisi, niin kuin Sirpa sanoo, edellyttäen, ettei siellä sohjon alla ole piilojäätä. Hitaasti käveleminen nyt on viisautta parhaimmillaan, varsinkin kun matka on lyhyt, kuten roskapussin vieminen tappoliukkan takapihan yli. Mutta se ei oikein kelpaa flaneerauksessa, jonka pitää välttämättä olla rentoa ja huoletonta.
Minullakin on ollut (ja on edelleen kaapissa) tuollaiset Marjatan mainitsemat irrotettavat piikkipohjaremmit. Ihan mukavatkin ne olivat käytössä. Jostain kummallisesta syystä en kuitenkaan oppinut luottamaan niiden kykyyn estää liukastuminen. Kävely oli niistä huolimatta varovaisen rasittavaa. Piikkipohjakengät tuntuvat heti paljon kyvykkäämmiltä. Niissä vaan on epämukava jalan asento, sillä kantapää ei ole riittävän korkealla ja kävely tuntuu kuin jaloissa olisi ankan räpylät.
Pilates-filmiä katsoin hetken mutta en kokeillut. Tuli vaikutelma, että tuossahan revähtää, nyrjähtää, murtuu, venähtää, niksahtaa, menee sijoiltaan ja tulee kramppeja ja kouristuksia.
Olen samaa mieltä jäisistä kaduista, ei niillä voi kävellä. Liian kuoppaisia ja liukkaita ja niillä kävely vaatii koko ajan katsomaan maahan. Ei jokaista askelta vahtaamalla voi rentoutua. Tästä syystä paikallistuntemus on ensiarvoisen tärkeää, sillä on muutamia harvoja katuja, jotka jo ovat kuivia. Teollisuuskatua pystyy kävelemään Sörnäisistä Pasilaan kuivalla maalla. Samoin huomasin, että Hämeentie vaikuttaisi Hakaniemen jälkeen olevan paljaana. Mutta nämäkin kadut vain toiselta puoleltaan, toinen puoli on jäisempi.
Terv. Räkätti P.
Olen tietoinen, että muutama jatkakäytävän- / kadunpätkä siellä täällä pysyy sulana, vaikka millainen pyry olisi. Selitys on, että siellä on on kuuma kaukolämpöputki maassa, ja se pitää yläpuolella olevan kadunkohdan sulana. Tässä minun lähettyvilläkin sellaisia on, mutta kovin lyhyitä pätkiä. Parempi siis vaan aerobicata toistaiseksi. Se on yllättävän mukavaa - en ole ennen kokeillut. Tosin lintsata pitää, kun käy liian rasittavaksi.
Pointtini oli, että Teollisuuskatua nimenomaan pystyy kävelemään kunnon lenkin paljaalla kadulla. Pasilaan kävelee ainakin 20 minuuttia ja jos vielä tulee samaa tietä takaisin, niin ainakin 40 minuuttia kuluu. Kokeiltu on ja aurinkoisena päivänä pääsi hyviin kevätfiiliksiin vaikka ympäristö sinänsä ei ole Esplanadin veroinen. Eikä ole lämmitetty katu, vaan aurauksella huollettu ja aurinko on hoitanut loput. Syy, miksi Teollisuuskatua on huollettu, on työmatkapyöräily. Pyöräilijät ovat kaupunkiliikenteen lellikkejä. Sen saattoi havaita mm. siitäkin, että hiekoitussora oli monin paikoin puhdistettu pyöräilykaistalta, mutta ei vieressä kulkevalta kävelytieltä. Kuka muistuttaisi kaupungin päättäjille, että vaikka pyöräily on niin kovin seksikästä (=trendikästä), niin jalankulkijoita on moninverroin enemmän? Milloin me kävelijät saamme ansaitsemaamme huomiota ja huolenpitoa?
Räkätti P.
Lähetä kommentti