Tavaran laatu

Sattuukohan tämmöisiä muille? Olenkohan ainoa professori hajamieli?

Näin se yksi hilpeyttä herättänyt tapaus meni.

Viimeisenä kesänä ennen kulkutautia mökille tuli vieraita. Maljoja nosteltiin ja kuulumisia kerrottiin. Äijät lähtivät metsästä vihta-aineksia hakemaan, naiset touhusivat tarjoilujen kanssa. Minä menin saunaa lämmittämään.

Jossain vaiheessa illan hämärtäessä joku tuli saunalle katsomaan, mikä on kun savua ei nouse piipusta. Joko kohta päästään kylpemään.

Siinä minä istuin kiukaan edessä jakkaralla lukemassa lehteä. Kiukaassa ei ollut tulta.

Minä olin ihan unohtanut tulen sytyttämisen. Puita oli pesässä ja tikkuaski esillä. Olin ottanut lehtikasasta sanomalehden repiäkseni siitä sytykettä mutta olinkin huomannut lehdessä kiinnostaa luettavaa. Siinä sitten  huomaamatta aika kului ja arkiset askareet unohtuivat.

Kylä vierailla nauru maittoi ja pilapuheet sinkoilivat. Oli kuulemma tyypillistä minua.

Tämä tapaus nousi muistiin historian hämärästä, kun äsken pengoin leikekokoelmaani. Sieltä sattui löytymään pieni lappu, jonka repäisin talteen juuri siitä lehdestä, jota kiukaan edessä selailin.

Olen aina ollut pääsemättömissä vanhojen tekstien kanssa - niin lehtien kuin kirjojenkin. Ne ovat kiehtovaa luettavaa.

Olin etsimässä leikelaatikostani aivan muuta. Sanomalehdestä (uudesta!) olin lukenut uutisen viihdekonkari Aarre Elon kuolemasta. Muistin, että minulla on häneen liittyvää materiaalia laatikossani, sillä olin työni puolesta aika usein tekemisissä hänen kanssaan 1980-luvulta alkaen. Hain laatikosta runoa, jonka hän riimitteli ja esitti merkkipäivänäni. Rajaan runosta osan piiloon, koska siinä tulisi näkyviin nimiä ja henkilöitä, jotka eivät varmaankaan haluaisi nimeään julkisuuteen. Näkyviin jäävästä osasta ilmenee kyllä Arskan mainio riimittelytaito.

Tuntuu kuin televisioviihdekin oli ennen parempaa. Tai en minä tiedä, kun en nykyistä tarjontaa oikeastaan  tunne. Vaikutelmaksi on jäänyt, että pääosa on sketsejä joissa erilaiset pöljäkkeet toistavat viikosta toiseen samoja hokemia tai muutamat kirjailijat letkauttelevat kaksimielisyyksiä.

Ennen oli sentään Jatkoaika. Jotenkin vaikeasti määriteltävällä tavalla se jäi muistiin uudenlaisena, raikkaana ja pikkuisen röyhkeänä ohjelmana, jota jopa minä, lukion loppuvaihetta elänyt ylikriittinen kapinallinen suostuin jäämään kotiin katsomaan lauantai-iltaisin.

Sitäkin ohjelmaa teki Arska Elo.