perjantai 3. syyskuuta 2021

Poikkeuspäiviä

Voiko ihminen lukea liikaa? Voi, uskoakseni. Sellainen ei varmaankaan ole terveellistä, joten sitä pitää varoa. Minä yritin varoa koko kesän ja tunnen onnistuneeni.

Ihan kokonaan en lukemista lopettanut, mutta vähensin. Luin Eeva Joenpeltoa ja kotimaisia naisrunoilijoita, kuten alkukesästä tällä foorumilla suunnittelin. Antoisaa oli. Palaan niihin myöhemmin.

Ikiaikaista perinnettäni noudattaen luin myös pari F. E. Sillanpään teosta, novelleja tällä kertaa. Tuttuja kuin mitkä, mutta niihin mielihalu vetää silloin kun helle hautoo ja niityn kukat kukoistavat. Kukaan ei ole Taataa parempi kuvaamaan suomalaisen ihmismielen liikkeitä lyhyen kesän ydinhetkessä, tuossa arktisen hurmion poikkeustilanteessa. Pitää vain viedä lukutuoli kukkivan niityn keskelle ja avata aistit ympärillä kuohuvaan elämänhuumaan: perhosia, pörriäisiä, tuoksuja, ääniä...

Tänä kesänä noita arktisen hurmion poikkeuspäiviä oli enemmän kuin koskaan. Liikaa - ne kärsivät inflaation ja muuttuivat piinaksi. Ne veivät voimat, ei edes Sillanpää antanut voimaa mennä päivästä toiseen kukkaniityn keskelle lukemaan. Ei silloin jaksa lukea liikaa.


Piti rakentaa pimennysverho huoneen ikkunaan ja pistää tuuletin puhaltamaan. Ei tullut mieleen lämmittää saunaa. Otsasi hiessä sinun piti lomasikin viettämän.

Kuva on vanha, ainakin 40 vuotta. Silloinkin näköjään luin Sillanpäätä kukkaniityllä. Silloinkin näyttää olleen hellettä. Sen näkee omituisesta kampaustyylistä. Tuollainen littana otsatukka tulee siitä, kun on juuri noussut vedestä hiukset märkänä ja istunut sen enempää komistelematta aistimaan lyhyen arktisen kesän ydinhetkeä.


 

 

Ei kommentteja: