lauantai 9. toukokuuta 2020

Uuteen suuntaan

Maallemuuton hetki lähenee. Se on minulle kuin seremoniallinen toimitus, aina samanlaisena toistuva. Paitsi että nyt se ei toistu samanlaisena.

Aina ennen muutto on suuntautunut kolmostietä pohjoiseen, Hyvinkään ja Riihimäen ohi Hämeenlinnaan. Siitä yleensä poistun moottoritieltä Hattulan, Pälkäneen, Kaivannon kanavan ja Kangasalan ohi Orivedelle ja siitä edelleen Längelmäelle.

Mutta nyt ensimmäistä kertaa matka suuntautuu itään E18-tietä ohi Sipoon, Porvoon ja Loviisan Pyhtään suuntaan. Ei ihan Kotkaan asti.

Matka on fyysisesti lyhyempi mutta henkisesti pitkä. Jännittää, miten tällaisesta uudistuksesta selviydyn. Huomaanko kääntyä Hämeenlinnanväylältä Kehä ykköselle? Melkein puoli vuosisataa sinne Längelmäveden suuntaan on jotenkin lukinnut ja kangistanut ajatukset. On oudon hankalaa poistaa mielestä, että mikään ei nyt menekään niin kuin ennen. Kaikki on outoa ja uutta siitä Kehä ykkösen liittymästä eteenpäin.

Uusi seutu on minulle vierasta. Kaikki pitää etsiä, kaupat, apteekit, ravintolat, museot, kirjastot. Siinä ja siinä, että edes perille löydän, niin monta pikkuteiden risteystä ja mahdollisuutta ajaa harhaan on matkan loppuvaiheessa. Navigaattoriin en aio vieläkään suostua. Toivottavasti.

Nyt on menossa se tärkeä vaihe, jossa valitsen kotoa mukaan otettavat kirjat ja elokuvat. Se on vaikeaa. Vaihtoehtoja on paljon.

Olen suuntautumassa elämäkertoihin. Kaukaa viisaasti olen vähän säästellyt niitä tähän tarpeeseen. Laukkuun ovat tulossa ainakin Ilmari Kiannon, Aleksis Kiven, Paavo Haavikon, Mirjam Tuomisen, August Strindbergin, Juice Leskisen, Gunnar Björlingin ja Agatha Christien elämänvaiheita ja tuotantoa esittelevät kirjat. Kiinnostavia kirjoja on lisäksi runsasti. Ehkä niitä löytää kirjastosta:  Michelle Obama, Göran Schildt, Sylvi Kekkonen, Aino Sibelius, Martti Mäkelä, Pentti Linkola, Jörn Donner.

Vaivaava ajatus liittyy muutamiin elämäkertateoksiin. Miten suhtautua, kun arvostamani kirjailija kirjoittaa kilpa-ajajasta tai toinen näyttelijästä ilmeisesti miehisiin rilluttelureissuihin vahvasti painottuen? Siis kun kirjoittaja on kiinnostavampi kuin kirjoittamisen kohde?

(Auto)hagiografioille kaikki arvostus, mutta nuorten miesten lystinpidot on niin loppuun kaluttu aihe, että niistä en enää erityisemmin välitä. Ehkä se on vain kademieltä siitä, mikä itseltä meni jo, mutta luettavaksi kaipaan jotain tasokkaampaa. Tässä malli nuoremmille.



P.S.  Älkää vielä toivotelko hyvää kesää. Ette minusta vielä pääse. Näihin pakkaushommiin menee ainakin viikko ellei kaksikin. Ja voi olla, että uudistan elämää silläkin tavalla, etten enää pistä tietokonetta kokonaan kiinni koko kesäksi. Ans kattoo ny.

1 kommentti:

RoopeD kirjoitti...

Autohagiografia = itse kirjoitettu pyhimyselämäkerta