torstai 14. maaliskuuta 2019

Paluu normaalitilaan



Lauantaina tulee vieraita. Pitäisi ryhtyä asian vaatimiin tarmokkaisiin valmistelutoimiin, sillä jääkaapin sisältö näyttää puutteelliselta.

Ostoslista oli syytä laatia ensin. Yhdestä kaupasta kuohujuomaa ja viiniä. Toisesta kaupasta täytekakku, kolmea sorttia piirakoita, muita leivonnaisia, kolmannesta olutta, siideriä, Pommacia, kahvia, teetä, servettejä, kynttilöitä, makeisia, naksuja ja mitä niitä on. Ja monenmoista muuta.

Onneksi ei tarvitse lähteä ostoksille minnekään kehäteiden ostoshelvetteihin, sillä kauppoja on aivan kotinurkilla. Alko, leipomomyymälä ja tavallinen ruokakauppa, kaikki löytyvät Töölöntorilta. Kävelymatka alle 100 metriä. Tällaisina hetkinä osaa arvostaa sitä, että asuu kaupungissa. Itse asiassa valmistelut ovat jo alkanet: kakut ja leivonnaiset on jo etukäteen käyty tilaamassa Sandelsinkadun ranskalaistyyppisestä artesaanileipomosta.

Jospa tästä juhlan jälkeen pääsisi pikkuhiljaa palaamaan normaalitilaan, sillä talvi on taas sekoittanut systeemit. On ollut harmillisen liukasta, ja sitä arastelen, sillä parina edellisenä talvena liukastuin nurin useita kertoja. Vammoja ei onneksi tullut, mutta pelko jäi. Niinpä kävelykierrokseni ovat jääneen vähäisiksi ja vain hyvin hiekoitettuja pääkatuja kulkeviksi.

On minulla kengänpohjaan asetettavat piikkivekottimet. Ne ovat kyllä hyvät mutta epämukavat. Ei sellaisilla tule pitkälle kävelylle lähdettyä. Nyt näyttää jo paremmalta, liukkaus on poistumassa, joten toiveita uudesta alusta on viriämässä.

Pitkän tauon jälkeen on taas opeteltava alusta kävelykierrosten periaatteet. On muistettava, ettei ole tarpeen pysähtyä kahville tai selfielle joka korttelin kohdalla. On opittava huomaamaan katsomisen ja kuvaamisen arvoisia yksityiskohtia, ei niinkään isoja maisemia. Olen ehkä unohtanut entisten kävelykierrosteni aiheet näillä sivuillani. Taidanpa lukaista läpi blogin vanhat kävelykierrosjutut. Niitä näyttää olevan aika paljon, peräti 104 (löytyvät tästä oikealta puolelta alempaa kohdasta "Tämmöisiä Dessu on tuumaillut"  /  Kävelykierros Helsingissä"). Ehkä siihen tulee kevään mittaan uusia lukuja.

Muutoinkin on aavisteltavissa aktivoitumista. Enää ei ole kuin pari viikkoa vuoden kiertokulun suurjuhlaan, Pikkuvappuun. Se on entisen sihteerini neiti B:n järjestämä perinnejuhla, joka aloittaa laskeutumisen kevään ja kesän suurten juhlien aikaan. Tästäkin juhlasta olen raportoinut blogissani monta kertaa.


Ei kommentteja: