Herkkua monenlaista

Olen luullut, että nykyisin kaikki opiskelevat peruskoulussa kotitaloutta ja oppivat laittamaan ruokaa. Siis myös pojat. Minun kouluaikanani se oli vähän huonoa.

Olen ilmeisesti erehtynyt. Nuori sukulaispoika valmistui keväällä ylioppilaaksi ja pääsi Helsinkiin opiskelemaan. Vanhemmat vuokrasivat hänelle yksiön, ja nuori mies muutti pois kotoa.

Jotain meni kuitenkin vinoon. Tämä paljastui, kun hän kävi ensimmäisen kerran kotonaan. Nuorimies oli lihonut parissa kuukaudessa silmiinpistävän paljon.

Syitä selviteltiin, ja kävi ilmi, että ruokailutottumukset olivat omituiset. Lounas kyllä meni normien mukaan oppilaitoksen ruokalassa, mutta kotiateriat koostuivat leivästä, leikkeleistä, tilauspitsasta ja erilaisista chipseistä ja naksuista ja mitä niitä on. Jälkiruokana jäätelö ja juomana luultavasti olut. Ilmeisesti asunnon moderni sähköhella oli jäänyt kokonaan käyttämättä, vaikka tarpeelliset astiat oli hankittu. - Ei osannut käyttää. kuului selitys.

Tätä minulle päiviteltiin, kun olin puhelimitse yhteydessä pojan vanhempiin. Aihe sai minut muistelemaan omaa aloitustani. Se tapahtui 1970 Tukholmassa opiskelijakampuksen pienessä yksiössä.

Ei sekään hääviä ollut, mutta opin kyllä käyttämään hellaa. Minulla oli keittokirja. Ruokalistani oli aika yksipuolinen eikä kovin terveellinen, mutta sellaisesta ei siihen aikaan taidettu pitää niin tarkkaa lukua. Kirja on tallella vieläkin, tosin ei käytössä. 

Tässähän ne tärkeimmät ja parhaimmat - poikamiehen meininkiä.

(Ruokareseptejä kirjasta Mieleni minun tekevi)

Aika pian tilanne parani, kun kuvioon astui muuan nuori naispuolinen henkilö, joka otti ruokahuollon ohjat käsiinsä. Kotiruokailun taso parani merkittävästi.

Myöhemmin muutin Helsinkiin ja asuin kymmenhenkisessä opiskelijakollektiivissa, johon kuului kokkiopiskelija. Hänen johdollaan ruokatalous oli melkein laaturavintolan tasoa, vahvasti kasvispainotteinen. Siinä sivussa minäkin opin paljon. Taidot ovat tallella, vain laiskuus tahtoo nykyisin olla esteenä taitojen toteutumiselle.