maanantai 5. marraskuuta 2018

Mukavat ja epämukavat


Juhlissa eräs naispuolinen vieras katseli minua ja sanoi että olen laihtunut. Se tuntui mukavalta.

Vielä mukavammalta se olisi tuntunut, jos havainto olisi pitänyt paikkansa. Ei se pitänyt. Ainakaan kylpyhuoneen vaaka ei ole sellaista havainnut. En tietenkään sanonut tätä ääneen. Viaton ilme naamalla valehtelin venytellen: - Noo...ehkä pikkuisen.

Kesällä Jyväskylässä katselin vanhoja valokuvia lukioaikaisen ystävättären kanssa. Yhdessä valokuvassa olimme uima-asuissa rannalla. - Olet sinä tuossa hoikka poika, hän sanoi.

Se ei tuntunut mukavalta. Implisiittisesti se sisälsi ajatuksen, että enää en ole hoikka poika. En tietenkään sanonut siihen mitään. Paha siihen oli ruveta vastaan vänkäämään.

Naisten ulkonäön kommentointi on perinteisesti kuulunut jokamiehen oikeuksiin, ja silloin siinä on seksualisointi mukana. Miehet ovat päässeet vähemmällä. Näissä edellä kuvatuissa tapauksissakaan ei ollut seksualisoinnista häivääkään. Ne olivat ikään kuin julkisesti näkyvissä olevan faktan ääneen toteamista, sellaisena aivan korrekteja. Eivät epäystävällisiä tai häiriköiviä.

Olen nähnyt häirintääkin. Aikanaan jouduin nolona myöntämään, että en oma-aloitteisesti esimiehenä osannut hoitaa työpaikallani ilmennyttä seksuaalista häirikköä järjestykseen. Hän meni jotenkin vitsin varjolla alituisiin härskeihin kommentteihin ja kontaktiyrityksiin. Vasta kun naisten lähetystö tuli pyytämään, ymmärsin komentaa touhulle stopin. Uskon ja toivon, että #metoo havahduttaa nykyajan hoksaamattomat.

Erityisen vaikea oli takavuosina eräs iäkäs sukulaissetä, vanhapoika, joka ilmestyi kaikkiin suvun juhliin ja alkoi veitikkamaisesti likistellä, kouria ja arvioida nuoria naisia mukamas kosioaikeissa. Keskenkasvuiset tytötkin kelpasivat. Minäkin jouduin etukäteen varoittelemaan omaa viisitoistavuotiastani, mutta siitä huolimatta ukko pääsi arvioimaan nuoren neidon vartaloa.

Näitä setiä riittää, niin Hollywoodissa kuin kotimaan  kamarallakin. 



2 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Sanoit että jos miues arvioi naisen ulkonäköä, siinä on seksualisointi mukana. Implisiittisesti? Mutta että toisin päin ei ole. Minusta tuo on näköharha. Tai sitten olet nielaissut jyrkimpien Kristiina-teoreetikoiden koukun "mieskatseesta" joka automaattisesti seksualisoi. Siis että jo tunnistaessaan vastaantulijan naiseksi, mies on jo tarkkaillut ns. sekundäärisiä sukupuolitunnusmerkkejä, ja näin ollen syyllistynyt seksualisointiin. Olen tällaistakin lukenut. Ja nainen vastaavasti siis ei tekisi näin, vaikka kiinnittäisi huomiota miehen vartaloon. Mistä tällainen epäsymmetria? Eivätkö naiset siis ole yhtä lailla seksuaalisia olentoja kuin miehet?
Tokihan käyttäytymistavoissa on tapahtunut muutoksia, sekä hyvään että huonoon suuntaan. Mutta yletön seksuaalisuuden pelko on minusta "hätävarjelun liiottelua". Arkikäyttäytyminen on sitten ihan toinen asia. Joku ottaa huoleti vastaan reippaampiakin annoksia, joku ahdistuu vähästäkin. Tässä pitäisi olla herkkyyttä tajuta toista ihmistä, olipa hänen suuntautumisensa sitten mikä tahansa.

Roope Dessutom kirjoitti...

Tällainen feministisesti suuntautunut mies kuin minä katsoo asiaa osittain toisesta kulmasta. Pariutumisvietti on totta kai universaali ilmiö ja samanlainen molemmilla / kaikilla sukupuolilla. Se tuottaa pään sisäisiä ajatuksia ja havaintoja ja fantasioita. "Mieskatse" on tuttu juttu, tunnustan sen itsessänikin. Enkä yhtään epäile, että on myös vastaava "naiskatse", kyllä siitäkin on todistettu. Tältä osin siis tasoissa siis ollaan.

Ero ja ongelma syntyy siitä, kun "mieskatse" muuttuu ikäviksi teoiksi ja sanoiksi, "naiskatse" ei ainakaan kovin usein. On näitä rähmäkäpäliä ja veitikoita, jotka käyttäytyvät häiritsevästi ja pahemminkin. Sitä olen nähnyt ympärilläni ja siitä kirjoitin blogissani. Siitä tulee #metoo. Asenne on perua jostain luolamiesajalta, metsästäjäasenteista, nykymaailmaan siirrettynä silkkaa epätasa-arvoa ja vallankäyttöä. Ihan tavallisetkin äijät ja sedät voivat tässä asiassa olla vielä kovin hoksaamattomia, ilman että siinä on pahaa tarkoitusta. Siinä se mainitsemasi "herkkyys tajuta toista ihmistä" puuttuu. Nuoremmilla asenne on korjaantumassa, ehkä, en ole varma, mutta näin väitetään.

Feminismi on #metoon maailmanmenestyksestä saanut lisää virtaa. Vastaan rimpuilu näyttää painottuvan poliittiseen konservatiivisuuteen ja uskonnollisuuteen. Kyllä tietysti feministisenkin asenteen toteuttamisen yksityiskohdissa on kritiikille sijaa, niin kuin kaikelle pyrkimyksille. Puhdasoppisuus ja fundamentalismi toivottavasti onnistutaan välttämään, samoin liiallinen totisuus. Mutta pyrkimyksen eetosta pidän aikakautemme tärkeimpänä ja hyödyllisimpänä. Olen ihmetellen huomannut, että feministisen toiminnan muutamat ylilyönnit on joillakin tahoilla nähty suorastaan julkisen skandaalihälyn aineksiksi. Minä näen skandaaleiden ja hälyjen aiheita aivan toisaalla.