maanantai 7. marraskuuta 2016

Universaalia elekieltä

Olisi tarvittu ruuvimeisseliä. Ristipäistä.

Tuttu nuorimies oli ystävällisesti tullut mukaan Ikeaan ostamaan televisiopöytää. Häneltä sujui näppärästi kapulapakettien kerääminen kärryyn koodipaperin antamien ohjeiden mukaisesti. Kotona hän vielä lupasi koota kapuloista kokonaisen huonekalun.

Siihen puuhaan sitten tarvittiin ruuvimeisseli. Ikean nyyteissä ja nyssyköissä ei sellaista ollut. Oli vain tuo kaikista Ikean paketeista löytyvä koukku (kuvan yläreunassa). Kai sille oikea nimikin on, mutta sitä en tiedä.

Mutta kun minulla ei ole ruuvimeisseliä. Mitä minä sellaisella tekisin? Mitä minä täällä Töölöntorin reunalla ruuvailisin?

Nuorimies pudisteli päätään. Se on universaalia elekieltä eikä jätä mahdollisuutta tulkita sävyä väärin. Sanoja ei tarvittu.

On minulla muita työkaluja kellarikomerossa. On vasara. Sillä olen lyönyt taulukoukkuja seinään. On saha. Sillä olen sahannut joulukuusen kannasta palan pois, jotta veden imeytyminen sujuisi paremmin. On oksasakset. Sillä olen katkonut joulukuusen oksat jätesäkkiin, jotta niistä ei tippuisi neulasia ulos viedessä portaikkoon. On putkipihdit. Niillä olen vääntänyt lavuaarin tukkoisen putken auki. On pensseli. Se on odottamassa seuraavaa seinien maalausta. On myös rautasaha. Sillä en ole tehnyt mitään. Otin sen talteen kierrätyshyllystä. Ehkä sille tulee joskus käyttöä. Ja sitten on vielä aika monta eri kokoista Ikean koukkua.

Yhtäkkiä muistin, että onhan minulla sittenkin ruuvimeisseli.

Se sijaitsee kirjoituspöydän laatikossa. Se on kyllä aika erikoisen mallinen ja pienikokoinen (kuvan alaosa). Mahtaisikohan kelvata Ikean huonekalua asennukseen?

Ostin sen aikoinaan optikolta. Ongelma oli silmälasien sangan löystyvä ruuvi. Tässä tulitikun mittaisessa työkalussa on toisessa päässä ristipäinen ja toisessa päässä tavallinen terä. Molemmille on kiinni ja auki ruuvattava suojanuppi.

Tarjosin tätä, mutta taas tuli universaalia elekieltä. Sanoja ei tarvittu.

Onneksi nuorimies löysi sopivan työkalun autonsa vararenkaan alla olevasta työkalukokoelmasta. Ei tarvinnut lähteä rautakauppaan.

Kun huonekalu oli valmis, nuorimies lahjoitti työkalun minulle. Käski pistämään varmaan talteen, sellaiseen josta löytyy, jos taas tarvitaan.





5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä minustakin on aika vaikuttavaa, ettei taloudesta löydy ruuvimeisseliä! Varsinkin kun vaikka mitä vempaimia sinulla kuitenkin näyttää olevan. Noista mainitsemistasi haluaisin itselleni ne putkipihdit, kuulostavat varsin hyödylliseltä kapineelta.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä boheemi humanistikin voi ruuvimeisseliin tarttua. Se voi olla puhdistava kokemus huomata, kuinka paljon paremmin lanttu leikkaa kun työstää samalla jotain. Vaikka vuolee puusta puurolusikan. Odotamme innolla kokemuksiasi. En nyt muista kuka antiikin filosofeista piti toimeen tarttumista välttämättömänä ajattelun kehittymiselle...

Dessu kirjoitti...

Pikkuisen puolustelen. Kuten vakituiset lukijat tietävät, minulla on kaksi elämäntapaa. Talvet Töölöntorilla, kesät Längelmävedellä. Nämä poikkeavat jyrkästi toisistaan.

Längelmävedellä minulla on paljon ruuvattavaa ja siksi meisseleitäkin. Monta! Tosin aika ruostuneita, kun siellä kylmässä verstaassa talvet ovat. Viime kesänäkin ruuvasin mm. polkupyörää, linnunpönttöjen kiinnityksiä ja ruohonleikkuria.

On siellä eksoottisempiakin työkaluja, mm. 12 erilaista talttaa. Käytetty on niitäkin.

Töölöntorilla en ole tarvinnut meisseliä. Mitä minä täällä ruuvaisin? Samasta syystä kaupunkiasunnostani puuttuu mm. kirves, moottorisaha, lapio ja rautakanki. Maalla sellaisetkin ovat runsaassa käytössä.

Että se siitä "boheemista humanistista".

Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäinen anonyymi (vakituinen lukijapa hyvinkin) täällä - hyväksyn selityksen! En silti kyllä vertaisi sentään kirvestä ja moottorisahaa ruuvimeisseliin, on niissä minusta kyllä selkeä aste-ero. Ruuvimeisseli ei jossain kerrostaloasunnon laatikossa varmaankaan hämmästyttäisi ketään, toisin kuin ehkä joku rautakanki eteisen lattialla.

Anonyymi kirjoitti...

No jopas oli "kylläinen" kommentti... t. sama kuin edellä.