Kun
tulin lähemmäksi, näin, että kadulla konttasi mies. Hän yritti pystyyn, mutta
jalat eivät kantaneet. Uusia yrityksiä, kompurointia, kaatumisia, kiroiluja,
konttaamista. Lopulta mies jäi mahalleen makaamaan. Verta vuoti ainakin
kämmenistä.
Useimmat
kadulla kulkijat eivät pysähtyneet. Tuttu näkyhän tällainen on, mitä näitä
töllistelemään. Ei tämä kuitenkaan mikään tavallinen rappiospurgu ollut,
vaatteista päätellen.
Muutama
oli kuitenkin pysähtynyt. Tunnelma oli jotenkin huvittunut. "Hyvässä
kännissä näyttää äijä olevan..."
Mikäpä
sen koomisempaa voisi ollakaan kuin kännissä kaatuilu. Ja selvin päin kaatuilu
myös. Muistelkaapa vaikka vanhoja mykkäfilmejä, Chaplinia ja muita. Niissä
kaatuillaan, putoillaan ja kompuroidaan kaiken aikaa, ja katsomoissa riemu
repeää joka kerta.
Siinä
me seisoskelimme katsomassa vähän hämmentyneinäkin, mutta sitten alkoi
tapahtua.
Paikalle
saapui nuori nainen, ehkä parikymppinen. Tummatukkainen, ei oikein
syntyperäisen suomalaisen näköinen.
-
Onko kutsuttu ambulanssi, hän kysyi. - Vai poliisi? Kun kukaan ei tiennyt, hän
otti puhelimensa ja soitti ja selitti tilanteen. Hän käski minun ja toisen
miehen kääntämään makaajan kyljelleen.
Töllistelijät
ympäriltä olivat kadonneet. Vain minä ja nuori nainen jäimme odottamaan. Kohta
ambulanssi tuli ja vei miehen.
Kysyin
naiselta, mistä hän on kotoisin. Irakista. Suomessa hän oli ollut neljä vuotta.
Suomea hän puhui varsin sujuvasti. Turvapaikka oli myönnetty. Hän opiskeli
yliopistossa. Sinne hän oli nytkin menossa ja oli jo monta minuuttia myöhässä.
Kysyin,
miten hän viihtyy Suomessa, kun on tällaista.
Viittasin ympärille marraskuun hämäryyteen ja tihkusateeseen. Viittasin myös
siihen kohtaan katua, josta juopunut mies oli viety.
-
Aivan loistavasti viihdyn, tämä on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut.
Täällä on rauha!
7 kommenttia:
Meiltä on pitkän rauhan aikana kadonnut yhteisöllisyys ja yhteisvastuun tunto. Irakilaisella naisella sellainen on mukana ihan sattuneesta syystä...
Kyse voi olla myös älykkyydestä, tervejärkisyydestä ja tilannetajusta. Ynnä reippaudesta, toimeen tarttumisesta. Jaksan uskoa, että näitä ominaisuuksia on vieläkin tallella kaikissa kansanryhmissä myös Suomessa, mutta tää meidän kirottu, sukupolvien aikana kerrostunut häpeän, pelon ja nolostumisen kulttuuri ei ole uusi ilmiö.
Tuo "toimeen tarttuminen" tuntuu hyvältä ilmaisulta tässä yhteydessä. Jotenkin siinä näkyi toisaalta meidän suomalaisten pidättyväinen luonne, toisaalta irakilaisen nuoren naisen sumeilematon impulsiivisuus. Me muut siinä seisoskelimme tumput suorina kunnes tuli vierasmaalainen, ja heti alkoi tapahtua.
Hyvä, tarvitsemme lähimmäisistä välittäviä ihmisiä. Tosin eräissä piireissä tunnutaan mietittävän, montako vierasmaalaista vielä pitää tulla ennenkuin alkaa tapahtua
Hyvä, että kerroit tämän! Jos tämä avaa edes jonkun silmät, iloitse siitä! Ansaitset ilon ja muiston tästä. Ali
Kiitos sykähdyttävästä blogikirjoituksesta. Noin yleisesti vaan totean, että mihin me joutuisimmekaan jos maahamme ei tulisikaan ketään ulkopuolista? Eläisimme vai sisäsiittoisuudessamme. Tästä kertoo myös tapaus: http://www.iltalehti.fi/uutiset/201611242200031830_uu.shtml
Oscari
Tällaisia kommentteja on ilo lukea. Kiitos!
(Vihapuheväki ei jostain syystä ole koskaan löytänyt blogiani, vaikka kohderyhmään selvästi ilmoittaudunkin)
Lähetä kommentti