maanantai 4. huhtikuuta 2016

Lisää fyrkkaa minulle



Tilille tupsahti yllättäen melkein 700 euroa.

Maksaja oli ruotsalainen pankki, se sama joka oli joskus suomalainen pankki, joka mainosti itseään itsensä pääjohtajan naamalla ja sanoilla "tosi on". Sitten se pankki katosi. Kansan puhekieleen ilmestyi hokema "katosi kuin kansallispankki".

Ei se mihinkään kadonnut, se vain muutti nimeä, maata ja systeemiä. Nyt se lähetti minulle rahaa. Tiliotteessa luki, että kyseessä on "Tuotto" ja lähettäjä on nimeltään "NORDEA  AB (PUBL).

Satun olemaan osakkeenomistaja. Osakkeet olen saanut isänperintönä. Ei niitä monta ole, mutta tuotto on lukemani mukaan tänä vuonna ennätystasolla.

Tällaista touhua vastustan. Blogin vakituiset lukijat tietävät, että olen marmattanut tällaista vastaan ennenkin. Minä en ole tehnyt mitään ansaitakseni nämä rahat, en yhtään mitään. Pankki sen sijaan on saneerannut työttömyyskassaan epälukuisan määrän työntekijöitään, supistanut palveluitaan ja muuttanut toiseen maahan, jotta ei joutuisi maksamaan veroja Suomen kituvan kansantalouden helpottamiseksi. Tällaisesta häpeällisestä menettelystä minä nyt korjaan hyödyn. En yksin, mutta kuitenkin. Kuinkahan valtavia tuottoja maksetaankaan niille, jotka omistavat suuria osuuksia pankista?

Ilmiön toinen puoli on sitten kaikki tämä kurjuus, jota hallituksemme jakaa kansalaisille, erityisesti kaikkein köyhimmille, niille jotka eivät saa tuottoa pankista. Vanhukset, sairaat, työttömät, lapsiperheet, opiskelijat ja monet muut joutuvat entistäkin ahtaammalle, kun hallituspuolueet suuntaavat kaikki kiristystoimet näihin ryhmiin. Meitä hyväosaisia, tällaisia kuin minä, eivät nämä säästötalkoot tietenkään koske.

Nämä tuottorahat eivät kuulu minulle. Tunnen kuin olisin jakamassa ryöstösaalista. Miten keventäisin moraalista kiukkuani?

Ensimmäiseksi ostin Elielinaukion maahanmuuttajanaiselta Iso numero -nimisen lehden. Se maksoi 5 euroa, myyjä saa itse pitää 3 euroa. Lehden kannessa lukee "Laatujournalismia köyhyyden vähentämiseksi". Kansikuvassa on Pekka Sauri, joka haastattelussa arvioi, että "Maailman ongelmat ovat ratkaistavissa".

Tällä linjalla aion käyttää koko rosvosaaliin.

Saman Elielinaukion laidalla on Sanomatalo.  Siellä toimitetaan Helsingin Sanomia ja Ilta-Sanomia. Talon alakerrassa on juuri nyt poliittisten pilakuvien näyttely. Kirjoitukseni aiheeseen sopivan kuvan on piirtänyt Lasse Rantanen.



2 kommenttia:

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Amnesty, Unisef, SPR, Plan, Kirkon ulkomaanapu, Naisten pankki ...Ikävästä moraalisesta ongelmasta pääsee eroon hetkessä!

Dessu kirjoitti...

Näin tapahtuu. Alkoi jo.